Sunnuntai 24.9.2017Alvar, Auno

Ensimmäinen ambulanssi oli Turun murhapaikalla 4,5 minuutissa – kiireetön kuljetus 30 minuuttia

Tyksin mukaan ensimmäinen ensihoidon yksikkö oli perjantaina murhapaikalla alle viidessä minuutissa.
Tyksin mukaan ensimmäinen ensihoidon yksikkö oli perjantaina murhapaikalla alle viidessä minuutissa.

Ossi Rajala

Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) mukaan perjantain joukkopuukotuksessa loukkaantuneiden tilanne on vakaa.

Sairaalassa on edelleen hoidossa kolme potilasta, joista kahdella jatkuu tehohoito kaulan alueelle kohdistuneen vamman takia, mutta heidän tilansa on vakaa.

Teosta epäilty on siirretty pois teho-osastolta toisaalle sairaalaan saamaan edelleen hoitoa reisivammansa takia. Muut tapahtumassa loukkaantuneet potilaat on jo kotiutettu sairaalasta. Tyksin toiminta on muilta osin normalisoitunut ja turvatoimia on ylläpidetty yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.

Julkisuudessa on esitetty arvioita siitä, että ambulanssien tulo paikalle olisi viipynyt. Ensihoito sai tehtävän Hätäkeskukselta perjantaina kello 16.04 ottaen tehtävän välittömästi vastaan, ja ensimmäinen ensihoidon yksikkö oli potilaan luona 4,5 minuutissa hälytyksestä.

Viimeisen, kiireettömäksi arvioidun potilaan kuljetus sairaalaan alkoi 30 minuuttia sen jälkeen, kun hälytys oli saatu Hätäkeskukselta. Ambulansseilla kuljetettiin sairaalaan yhteensä kahdeksan potilasta.

– Sairaanhoitopiirin ensihoidon kenttäjohtajat ovat johtaneet terveydenhuollon tilannetta kentällä erittäin nopeasti ja tehokkaasti. Näkemyksemme mukaan nopea toiminta auttoi pelastamaan puukotusuhrien henkiä, sairaalajohtaja Petri Virolainen toteaa.

Lue myös:

"Ambulanssin tulo kesti 25 minuuttia"

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.