Sunnuntai 20.8.2017Samuli, Sami, Samuel, Samu

Runosmäessä taiteillaan kahden asuintalon seinän täyttävä muraali

Italialaissyntyisen Vesod-taiteilijan aiempi työ. Runosmäkeen tuleva seinämuraali on osa UPEA17-festivaalia.

Turun Runosmäkeen maalataan kaksiosainen muraali syyskuussa. Teos levittäytyy kahden kolmikerroksisen asuintalon vierekkäisiin päätyseiniin osoitteessa Runosmäenkatu 2.

Teoksen taiteilee arvostettu kuvataiteilija Vesod. Tiedotteen mukaan italiassa syntynyt taiteilija tunnetaan abstraktista tyylistään, jossa yhdistyy graffitin muotokieli, futuristiset elementit ja geometriset kuviot.

Runosmäen teos tehdään osana valtakunnallista UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia. Festivaalia järjestää Upeart-yhdistys.

Runosmäen teoksen toteuttamisessa ovat mukana Turun kaupunki, Visit Finland, Tikkurila, Taike ja dripit.fi.

Turkuun tehdään yhteensä kolme uutta taideteosta UPEA17:n tiimoilta. Teokset toteutetaan syyskuussa yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Tiistaina julkaistu Jussi TwoSevenin maalaus syntyy seitsemänmetriseen tornirakennelmaan Varissuolle. Turun kolmas teos julkaistaan lähiviikkoina.

Festivaalin aikana toteutetaan yli 20 pysyvää muraaliteosta 14 suomalaiskaupunkiin. Festivaalin tapahtuma-aika on 1.–24. syyskuuta.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Töherryksiä köyhien riesaksi
Ikävää, että jo ennestään köyhempää väestönosaa kuritetaan tämäntapaisella "taiteella".

Jos nämä muraalit olisivat jotenkin arvostettua tai merkittävää taidetta, niin niitä maalattaisiin Hirvensalon kartanoiden ulkoseiniin, mutta eipä näy moisia graffitisotkuja ns. paremman väen asuinsijoilla. Sen sijaan vuokralähiöiden asukkaita vainotaan. On nöyryyttävää asua talossa, joka on sotkettu oikein luvan kanssa. Pansiossakin on jo vastaavia muraaleita jotka ovat niin rumia, että silmää kirvelee.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Töherryksiä köyhien riesaksi
Hiukan samaan suuntaan olen kallellani.
(Sellaiset uutiset kuin muraalien taiteilu ja karvakuonojen pito, agility ja eläin-näyttelyt ovat minua vähemmän kiinnostavia. - Mutta kukin tavallaan!)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
turhuutta
Voisi sijoittaa nämä taiteet johonkin muualle.Meillä täällä runosmäessä on omasta takaa näitä "spreijaajia"jotka haluavat laittaa nimimerkkinsä joka paikkaan.Tämä lisää vain töhertelyä.Lidl olisi tervetullut tänne lisäämään kilpailua.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: turhuutta
Prisman te tarvitsette, jos halpaa ruokaa haluatte. Senhän pitäisi jokainen jo tietää, että prisman ruokakassi on halvin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
väärin kohtelua
Muutin asumaan runosmäkeen 8 vuotta sitten,silloin täällä oli koulu,apteekki ja posti.nyt kaikki nämä on viety.Runosmäki on turun suurin asuin-alue.Kolme pikkukauppaa täällä on jossa hinnat korkealla,bussilla pitää mennä joko kaupungille tai länsikeskukseen jossa hinnat ovat edullisempia.Tälläisista taiteesta pitäisi kysyä runosmäen asukkaiden mielipidettä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: väärin kohtelua
Ei kaunistamiselle? Miksi ihmeessä? Revitään samantien ruohotkin pihalta, jos viihtyisä ympäristö kauhistuttaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Katutaide on panostus elinympäristöön
Ihmeellistä ulinaa graffitisotkuista, köyhien kohtelemisesta ja ruokakauppojen vähyydestä. Miten ne liittyvät asiaan? Olisitte onnellisia, että harmaata ja ankeaa betoniympäristöä kohotetaan korkealuokkaisella ja näyttävällä katutaiteella.