Tiistai 19.9.2017Reija

Intohimona aito kreikkalainen ruoka

Kreikan lippu liehuu viileässä suvituulessa Taverna Kalimeran ulkopuolella Humalistonkadulla. Kynnyksen sisäpuolella tulijaa tervehtivät kreikkalainen puheenporina ja mehevät tuoksut.

Lennart Holmberg
Taverna Kalimera avattiin maaliskuussa Humalistonkadulle. Omistaja Eleni Panagopoulou esittelee päivän lounasherkkuja, jotka tehdään mahdollisimman pitkälle aidoista kreikkalaisista aineksista.
Taverna Kalimera avattiin maaliskuussa Humalistonkadulle. Omistaja Eleni Panagopoulou esittelee päivän lounasherkkuja, jotka tehdään mahdollisimman pitkälle aidoista kreikkalaisista aineksista.

– Tämä on ainoa paikka Suomessa, josta saa aitoa kreikkalaista pita gyrosta, ravintolan omistaja Eleni Panagopoulou kertoo painottaen sanaa aito.

Possun- tai kananlihaa ja pitaleipää yhdistävä perinteinen ruoka on yksi syy, miksi monet kreikkalaisen ruoan fanit ovat jo löytäneet tiensä maaliskuussa avattuun tavernaan. Kokki Georgios Giakoumogiannakis lisää, että myös moussaka on suosittua. Torstaisin kun jauheliha-munakoisovuoka löytyy lounaslistalta, täyttyy 40 asiakaspaikan ravintola melkein kokonaan.

– Moni myös hakee lounasannoksia mukaan, Panagopoulou kertoo.

Alun perin kreikkalaisnaisen toi Turkuun Athene-ravintola, jota Panagopouloun eno pyöritti usean vuoden ajan ennen siirtymistään eläkkeelle. Panagopoulou työskenteli ravintolassa neljä vuotta tarjoilijana ja myös kokkina käytyään kokkikoulun Suomessa.

Lennart Holmberg
Kalimeran lounaslista sisältää aina vähintään kolme vaihtoehtoa. Asiakas voi myös koota itselleen salaattibuffetista kreikkalaisen salaatin. Lisukkeena pitaleipää, itse tehtyä munakoisotahnaa ja tsatsikia sekä kreikkalaista kivennäisvettä.

Ennen Humalistonkadun tavernan perustamista Panagopoulou ja Giakoumogiannakis pitivät ensin kahvilaa Eerikinkadulla. Sen asiakkaat alkoivat kysellä kreikkalaisen lämpimän ruoan ja etenkin pita gyrosten perään. Kyselijät ovat jo löytäneet tiensä uuteen paikkaan.

– Meillä käy paljon kreikkalaisia ympäri Suomea, Panagopoulou kertoo.

Vierailupäivänä pöydistä kuuluu pääosin suomea, mutta myös kreikkaa. Kuten aina, lounaslistalta löytyy kolme vaihtoehtoa, mutta tavernan tyyliin kuuluu, että muutakin saadaan lounaslautaselle järjestettyä. Esimerkiksi meze-annokset, jotka sisältävät maistiaisia eri ruokalajeista, sopivat hyvin useamman hengen lounasseurueille.

Testaamme muun muuassa keftedes-jauhelihapullia, paistettua saganaki-juustoa ja sitruunauuniperunoita. Kasvisruokia edustavat täytetyt tomaatit ja paprikat sekä kreikkalainen salaatti höystettynä aidolla kreikkalaisella fetajuustolla.

Maistamme myös päivittäin lounaslistalta löytyvää gyrolautasta, joka sisältää vartaasta vuoltua possunlihaa, pitaleipää, ranskalaisia perunoita ja tsatsikia. Niille, jotka haluavat syödä kevyesti, Panagopoulou suosittelee lounaaseen kuuluvaa salaattibuffetia, josta voi koota itselleen esimerkiksi kreikkalaisen salaatin.

Seurueemme kokenein Kreikan kävijä nyökyttelee tyytyväisenä. Muitakin syöjiä tuoreet ainekset ja aidot maut miellyttävät. Omistajat kertovat, että kaikki mahdollinen tuodaan suoraan Kreikasta. Kalimerasta saa myös kreikkalaisia viinejä, ouzoa ja muita virvokkeita, joita ei muuten löydy Suomesta.

– Taverna on perinteisesti Kreikassa paikka, jonne tullaan ystävien kanssa seurustelemaan. Täällä saa olla rennosti, ja palvelukin on rentoa mutta hyvää, kertoo Giakoumogiannakis, joka ennen Suomeen asettumistaan pyöritti omaa kahvilaravintolaa Kreetalla Hanian kaupungissa.

– Jos asiakas koittaa syödä lampaankyljyksiä haarukalla ja veitsellä, sanon että syö sormin. Siihen ruokaan pitää saada sormituntuma, Panagopoulou kertoo.

Juttusarjassa esitellään Turun lounaspaikkoja.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Hyvää on
Käytiin eilen testaamassa tämän jutun innoittamana ja pakko todeta että Mussaka oli hyvää! Suomessa onkin tottunut että se on enemmän tomaattista munakoisolasagnea, mutta nyt kyllä enemmän omanlaistaan. Tykkäsin! Myös Gyros oli hyvää kaverien mielestä. Ainoa (oma) moka oli ettei otettu punaviiniä lounaan kyytipojaksi...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyvää ruokaa
Kannattaa käydä, yhtä hyvä kun Kreikassa.

soraääni
Tämän mainoksen perusteella käytiin testaamassa, yli tunnin odottelun jälkeen (tyhjässä ravintolassa) saatiin kuivat liha-annokset. Hinta-laatusuhde ei mitenkään vakuuttanut.
Ehkä kreikka-ihannoijat saavat paikasta omat fiilistelynsä irti, itse menen mieluummin muualle.