Lauantai 24.6.2017Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jukka, Janne, Jussi, Jani, JuhanaJuhannus

Albatros ja Ocean Majesty aloittivat kesän risteilijäputken

Alusten jätevedet menevät nyt suoraan Kakolan jätevedenpuhdistamoon.

Riitta Salmi
M/S Ocean Majesty ja M/S Albatros poikkesivat kesän ensimmäisinä risteilijöinä Turkuun maanantaina. Albatros tulee vielä uudestaan syyskuussa.
M/S Ocean Majesty ja M/S Albatros poikkesivat kesän ensimmäisinä risteilijöinä Turkuun maanantaina. Albatros tulee vielä uudestaan syyskuussa.

Tämän kesän ensimmäiset risteilijät saapuivat Turun satamaan maanantaiaamuna. M/S Ocean Majesty ja M/S Albatros pistäytyivät Turkuun Helsingistä ja jatkavat matkaa iltapäivällä Tukholmaan ja Kieliin.

Risteilijöitä on tulossa Turkuun kesän aikana seitsemän kertaa. Satamakapteeni Kari Riutta sanoo, että määrä on hyvä.

– On ollut myös vuosia, että yksi ainutkaan risteilijä ei poikennut Turussa. Nyt määrä on ollut vuositasolla 7–8, Riutta kertoo.

Turun-visiitti tulee risteilijälle Riutan mukaan 7 000 euroa kalliimmaksi kuin edestakainen pysähdys Helsingissä tai Maarianhaminassa.

– Luotsaaminen maksaa, sillä Turun saaristo aiheuttaa isolle risteilijälle haasteita, sanoo Riutta.

Maanantaiaamuna Riuttaa jännitti, miten uusi jätevedenpoistojärjestelmä toimii. Tänä kesänä jätevedet johdetaan laivoista letkulla laiturilla olevaan viemäriin, josta ne kulkeutuvat putkistoa pitkin Kakolan puhdistamoon. Ennen jätevedet vietiin Kakolaan tankkiautolla.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.