Sunnuntai 19.11.2017Elisabet, Liisa, Eliisa, Elisa, Liisi, Elise

Hoidolta pelastettu – muistisairas sai Kupittaalla hengenvaaralliset vammat

Muistisairas Heimo Räihä, 72, sai G1-osastolla hengenvaaralliset vammat. Kurjenmäkikodissa hänen olisi annettu tukehtua hengiltä. Perheen puuttuminen hoitoon on pelastanut miehen kahdesti kuolemalta. Tämäkö on hyväksyttävä vanhustenhoidon taso Suomessa? Räihän omaiset kysyvät.

Ari-Matti Ruuska
Heimo Räihä, 72, odottaa muistisairaille tarkoitettua hoitopaikkaa läheltä tyttärensä kotia Paraisilta. Räihän tyttärestä Katarina Östmanista ja siskontyttärestä Aila Arosesta on lohduttavaa, ettei mies ymmärrä olevansa laitoksessa. –¿Hän kuvittelee olevansa matkoilla tai rakkaissa lapsuudenmaisemissaan Nauvossa, he kertovat.

Rebekka Härkönen

Ilman omaisiaan 72-vuotias Heimo Räihä ei olisi hengissä.

Ensin Räihä oli kuolla vammoihinsa Kupittaan mielisairaalan G1-osastolla ja myöhemmin hoitamattomaan keuhkokuumeeseen Kurjenmäkikodissa. Kummatkin hoitopaikat kuuluvat Turun kaupungin hyvinvointitoimialaan.

– Kaikkialla henkilökunta on tuntunut pitävän minua vain tyhmänä omaisena, kun en ole tyytynyt kylmään ja välinpitämättömään hoitokulttuuriin, kuvailee Räihän siskontytär Aila Aronen.

Sukulaisten taistelu muistisairaan Räihän ihmisoikeuksista on kestänyt puolitoista vuotta. Huoli ja väsymys paistavat Räihän tyttären Katarina Östmanin kasvoilta.

– On ilmeisesti ihan okei, että muistisairas saa sairaalassa hengenvaarallisia vammoja, jotka jätetään hoitamatta. On okei, että vanhuksen keuhkokuumetta ei hoideta ja hänet jätetään tukehtumaan omaan limaansa, Östman huokaa.

– Samaan aikaan, kun hoitohenkilökunta eri laitoksissa vakuutteli meille, että kyllä he tietävät, miten kuuluu toimia, näimme omin silmin jotakin sellaista, mitä ei pitäisi tapahtua yhdellekään ihmiselle. Ei ainakaan siinä yhteiskunnassa, johon itse olen tottunut luottamaan, Aronen sanoo.

Kaksi vuotta sitten Heimo Räihä ajeli vielä uudella citymaasturillaan. Hän oli asunut vuosikaudet talvet Espanjassa ja viettänyt kesät Lapissa kalastaen.

Kesällä 2015 hän hakeutui yksityislääkärille muistiongelmien takia. Pian hän muutti Turussa sijaitsevaan yksityiseen Saga-palvelutaloon.

Paraisilla asuva tytär soitteli Turussa asuvia sukulaisia avuksi, kun isän GPS-ranneke näytti Räihän kuljeskelevan milloin missäkin.

– Kerran löysin hänet Puutorilta, kun hän oli kiiruhtamassa Nauvon bussiin. Enoni oli menossa hoitamaan jotakin puukauppaa, joka oli tapahtunut 1960-luvulla, Räihän siskontyttö Aronen kertoo.

Tyksin tutkimuksissa muutoin täysin terveellä Räihällä diagnosoitiin Lewyn kappale -tauti. Se on Suomen kolmanneksi yleisin muistisairaus. Sen eteneminen muistuttaa Parkinsonin ja Alzheimerin tautia.

Lewyn kappale -taudin yleinen oire ovat harhat.

– Isäni nukkui lattialla, koska näki ihmisiä sängyssään. Hän näki maisemia ja kadotti paikantajunsa. Isäni etsi lapsenlapsiaan tai pakkaili laukkujaan, eikä tunnistanut palvelutaloasuntoa kodikseen, Östman kuvailee.

Tytär alkoi etsiä Räihälle ympärivuorokautista hoitopaikkaa, koska palvelukotiasuminen ei riittänyt isän tarpeisiin.

Joulukuun alussa 2015 Sagan hoitajat löysivät Räihän käytävältä leipäveitsen kanssa. Räihä pelkäsi ryöstäjiä.

Hoitajat rauhoittivat hänet puhumalla. Terveyskeskuslääkäri ohjasi Räihän Kupittaan mielisairaalan suljetulle vanhuspsykiatrian G1-osastolle, jonne tämä kirjautui vapaaehtoisesti.

Tytär ihmetteli alusta saakka, miksi muistisairas isä pantiin mielisairaalaan.

Siirtoa seuraavana päivänä Östman vietti sukulaistensa kanssa isänsä seurana useita tunteja osastolla G1. Hoitajien mukaan Räihä vastusti lääkkeiden ottamista.

– Uskon, että se johtui lähestymistavasta. Kun selitin isälleni, mitä lääkkeet ovat, hän nielaisi ne kiltisti, Östman muistelee.

– Isä luuli olevansa laivalla. Hoitajat kuvailivat häntä rauhalliseksi mieheksi. Lähtiessämme peittelin isäni vuoteeseen kuin pienen lapsen.

Puoli tuntia Östmanin vierailun jälkeen Heimo Räihän ja hänen läheistensä elämä muuttui painajaiseksi, joka ei ole ohi vieläkään.

Östman sai tiedon tapahtumista vasta seuraavana päivänä soittaessaan osastolle. Henkilökunta puhui "painimatsista", rauhoituspiikistä ja eristyshuoneesta.

– Löysimme Heimon tiedottomaksi lääkittynä pyörätuolista. Hänen ylävartalonsa oli taittunut niin, että pää roikkui jalkojen välissä ja kosketti miltei lattiaa. Kasvoissa oli ruhjeita, ja hän vaikutti todella kivuliaalta, Aronen kuvailee.

Kaksi päivää "painimatsin" jälkeen Räihä oli yhä eristyshuoneessa. Hän nukkui, eikä reagoinut tyttärensä puheeseen.

– Hoitajat sanoivat, että se johtuu lääkkeistä. Minun mielestäni isä vaikutti tuskaiselta, Östman sanoo.

– Lääkärin mukaan kaikki oli hyvin. Lääkäri vastusteli, kun vaadin, että isäni vietäisiin ensiapuun. Hän suostui siihen vasta, kun ilmoitin soittavani ambulanssin itse.

Tyksin ensiavussa Räihällä todettiin kylkiluiden sarjamurtuma ja hänen oikea keuhkonsa oli täynnä verta.

– Lääkärin sisäänottotarkastuksessa isäni oli todettu fyysisesti täysin terveeksi, kun hän siirtyi G1-osastolle. Kolmen päivän kuluttua siitä hänellä oli hengenvaaralliset vammat, joihin hän olisi kuollut ilman hoitoa.

– Vammojen täytyi syntyä sairaalassa, ja ainoa selittävä syy oli tämä "painimatsi".

Östman käveli poliisiasemalle ja teki rikosilmoituksen sairaalasta.

– Se vaati todella paljon sisua. Eihän sairaaloissa pahoinpidellä ihmisiä, vaan hoidetaan heitä.

Puolentoista viikon hoitojakson jälkeen Räihä siirtyi Tyksistä Turun kaupunginsairaalan vuodeosastolle.

– Tiputus oli lopetettu ja lääkkeet annettiin taas suun kautta. Virkistymisen myötä G1-osaston traumat olivat varmastikin palanneet isäni muistiin, sillä eräässä lääkkeenantotilanteessa hän hermostui, Östman kuvailee.

– Hän viskasi lääketarjottimen lattialle ja nosti rollaattorin ilmaan. Hoitajiin hän ei käynyt käsiksi.

Omaisten kauhuksi, ja tyttären vastustelusta huolimatta, Räihä siirrettiin takaisin G1-osastolle.

– Lääkärit katsoivat minua kuin tyhmää, kun kerroin, että siellähän isäni pahoinpideltiin. Isällesi ei ole muutakaan paikkaa, he sanoivat.

– Isäni oli G1-osastolla sidottuna ja rauhoitettuna, kunnes sai tammikuussa 2016 siirron Kurjenmäkikotiin.

Maaliskuussa 2016 Östman sai tietää, että G1-osastolla hänen isäänsä oli kohdistunut toinenkin mahdollinen pahoinpitely. "Painimatsissa" mukana olleen hoitajan uskottiin painaneen Räihää polvella kurkun alueelle, kohdistaen painoa rintakehän murtuma-alueelle.

Östman kuuli asiasta poliisilta. Samoihin aikoihin Östman sai Turun kaupungilta kirjallisen selvityksen, jonka mukaan Räihän hoito oli jatkunut asianmukaisesti joulukuun alun tapahtumien jälkeen.

– Isänihän oli pahoinpidelty uudestaan, tästä kaupunki ei ollut maininnut sanaakaan, Östman ihmettelee.

Turun kaupungin hyvinvointitoimialan palvelujohtaja Katariina Korkeila myönsi kirjallisesti Östmanille, että lääkkeitä joulukuun alussa Räihälle vienyt mieshoitaja saattoi provosoida potilasta, jonka takia potilas hermostui.

Kaupunki ilmoitti Östmanille, että Turun Sanomien Kupittaa-uutisen (TS 18.2.2016) takia tapahtumat oli arvioitu erityisen huolellisesti, ja niistä oli tehty tutkintapyyntö poliisille.

– Vasta lehtiuutisen jälkeen, Östman hämmästelee.

Tällä hetkellä Östman ja hänen läheisensä odottavat oikeuden tuomiota syytteisiin, joissa mielisairaanhoitajaa epäillään Räihän pahoinpitelystä osastolla G1.

– Turun kaupunki on tehnyt asian selvittämisen mahdollisimman vaikeaksi. Jokaisen paperin saaminen on vaatinut kovaa työtä ja kestänyt kuukausia, Östman kritisoi.

– En ymmärrä, miksi kaupunki pyrkii aktiivisesti salaamaan omaisilta tietoa ja vähättelee tapahtunutta. Mikseivät johtavat virkamiehet ja johtajalääkärit kanna vastuuta mistään, vaan syyttelevät kaikesta hoitajia.

Östmanin mukaan isä ei ole saanut henkilökohtaista anteeksipyyntöä keneltäkään kaupungin edustajalta.

G1-tapahtumien jälkeen Räihä asui runsaan vuoden Kurjenmäkikodissa, joka on Turun kaupungin pitkäaikaishoitopaikka vanhuksille.

Kun Räihän tila romahti yllättäen viime maaliskuussa, Turussa asuva siskontytär Aronen ehti paikalle ensimmäisenä.

– Kukaan ei ollut kutsunut lääkäriä tutkimaan häntä. Kun vaadin ambulanssia, hoitajat katsoivat minua kuin tyhmää ja vastasivat, ettei täältä soitella enää mihinkään, Aronen kertoo.

Sukulaisten painostuksesta Räihä pääsi kuitenkin Tyksiin. Ilman hoitoa hän olisi kuollut tukehtuen Kurjenmäkikodissa. Tyksissä hän toipui parissa päivässä ja rupatteli iloisesti jäätelöä syöden.

Järkyttävintä Östmanista ja Arosesta on, että kaikelle tapahtuneelle vaikuttaa olevan hiljainen hyväksyntä.

– Kuinka moni vanhus Suomessa on kuollut näin kenenkään ihmettelemättä? Jotkut hoitajat vain päättävät, että 72-vuotiaan muistisairaan on aika "mennä taivaan kotiin", Aronen puuskahtaa.

– Jos hoitokulttuuri paikkakunnalla on tämä, systeemi vain hotkaisee hoitajat, lääkärit, päättävät virkamiehet ja kaikki, ja he alkavat pitää tätä normaalina, Aronen sanoo.

– Jos sinulla ei ole omaisia, et ole mitään. Sinut työnnetään syrjään odottamaan infektiota ja kuolemaa, joka raivaa sänkypaikan seuraavalle, Östman toteaa.

Valo tulvii sisään kaupunginsairaalan vuodeosasto 27:n päiväsalin ikkunoista Turun kattojen yllä. Räihä odottaa kaupunginsairaalassa muistisairaille tarkoitettua hoitopaikkaa, jota tytär on hakenut hänelle Paraisilta.

Östman ei usko, että hänen isänsä kävelee tai toipuu ennalleen enää koskaan G1-osaston tapahtumista.

Arola kiittelee sitä, että osastolla 27 hoitajat ovat esimerkiksi avustaneet Räihän vessaan, eikä häntä ole pakotettu tekemään tarpeitaan vaippoihin.

– Sitä hän on pyytänyt koko puolentoista vuoden ajan, Aronen sanoo.

Räihä sovittaa pullansiivua suuhunsa ja hörppää muovimukista kahvia, kun tytär ja siskontytär saapuvat vierailulle. Miehen kasvot leviävät ilahtuneeseen hymyyn.

– Hei, isä rakas, Östman sanoo.

Harmaantunut mies painautuu tytärtään vasten kuin pieni lapsi.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa Heimo Räihään G1-osastolla kohdistetuista epäillyistä pahoinpitelyistä ratkaisunsa tiistaina 23. toukokuuta.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

pahoinvointivaltio
ei mitään uutta nykysuomessa joka muistuttaa päivä päivältä enemmän venäjää
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: pahoinvointivaltio
Itse ihmiset äänestävät poliitikot, jotka päättävät asioista ja määräävät rahoista, joilla hoitoa järjestetään. Liian pienet resurssit yhdistettynä hoitopaikkaan kuulumattomilla potilailla (mitä ihmettä muistisairaat tekevät psykiatrian osastoilla?) Myös tästä asiasta on lautakunta ja johtajat tietoisia. Vastuuta kehiin, itse irtisanoutunut H. Virtanen ainoa suoraselkäinen johtaja. Tosin irtisanoutui saatuaan aiheettoman huomautuksen. Missä vastuu lautakunnan johtajalla tai tulosalueen johtajalla?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: pahoinvointivaltio
Venäjällä saa varmasti parempaa hoitoa me vaan luullaan että meitä hoidetaan hyvin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Inhimillisyydestä viis
Oma vanhempani pysyi hengissä jokapäiväisten vierailujen ansiosta.
Järkyttyneenä seurasin tapahtumia ympärillä.
Kymmeniä kertoja yritin saada hoitajia apuun mm. lattialle kaatuneille vanhuksille. Välillä vaan ruokatunti pakotti kaatuneen odottamaan kymmenenkin minuuttia itkien.
Arvostan todella osaavia hoitajia ja heidän työtään mutta itse toista vuotta myös muunlaista toimintaa nähneenä ja kuulleena olen ikuisesti järkyttynyt.

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Inhimillisyydestä viis
Niin, mikähän siinä on, että työnantaja (Turun kaupunki) "antaa" ruokatunnin, mikä on omaa aikaa. Eli ei työaikaa. Tällöin kuitenkin omaisten ja myös suurimman osaa työntekijoiden mielestä pitäisi olla töissä ja olla valmis auttamaan potilasta. Mutta jos jotain tapahtuu, niin hups, olet omillasi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Inhimillisyydestä viis
Terttu hyvä, ne ruokatauot ym. pitää lomittaa osastolla niin, ettei siellä tule tilannetta jossa potilas joutuu odottamaan apua. Siis vain siksi, että hoitajia on liikaa samaan aikaan tauolla. Se on vain järjestelykysymys. Ja tahdosta kiinni. Olen nähnyt Tyksin alueen sairaalassa eri osastoilla miten homma hoidetaan hyvin - ja hyvin huonosti. Kiitos vielä kerran Ukin sairaalan kirurgiselle osastolle vuonna 2010 annetusta hyvästä hoidosta. Hyvä kello kauas kuuluu, huono vielä kauemmas.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Inhimillisyydestä viis
T. Hankala hyvä....etkö ymmärrä asian laitaa. Ei osastoa hoideta pienellä porukalla, kun väkeä on pedit täynnä. Ja taas paha kello kuuluu kauas. Muutenkin osastot pyörivät liian pienellä henkilökunnalla, jotta voitaisiin hoitaa kaikki potilaat ja asiat hyvin. Ei ole kiva olla töissä, kun tietää ettei saa hoitaa niin hyvin kuin haluaa. Ei ehdi. Harmittaa tämä kaikkien asioiden tietäminen, kun ei ole omaa kokemusta sieltä duunin puolelta ja mitä se käytännössä on. Soita nyt sitä kelloasi vaan ihan rauhassa. Kerro mitä sinä teet työksesi, niin voin arvostella sitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Inhimillisyydestä viis
Kyllä osaava johto saa työt luistamaan ja aikataulut kohdilleen. Moni yritys menisi nurin mikäli niitä ei johdettaisi oikein. Vanha hyvä sääntö työssä on "tulos tai ulos". Suomi on täynnä uuvuttavia ja raskaita töitä. Ei samassa työssä tarvitse olla koko elämää. Vaihto voi kummasti avata silmät.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
voimia omaisille
maan korvessa kulkevi g1- osaston hoitohenkilökunnan tie . . .
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Surkeutta
Suomessa hoidon saanti ikänsä veroja maksaneelle henkilölle, joka ei sitä osaa tai kehtaa vaatia, on täysin kiinni omaisista! Valitettavasti.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mekin olemme ihmisiä me yli 70 vuotiaat
Taitaa tosiaan olla vain jäävuoren huippu tämä Turun C1 tapaukset.

Kauhulla odotan tulevaa itse olen vasta 73 vuotias enkä tunne itseäni vielä edes vanhaksi, mutta ikänä en halua tuollaista kohtelua yhteiskunnan tarjoamissa hoitopaikoissa.
Olisi syytä ottaa tarkasteluun kaikki hoitopaikat ja laitokset sekä joka paikkaan pakolliset taltioivat kamerat tallentamaan hoitohenkilökunnan ja asukkaiden touhut.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mekin olemme ihmisiä me yli 70 vuotiaat
Surkuhupaisinta tilanteessa on se että vika on myös kansasssa. Media on tuonut näitä vastaavia tapauksia julki jo vaikka kuinka pitkään, mutta ei kiinnosta. Kunahan seuraavan viikonlopun ryyppäjäiset.
Tyhmä kansa saa mitä tilasi. Nyt alkaa olla myöhäistä vaikuttaa demokratian keinoin ja ennustan että moni näistä "alan ammattilaisista" joutuu vaihtamaan työpaikkansa edesmenneiden omaisien kostoiskujen vuoksi. Sillä järjestelmähän antaa heidän olla työssään eläkkeelle asti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mekin olemme ihmisiä me yli 70 vuotiaat
Sinä ja sinun sukupolvi nämä hoitajat kasvatti, joten nauti nyt hyvin tehdystä työstä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vointi
Järkyttävää missä yhteiskunnassa tahansa. Suomessa välinpitämättömyys ja tunteettomuus ei ole mitenkään harvinaista. Kaikesta puhutaan, mutta ei siitä mistä tämä kovuus tulee. Miksi?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vointi
Hyvä idea! Ja yksinkertainen.Kamerat sinne tänne ja ajoittain joku tekee niistä satunnaistsekkauksia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Työohjeistukset ovat kustannustehokkuuden, ei potilaan parhaaksi
Turun kaupungin hyvinvointitoimialan sotetyöntekijöiden saamissa työohjeissa on karkeita puutteita. Niiden mukaan kun toimitaan, on asiakkaiden/potilaiden saama kohtelu/apu/hoito konemaista, eikä yksilöllistä, tilanteet ja erityistarpeet huomioonottavaa.

Työ/toimintaohjeiden pitäisi puolustaa hyvää hoitoa ja turvata elämää ennaltaehkäisevästikin, mutta Turun kaupungin sotepalveluissa ohjeet mielistelevät budjetin laatijoita. Ohjeita vaaditaan noudattamaan orjallisesti, ja ne on laadittu siten että niiden ensijaisena tavoitteena on kustannustehokkuus, ja sopeutuminen äkisti annettuihin lisäsäästövaatimuksiin.

Nyt olisi kiinnostavaa tietää, millä tasolla on Turun valtuustossa istuneiden/istuvien poliitikkojen ja heille asioita esittelevän kaupungin toimintayksikön johtajan luetun/kuullun ymmärtämisen kyky?

Nimittäin, säästöjä lautakunnassa esittelevä henkilö ja säästöistä päättävät poliitikot ovat aina tienneet, että niillä minimaalisen vähillä resursseilla mitä (Kupittaan psykiatrisellekin) myönnetty on, ei hyvä hoito/apu hevin toteudu, eikä hoitohenkilökunta jaksa. Nuo asiat on tiedetty, koska heille on siitä tieto annettu. Kupittaan psykiatrisen sairaalajohtokin on jatkuvasti raportoinnut lisäresurssitarpeesta.

Eivätkö poliitikot ja toimialajohtaja ole ymmärtäneet, mitä heille on kerrottu? Ja mitä ovat varmasti eri tutkimuksista lukeneet, että hyvä hoito vaatii riittävät resurssit?

Vai eivätkö kuntapäättäjät ja toimialajohtaja ole halunneet ymmärtää. Retoriseen kysymykseen olettamani vastaus: Eivät ole, ja haluttomuudestaan ymmärtää he voivatkin vaieta, koska vain näkyvät syylliset joutuvat oikeuteen.

Vallassa olevien numeronikkareiden ja budjetinkiristäjien kylmyys on vaarallista välinpitämättömyyttä. Se näkyy vasta ylhäältä alas levinneenä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Työohjeistukset ovat kustannustehokkuuden, ei potilaan parhaaksi
Ei se, että on liian vähän henkilökuntaa, työpaineita, tyhmiä politiikkoja, yms., oikeuta puolustuskyvyttömien potilaiden pahoinpitelyyn. Ei koskaan!!!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Niin sitähän se. .
Tahtoo olla pelkkiä vastakkainasetteluja ja vallankäyttöä. Terveydenhoito on täysin sivuseikka siinä pelissä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Johtajat vastuuseen
Tätä asiaa pystytään käsittelemään avoimesti vain, jos vastuuasemassa olleet virkamiehet ja lääkärit eroavat tai erotetaan viroistaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Johtajat vastuuseen
Valitettavasti pelkkä virastaerottaminen EI ole apu tähän ongelmaan. Kaikilta tähän organisaatioon kuuluvilta pitäisi poistaa pätevyyskirjat ja kieltää niitä KOSKAAN toimimasta vastaavissa tehtävissä, missä ne voisivat toimia ihmisten parissa. Jos joku henkilö toimisi vastaavanlaisesti eläinten kanssa, ne saisivat muutamaksi vuodeksi eläinten pitokiellon. Näitä kusipäitä EI kukaan halua "opastaa", vaan ne siirtyvät korkeintaan seuraavaan teurastuslaitokseen. Onkohan kyseisten laitosten johtajilla mennyt nimitykset sekaisin ja ne ovat työllistäneet "vahingossa" potilaitaan, eli mielisairaalan hoidokkeja hoitajiksi. Tämä touhu tulee vaan pahenemaan, kunhan uusi susisote saadaan käyntiin, missä ihmisillä ei ole mitään arvoa ja ne ovat pelkkiä numeroita herrojen riesana. Päästäisiinpä pian liittymään natoon, niin silloin kaikilla vanhuksilla, työttömillä ja vammaisilla olisi SUURI KUTSUMUSTEHTÄVÄ, koska ne kelpaisivat jonkun sotahullun aloittamaan sotaan miinan tallaajiksi. Löytämänsä miinan jälkeen listat lyhenisivät ja sen löytäjälle annettaisiin tehdystä työstä kunniamerkki, sinisten lehvien kera. Tämä artikkeli on ollut TODELLA karmaisevaa luettavaa siitä, kuinka ihminen menettää ihmisarvonsa tultuaan vanhaksi ja sairaaksi. Varmaa kin kohta joku tekee gallupin, missä taas ilmenee se, kuinka hyvin meillä tämä terveydenhoito speelar. Valitettavasti se tehdään jossakin eliitin asuinalueella, minkä asukit EIVÄT tarvitse perseaukisten käyttämiä terveyspalveluja. Käy TODELLAKIN sääliksi ihmistä ja hänen omaisiaan, kun "pääsee" lukemaan tämän kaltaisia artikkeleita. Herraa hyvää kiittäkää, riemuiten ylistäkää jne. Tätä mieltä on vanha ateisti!!!!!!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Johtajat vastuuseen
Mistähn nämä johtajat sen palkan ansaitsevat pitäisi palkannauttimisen lisäksi myös hoitaa tehtävänsä huolehtimalla että alaiset hoitavat hyvin ja oikeudenmukaisesti osastoilla olevat potilaat joiden tehtävänä on myös ilmoittaa epäkohdista osastoilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Johtajat vastuuseen
S a m a a m i e l t ä ehdottomasti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Johtajat vastuuseen
Ei ne huonot johtajat niitä potilaita pahoinpitele! Huono potilaiden kohtelu on hoitajasta itsestään johtuvaa. Ei vastuuta voi siirtää "koneistolle". Näin tapahtui Saksassa 40-luvulla. "Me vain noudatimme määräyksiä"
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
sadistit tykönänne
Miten maailma ja sen asukkaat voivat olla heikolle ihmiselle noin julmia. Kyyneleet tuli tätä lukiessa..
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: sadistit tykönänne
Koska olemme aivan itse sallineet sellaisen maailman syntyä. Kuinkas monta vastaavaa juttua olet sinäkin kuullut eläessäsi? Yrititkö mitenkään vaikuttaa asiaan? Jep.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.