Perjantai 24.11.2017Lempi, Lemmikki, Sivi

Video: Onni on Suomen ensimmäinen nuuskakoira

Laittoman nuuskan tuonti Suomeen on kasvanut merkittävästi. Vuonna 2015 tullin tutkimissa jutuissa paljastui laittomasti maahan tuotua nuuskaa 1204 kilogrammaa, kun viime vuonna määrä oli 3442 kilogrammaa.

Laitonta nuuskan tuontia hillitäkseen Tulli on ottanut käyttöönsä ensimmäisen nuuskan etsintään koulutetun koiran. Nuuskakoira Onni on sijoitettu Turun tulliyksikön Satakunnan liikkuvaan valvontaryhmään, mutta sitä käytetään tarvittaessa valtakunnallisesti.

Puolitoistavuotias labradorinnoutaja Onni on niin sanottu kombikoira, joka tunnistaa tavara- ja ihmisvirrasta nuuskan lisäksi myös savukkeet ja huumeet.

Onni esittäytyi yleisölle ohjaajansa Matti Koskelan kanssa perjantaina Heikkilän kasarmialueella Turussa järjestetyssä Tullin Nuku rauhassa -kokonaisuusturvallisuustapahtumassa.

Videolla Onnin ohjaaja tullitarkastaja Matti Koskela kertoo työstään nuuskakoiran kanssa.

Nuku rauhassa -turvallisuustapahtuma Heikkilän kasarmialueella perjantaina kello 9.00 – 16.00 ja lauantaina kello 9.00 – 15.00.

Nuuskakoira Onni esiintyy perjantaina kello 14.30 ja lauantaina kello 9.45 ja 14.15.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Jaa-a
En tiedä kannattaisiko resursseja tuhlata nuuskan kyttäämiseen. Pitäisi keskittyä kovempien aineiden kontrolliin.

Koiran nimi olisi mielummin voinut olla "Ettan".
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
voivoivoi
voi hyvää päivää sano päivittelijä. koirat ja poliisit voisivat keskittyä oikeisiin ongelmiin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Resurssien tuhlausta
Tämä on resurssien tuhlausta. Nuuskakoira addiktoidaan aineisiin ja koulutukseen, sekä opastukseen käytetään mielettömästi rahaa. Nuuska on laillista ja sitä myydään vuodessa miljoonia kiloja. Koira saa muutaman käyttäjän kiinni, jotka ovat erehtyneet ostamaan liikaa nuuskaa. Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa, ostaako naapuri nuuskaa laillisen kilon, vai laittoman kaksi kiloa. Tällainen rikollisuus on pelkkää nappikauppaa Suomessa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turhaa meuhkaa
Eli nyt sitä ollaan holhoamis valtion ikeen alla, eikö enää parempaa tekemistä löydy valtion puitteissa????
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Taas samaa
Pelleilyä mitä suomen tullilta vain voi odottaa.

Rahaa ja resursseja on näköjään
On tämä hulluks mennyt. Rajojen yli tulee tiedä vaikka mitä, mutta tälläiseen riittää rahaa. Itse en koskaan edes nuuska maistanut, mut laillista monessa maassa. Eikö kannattaisi noita paperittomia paremman elämän onkijoita rajoilla katsoa.. voi pyhä jotain tätä nykyaikaa