Perjantai 23.6.2017Aatto, Aatu, Aadolf

Laiton kalastus Aurajoella pannaan kuriin tehovalvonnalla

Riitta Salmi

Aurajoella sekä Turun seudun merialueella ja alueen muissa joissa tapahtuvaa laitonta kalastusta ryhdytään valvomaan tehostetusti.

Kevään ja syksyn aikana Turun seudun kalastusalueet, Turun kaupunki ja rajavartiolaitos haluavat laittaa luvattoman kalastuksen kuriin, sillä luvattomat pyydykset ja kalastaminen kielletyillä alueilla vaarantavat erityisesti jokiin nousevien uhanalaisten vaelluskalojen kantoja sekä rannikkovesissä keväisin kutevia kalalajeja. Saaristomerellä jokiin nousevat lohikalat jäävät helposti pyydyksiin.

Aurajoen varrella laittomia pyydyksiä on löydetty erityisesti Halistenkosken alapuolella sijaitsevalta jokiosuudelta. Verkkokalastus on kielletty kalastusalueen päätöksellä koko Aurajoessa ympäri vuoden. Lisäksi mato-onginta on kalastuslain mukaan kiellettyä Aurajoen koskialueilla.

Laittomia pyydyksiä on löydetty myös muilla jokialueilta. Merialueilla riesana ovat erityisesti väärin sijoitetut ja puutteellisesti merkatut pyydykset, jotka aiheuttavat vaaraa myös vesiliikenteelle.

Turun kaupunki päivitti alkuvuodesta kaupungin vesialueiden kalastusmääräykset. Kaupungin omistamille vesialueille Saaristomerelle asetettiin uusia rajoitusalueita ja verkkokalastusalueita pienennettiin Pitkäsalmessa ja Kuuvan niemen ympäristössä. Pohjoissalmi poistui verkkokalastuskäytöstä kokonaan. Pohjoissalmi on äärimmäisen uhanalaisen meritaimenen vaellusreitti ja Saaristomeren kuhan kutualuetta.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Hjuva juttu
Valvontaa tarvitaan. Ne muutamat kerran kun siellä rantamilla on patikoinut kameran kanssa, niin suomea siellä ei juuri kuule. Lähemmäs kun tulee niin puhe katkeaa ja alkaa vihamielinen tuijotus kun on kalastuksenvalvojan tyylinen vaelluspuku patikoijalla päällä...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
No jo oli aika
puuttua tähän sikamaiseen touhuun,joisdsa luonnonvaroja raiskataan surutta.

Eipä taida olla hyötyä
Eivät puhu Suomea ja ovat samantien takaisin. Sakoista ei mitään hyötyä kun eivät maksa. Nauravat vain meidän järjestelmälle mistä ei saa mitään rangaistusta
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aura kakkaa
Eikö tuo Aurajoki ole aika kakkaista vettä!? Ainakin 5-6 vuotta sitten haisi ihan siltä itteltään siinä lähellä Linnaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Holhousvaltio iskee
On se vaan kumma että valtio jaksaa Suomen kansaa holhota, en ole koskaan jäänyt kiinni luvattomasta kalastuksesta enkä jää. Ja olen kantasuomalainen. Kalastan muutaman kerran kesässä ja saaliini ei ole määrältään niin suuri että olisi mitään järkeä maksaa jotain lupamaksua parista fisusta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Holhousvaltio iskee
Mitä se tehovalvonta mahtaa tarkoittaa kun kukaan ei näytä tietävän edes mitä valvonta tarkoittaa. Suomen laki ja Suomen valvonta .... ???
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Saaroniemi
Menkääs häätämään myös Ruissalon kansanpuiston rannoilta
niitä luvattomia kalastajia.