Perjantai 28.4.2017Ilpo, Ilppo, Tuure

Kolme loukkaantui nokkakolarissa Vehmaalla

Tara Jaakkola

Vehmaalla Y-tiellä tapahtui iltapäivällä kahden henkilöauton nokkakolari Himoisissa 1,3 kilometriä Perkiön tienhaarasta Vehmaan kirkonkylän tienhaaran suuntaan. Onnettomuus sattui kahden aikaan.

Silminnäkijähavaintojen mukaan Turusta Uudenkaupungin suuntaan ajanut auto oli ohitustilanteessa törmännyt vastaan tulleeseen autoon. Ohittamaan lähteneessä autossa oli kaksi miesmatkustajaa ja vastaan tulleessa autossa yksi mies.

Vastaan tulleen auton kuljettaja jäi autoonsa puristuksiin, ja pelastuslaitos joutui leikkaamaan hänet irti. Kaikki loukkaantuneet olivat tajuissaan onnettomuuden jälkeen. Heidät vietiin jatkotutkimuksiin Tyksiin.

Onnettomuuspaikalla nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa. Päivystävän palomestarin Olli Suomisen mukaan näkyvyys ei ole onnettomuuspaikalla kovin hyvä.

Tie oli suljettu liikenteeltä neljään asti iltapäivällä. Raskas liikenne ohjattiin onnettomuuspaikan ohi. Henkilöautoliikenteelle oli käytössä kiertotie.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Onko joku kaahannut
ajan siitä päivittäin Turkuun ja takaisin ja ei siinä ole turvallista ohituspaikkaa. Luulen että on ajettu melkoista haipakkaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Y-tie
Kas, Y-tie jälleen onnettomuuspaikkana. Tie kaipaisi pikaisesti liikenneturvallisuutta parantavia uudistuksia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Y-tie
Mikään parannus ei auta välinpitämättömyyteen !
Siinäpä sit riskeeraa oman hengen , mutta näillä tempuilla viedään aina joku vieton mukana
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Y-tie
Vaikka parannukset eivät auttaisikaan välinpitämättömyyteen, auttavat ne silti vähentämään onnettomuuksia.

Muutamia keinoja:
- alhaisempi nopeusrajoitus kameravalvonnalla
- lisätään turvallisia ohituspaikkoja
- leveämmät pientareet lisäisivät pelivaraa ja parantaisivat pyöräilyn ja jalankulun turvallisuutta (nykyisellään pientareita ei Y-tiellä ole)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kuljettaja leikattu?
Ei kai nyt kuljettajaa ole leikattu vaan auton rakenteita!!
Haloo vähän ammattitaitoa tähän uutisointiin!!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kiire kuolemaan?
Kyseisellä tiellä näkee näitä ohituksia turhankin usein. Mihin kiire? Samat ohittekevat kuskit ovat perillä samaan aikaan kuin minä, vaikka en yhtään ohitusta ole tehnyt. Pahinta on, ettei välitetä siitä vastaan tulevasta liikenteestä. Menisivät muualle kiirehtimään ja leikkimään omalla hengellään.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Älypää
Taas joku hätähousuhommalta tökännyt pahasti varmaan vielä ajanut ylinopeutta