Torstai 17.8.2017Verneri

Maauimalan miljoonaremontti etenee loppusuoralla – katso kuvat

Uimastadionin huipputekniikka ja 50 metrin allas ovat pian kaikkien koettavissa.

Riitta Salmi
Altaaseen laskettiin keskiviikkona vettä, jotta altaan koneistoa voidaan testata ennen käyttöönottoa. Vedestä otetaan myös näytteitä ennen uimareiden tuloa.

Uutuuttaan kiiltelevä Samppalinnan maauimala odottaa lähes valmiina innokkaita uimareita. Se avautuu näillä näkymin kesäkuun alussa. Parhaillaan uimalassa testataan altaan koneistoa ja otetaan vesinäytteitä.

Riitta Salmi

Samppalinnassa on uusittu vesieristeet, allaslaitteet, huoltokäytävät ja pukutilojen kaappijärjestelmät. Myös kassalinjastoa on parannettu ja kioskirakennus korvattu uudella. Kahdeksan miljoonaa maksanut remontti on kestänyt runsaan vuoden.

Riitta Salmi

Samppalinnan työmaalla keskiviikkona kiertänyt rakennuttajainsinööri Reino Pöyhönen kertoo, että allas oli jo lähes täytetty vedellä. Ennen altaan käyttöönottoa sen koneisto testataan, ja altaasta otetaan vesinäytteet.

– Se on aika pitkäkin prosessi, että laitteet saadaan toimimaan asianmukaisesti. Mutta kaikki on sujunut aikataulun mukaan ja nyt on viimeistelyt käynnissä, Pöyhönen toteaa.

Uusittu allas täyttää arvokisakriteerit pituudeltaan. Pöyhösen mukaan pituus tarkistettiin remontin yhteydessä. Sen sijaan altaan leveyttä ei lähdetty muuttamaan.

– Sitä pohdittiin kyllä, mutta leventäminen päätettiin jättää tekemättä, sillä se olisi ollut mittavampi prosessi, Pöyhönen kertoo.

Riitta Salmi
Lue koko juttu Turun Sanomista tai näköislehdestä.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

maauimala
hieno homma että saadaan uudistettu maauimala käyttöön.alkaa ovi käymää turussa peremmälle
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: maauimala
Saas ny nähä mitenkä hyvin valmista kesäkuun alussa, kuvista päätellen melkosesti tehtävää viälä..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Liian pieni
Samppis olisi tarvinnut toisen altaan palvelemaan nuorentuvaa - ja kasvavaa väestöpohjaa. Tuollaisenaan moni jättää menemättä, kun on liian ahdasta. Ihmiset ei peseydy ja vesi likaantuu kuten impparissa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
uimaan
Hyvä,hyvä,! Päästään uimaan ! Mahtavaa kun on keskellä kaupunkia tällainen maauimala ja vielä kupittaallakin mahdollisuus uimaan,sekä myös muutkin liikuntapaikat ! Hyvä Turku !! :))
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Asiallista otsikointia, jooko?
Olisiko otsikko voinut olla "Maauimalan remontti etenee loppusuoralla – katso kuvat" ja jättää raflaavan miljoona-sana pois. Se antaa tarpeettoman negatiivisen sävyn hienon paikan onnistuneeseen peruskorjaukselle.
Jätetään kuohuttavat otsikot keltaiselle roskalehdistölle.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Asiallista otsikointia, jooko?
Minkä vuoksi rahallinen panostus pitäisi jättää pois? Tähän pitää lisätä vielä sekin, että nk. uus-suomalaiset saavat ilmaiset "uinti-opetukset" ja me kantikset maksamme koko shitin. Lisäksi turkulaisetkin pääsevät ilakoimaan "tumputtavien" lapsukaisten touhuista lasten altaissa. Mikä olisi tarpeeksi positiivinen tapa kirjoittaa totuutta? Senkin aika vielä koitaa. Roskalehdistäkö se totuus on/olisi luettava?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Asiallista otsikointia, jooko?
odottaa uussuomalaisten ryntäystä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hieno paikka
Lapsuuden jokakesäinen ja lähes jokapäiväinen uimapaikka.
Jospa vielä uskaltaisi tulla kympistä alas..
Ja miksei uskaltaisi?