Tiistai 24.4.2018Pertti, Albert, Altti

Turun kuntavaaleissa kolmen taisto

Kokoomus, vihreät ja Sdp kilpailevat kuntavaaleissa Turun ykköspuolueen asemasta. Perussuomalaisten kannatus on alamäessä, Piraattipuolue voi nousta valtuustoon.

Marttiina Sairanen

Jari Heino

Turussa käydään huhtikuisiin kuntavaaleihin erittäin jännittävässä tilanteessa. Turun Sanomien ja Salon Seudun Sanomien Feelback Oy:llä teettämä puoluekannatuskysely kertoo, että kokoomuksen kannatus on loivassa alamäessä ja vihreiden rajussa nousussa. Sdp:n suosio on suunnilleen ennallaan.

Niinpä Turussa on käynnissä kamppailu, jossa suurimman puolueen asemasta kilpailee melko tasavertaisesti kolme puoluetta.

Kun gallup-numerot muutetaan d´Hondtin laskumenetelmällä valtuustopaikoiksi, kokoomus saa 17, vihreät 16 ja Sdp 14 paikkaa. Kokoomus menettäisi kaksi paikkaa ja vihreät voittaisi kuusi.

Vihreiden voiton tiellä voi kuitenkin olla kannattajien epävarmuus. Vain 25 prosenttia puolueen kannattajista pitää puoluevalintaansa erittäin todennäköisenä. Melko todennäköisiä on 67 prosenttia.

Pienemmistä puolueista Vasemmistoliitto, keskusta, Rkp ja kristillisdemokraatit ovat kutakuinkin säilyttämässä vuoden 2012 kuntavaalien kannatuksensa. Perussuomalaisten suosio on kuitenkin pudonnut 9,2 prosentista viiteen. Puolue saisi vain kolme paikkaa Turun 67-paikkaiseen valtuustoon.

Uutena ryhmänä valtuustoon nousisivat piraatit. Gallup mittaa kannatukseksi 2,4 prosenttia. Sillä lohkeaisi yksi paikka.

63 prosenttia turkulaisista vastaajista ilmoittaa äänestävänsä erittäin todennäköisesti ja 21 prosenttia melko todennäköisesti. Vuonna 2012 Turun äänestysprosentti oli 55,6.

Lue koko juttu Turun Sanomista tai näköislehdestä.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Persujen epäsuosio
Ovat olleet hallituksessa kovan linjan politiikkaa tekemässä, rikkaiden eduksi. Mitä muuta suosiolta voisi nyt sitten odottaa?
Kokoomuksen ja Perussuomalaisten äänestäjät eivät ihan äkkiä profiloidu samanlaisiksi... Persujen puoluejohtajan paikastakin kisaa maisteri Töölöstä ja Tohtori Eirasta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Persujen epäsuosio
Puolet kokoomuksen kannattajista on pakko- ja virkamiesruotsin poistamisesta samaa mieltä perussuomalaisten kanssa. Terho ja Halla-aho kuten monet muutkin perussuomalaiset ovat suomenkielisten oikeusia puolustavan Suomalaisuuden Liiton edustajia, kannattaa tutustua sivustoon!

Töölön maisteri ja Eiran tohtori ajavat suomenkielisille kielivapautta ja molemmat vastustavat sosiaalisen tuen perässä tapahtuvaa maahanmuuttoa.

Suomen hallituksissa on istunut kokoomus, sdp ja vas.liittokin yhdessä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vihreät
Tuntuu uskomattomalta,
Että populistipuolue Vihreät menestyisi noin hyvin. Mitä tarjoavat ja ketkä uskovat käytännössä yhden asian liikkeeseen?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vihreät
Populismilla pääsee pitkälle. Persut konservatiivipopulismilla, Vihreät liberaalipopulismilla ja Kokoomus talouspopulismilla. Vassareista näke ettei vasemmistopopulismi oikein vedä. Demarit voisivat keksimällä sopivan populismin lajin päästä selväksi ykköseksi seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vihreät
Ja kepulaiset kiky- ja maatalouspopulisimilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vihreät
Perussuomalaiset esittivät anottavaksi turkulaisille koululaisille vapaan kielivalinnan mahdollistavaa kokeilua. Kaikki muut puolueet äänestivät kokeiluanomusta vastaan.

Turkulaislapsille opetetaan siis jatkossakin pakkoruotsia ilman valinnanmahdollistavaa kokeilua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ympäristöasiat ja luonto
Siinä vielä iso miinus persuille. Ilmastonmuutos käynnissä ja maapallo tekee kuolemaa, niin kaikessa politiikassa pitää mennä luonnonsuojelulliset arvot edellä. Vihreät ja persut ovat tässä ääripäitä ja se todellakin näkyy suosiossa. Vihreät ja Vasemmistoliitto ajavat nyt laajemmalti oikeita asioita.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ympäristöasiat ja luonto
Ei Vihreät ole luontoa pelastaneet pitkän aikaan. Vihreät pelastavat lähinnä omia vaihtoehtoisia faktojaan ja heidän metodeillaan ilmastonmuutos jää kyllä pysäyttämättä. Persut ovat jopa helpompia ilmastokysymyksissä kun niillä ei ole sellaista ydinvoimajihadismin perintöä kuin Vihreillä. Voivat keskittyä sammuttamisen tehokkuuteen eikä siihen miten pörröisiä sammutusmenetelmät ovat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ympäristöasiat ja luonto
Ei pelastaa voi, jos pelastaa ei anneta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yllätys
Veikkanpa että lopullinen vaalitulos tulee olemaan melko erilainen kuin TS:n kannatuskyselyssä.
Oikeastaan olen aivan varma siitä!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Yllätys
Näin uskon minäkin! Me emme vaan uskalla kertoa sitä muualla kuin äänstyslipussamme, että ääni menee persuille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Yllätys
Totta. Gallupit eivät kerro todellisesta äänestyskäyttäytymisestä, mutta ilman niitä ei synny kunnon vaalikiimaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
On muutoksen aika
Demarien ja kokoomuksen hyvävelikerho on tullut tiensä päähän. Äänestäjät ovat nyt ymmärtäneet miten näiden "demokratia" toimii esimerkiksi toriparkkisuhmuroinnissa. Ja tuskinpa kokoomuksen äänimäärää parantaa lapsiperheisiin ja palkansaajiin koskevat raipan iskut valtiotasolla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: On muutoksen aika
Kaksikielisyys tulee Turun kaupungille niin kalliiksi, että ympäristökunnat eivät siksi halua liittyä siihen.

Vain perussuomalaiset vaativat pakko- ja virkamiesruotsin poistamista, mikä ei muille Rkp:n apupuolueille sovi. Esim. Rkp ja kokoomus ovat keskenään vaaliliitossa.
Kokoomuksella, Vihreillä ja Vas.liitolla on ruotsinkielisiä kannattavat puheenjohtajat! Freudentahlilainen Sdp on täysin Rkp:n apupuolue.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: On muutoksen aika
Peräkammarin persut nyt on ihan poissuljettu puolue. Heille kun tasa-arvoisen avioliiton vastustaminen menee tärkeysjärjestyksessä kaikkein korkeimmalle ja muu kummallinen touhu, niin eiköhän se ole siinä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
SDP
Äänestän SDP:tä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: SDP
Taidat kannattaa samalla Ruotsalaista kansanpuoluetta ja sen kielipoltiikkaa!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: SDP
Olet väärässä. En kannata RKP:tä. Sen sijaan, jos äänestäisin Persuja, kannatus menisi Halla-aholle ja muille seinästä reväistyille valepoliitikoille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mitä miettisi nyt
No, miten vaan. Itse äänestän Li:n puoluetta, usko mennyt jo muihin. Etenkin SDP Kokkarit ja jopa Vihreät ovat poissa laskuistani.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyvä
jos saataisiin vihdoin muutosta aikaan täällä!

Maahanmuuttovaalit
Saatte vielä nähdä miten PerusSuomalaiset voittaa vaalit ja nousee Turun suurimmaksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Maahanmuuttovaalit
Mamu populistit ovat jo menneen talven lumia. Nyt kiinnostaa vähän tärkeämmät asiat
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Maahanmuuttovaalit
Gallup-vastaajat eivät ole kertonneet puoluettaan, mutta nyt vaaleissa sen uskaltaa kertoa eli Perussuomalaiset tulevat taas saamaan jytkyn!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ympäristöasiat ja luonto
Mika MT, miten Vihreät ja Vasemmisto aikovat pelastaa maapallon Turusta käsin?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Ympäristöasiat ja luonto
Turku aikoo olla hiilineutraali 2040. Olisi hyvä myöskin pitää tämä lupaus. Kaupungit ovat suurimpia saastuttajia, joten tälläkin on iso merkitys Suomessa. Kaikki 187 000 turkulaista mukaan talkoisiin ja tehdään me meidän osamme planeettame pelastamiseksi. Nyt jos koskaan pitäisi jättää turhat tekosyyt pois.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.