Keskiviikko 18.10.2017Satu, Säde, Luukas

Satojen ihmisten vyöry Rolls-Roycen työpaikkojen esittelyyn Turussa

Rolls-Royce
Rolls-Roycen havainnekuva etäohjatuista aluksista.
Rolls-Roycen havainnekuva etäohjatuista aluksista.

Heli Peltoniemi

Potkurilaitevalmistaja Rolls-Roycen työpaikkoja esittelevään tilaisuuteen Turussa ilmoittautui yli 350 ihmistä. Tänään aamupäivällä ICT-Cityn Alpha-auditoriossa järjestetyn tapahtuman paikka piti vaihtaa kahdesti suurempaan, jotta kaikki kiinnostuneet mahtuivat mukaan. Turun seudun lisäksi tulijoita ilmaantui Tamperetta ja Helsinkiä myöten.

– Tämä ylitti kaikki odotukset, kertoo tapahtumaa järjestävä yhteisökoordinaattori Sonja Hyrynsalmi Turku Science Parkista.

Rolls-Royce perustaa Turkuun etäohjattujen ja autonomisten alusten tutkimus- ja kehityskeskuksen. Keskuksen on määrä aloittaa toimintansa kuluvan vuoden aikana.

Ensimmäisessä vaiheessa avoinna on parisenkymmentä työpaikkaa. Haussa on esimerkiksi software- ja hardware-osaajia sekä konenäön ja systeemiarkkitehtuurin asiantuntijoita. Kaikkien palkattavien määrää Rolls-Royce ei ole kertonut. Maailmanlaajuisesti yhtiö työllistää lähes 50 000 ihmistä 50 eri maassa.

Työvoiman tarpeesta ovat viime aikoina kertoneet myös esimerkiksi Valmet Automotive, Sandvik ja Meyer Turku.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

joo, okay
Kai nää muutkin hakee niitä työntekijöitä 50 ERI maasta? Et sellasta. Joo-o, ei mul muuta.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.