Maanantai 24.7.2017Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

Satojen ihmisten vyöry Rolls-Roycen työpaikkojen esittelyyn Turussa

Rolls-Royce
Rolls-Roycen havainnekuva etäohjatuista aluksista.

Heli Peltoniemi

Potkurilaitevalmistaja Rolls-Roycen työpaikkoja esittelevään tilaisuuteen Turussa ilmoittautui yli 350 ihmistä. Tänään aamupäivällä ICT-Cityn Alpha-auditoriossa järjestetyn tapahtuman paikka piti vaihtaa kahdesti suurempaan, jotta kaikki kiinnostuneet mahtuivat mukaan. Turun seudun lisäksi tulijoita ilmaantui Tamperetta ja Helsinkiä myöten.

– Tämä ylitti kaikki odotukset, kertoo tapahtumaa järjestävä yhteisökoordinaattori Sonja Hyrynsalmi Turku Science Parkista.

Rolls-Royce perustaa Turkuun etäohjattujen ja autonomisten alusten tutkimus- ja kehityskeskuksen. Keskuksen on määrä aloittaa toimintansa kuluvan vuoden aikana.

Ensimmäisessä vaiheessa avoinna on parisenkymmentä työpaikkaa. Haussa on esimerkiksi software- ja hardware-osaajia sekä konenäön ja systeemiarkkitehtuurin asiantuntijoita. Kaikkien palkattavien määrää Rolls-Royce ei ole kertonut. Maailmanlaajuisesti yhtiö työllistää lähes 50 000 ihmistä 50 eri maassa.

Työvoiman tarpeesta ovat viime aikoina kertoneet myös esimerkiksi Valmet Automotive, Sandvik ja Meyer Turku.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Järki käteen
Kohta turun ja ukin päättäjille tulee yllätyksenä asuntopula työntekijöille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Järki käteen
Sitten seuraa yllättämynen päivähoidon ja oppilaitosten hakiamäärässä.

Mutta yksi asia on varma, lisääntyneiden verotulojen kanssa ei ole mitään ongelmaa, eikä sitä edes huomata kaupungin kasassa. Sama niukkuus jatkuu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Järki käteen
Juu, ja uutisessa puhutaan siis tutkimus- ja kehityskeskuksesta. Mitä se sitten tarkoittaa ja kuinka paljon sinne oikeasti rekrytoidaan väkeä ja minkä koulutusasteen väkeä. Sopii miettiä tätä kun aletaan puhua asuntopulasta. Vaikka työpaikoista kiinnostuneita on satoja, niin tarkoittaako se sitten että työntekijöitä pestataan myös satoja vai vain kymmeniä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hääh?
Tuleeko yllätyksenä kun alueen työttömyys korkealla ja ihmisillä ihan oikeasti leivän puute? Varsinkin 30-40 vuotiaat pahassa välikädessä työmarkkinoilla, koska heistä ei saa työnantajat tukia tai eivät ole vielä pitkäaikaistyöttömiä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Joukkopako
Monet hakeutuvat pois pääkaupunkiseudulta jossa elämä alkaa olla liian kallista ja kansainvälistä.
Esim ihmiset haluavat lapsensa kouluun missä oppilaat ovat lapsia jotka ovat samalla tasolla oppimisympäristössä. Nyt mukana luokassa voi olla vaikkapa aikuisia opettelemassa lukemaan ja kirjoittamaan jne.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Joukkopako
Ja mistä sinä näitä tietoja oikein revit? Ei aikuiset maahanmuuttajat ja pakolaiset suomalaisten lasten luokilla opettele Suomea. Itse käyn Turun iltalukiota ja siellä on maahanmuuttajille ihan omat Suomen tunnit kaiken ikäisille. Kansainvälisyys kauhistuttaa vain ja ainoastaan pikku kylästä tulleita juntteja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Joukkopako
Maahanmuuttajat ja nämä "suomen pakolaiset" = miehet 20-40 vuotiaat ovat eri asioita.
Maahanmuuttajat ovat yleensä koulutettuja ja voivat tosiaan opiskellakkin esim lukiossa.
Nämä "suomen pakolaiset" ovat jotain ihan muuta, miesryhmiä joista tämä maa ei kyllä tule hyötymään mitään eivätkä he ole täällä opiskellakseen tai työtä tehdäkseen. Toki joukossa on myös säännön vahvistavia poikkeuksia.
Kannattaa seurata uutisointia ja käydä vaikka jossain vokissa ihan paikan päällä, jotku tytöt ovat käyneetkin.
Lisäksi kannattaa keskustella ihmisten kanssa joille tämä kansainvälisyys on arkipäivää pääkaupunkiseudulla, sinne pääset sieltä pikkukylästäsikin varmaan jollain kyydillä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Joukkopako
Saihan joku folihattu tännekkin tungettua omaa ahdasta propangandaansa. Ei liity näes aiheeseen mitenkään! Juu kaikki on pakolaisten vika. Ainakin tämä, että näin paljon kiinnistuneita tännekkin oli suoraa vaikutusta pakolaisriisistä. Herätkää jo pahvit tai toisin sanoen menkää vain takaisin nukkumaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikä yllätti?
Onko joku oikeasti uskonut puppupuheet että työttömät muka eivät haluaisi töihin?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä yllätti?
Ryhdy teoreettisen fysiikan taitajaksi tai 5-luokan hitsariksi. Yksi mahdollisuus on tietotekniikkaekspertti. Mutta niitä on Suomessa jo työllistettävinä.

Ryhdy tekemään. Lopeta urputtaminen ja uikuttaminen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä yllätti?
JOOPAJOO,olet oikeassa tämän puppupuheen varjolla tänne yritetään tehdä todella halvalla työtä tekevien ulkomaalaisten väliinputoajien ryhmä.esim autotehtaan maksama palkka ei pääkaupunkiseudulla riittäisi elämiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sipilälle kiitos
Business gurun, pääministeri Sipilän työn tuloksia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sipilälle kiitos
Sipilää näistä on turha kiittää. Meriteknologia on vanhaa perua ja maassa oli halpoja työttömiä insinöörejä ennestäänkin. Näille bisneksille kiky-pelleilyt ovat täysin toisarvoista ja jonninjoutavaa sähläystä. Rolssi tarvitsee osajia eikä orjatyövoimaa. Osaajia pitää kouluttaa, mutta juuri siitähän SOS-urpot ovat säästämässä. Onneksi on ennen Sipilää ja kummppaneita koulutettu osaajia, sillä 10 vuoden päästä tällaisista tutkimusyksiköistä ei tarvitse unelmoida. Voidaan sitten kunnolla kikytettynä tehdä vaikka sinkkiämpäreitä orjatyövoimalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Usein esillä
Samat esimerkkiyritykset ovat myös usein olleet esillä yt-uutisten ja irtisanomisten kanssa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
MiWuLa-Havenkonstruktion
No niin, yt-neuvotteluvalittajat, riittääkö pääkapasiteetti avoinna olevien tehtävien hoitoon? Haetaan korkeasti koulutettuja, erityisosaajia hyvin spesifiselle alueella.

Kannattaa jokaisen duunarin tarkastella sitä omaa osaamistaan, tapahtuuko se käsillä vaiko päällä. Nyt ei metsästetä käsityöläisiä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: MiWuLa-Havenkonstruktion
Kuulema tarjoavat insinööreille harjoittelupaikkaa liukuhihnalla...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
En tajua...
Miten kenellekään voi tulla yllätyksenä, että työttömät haluavat töihin? Ai niin, onhan niitä poliitikkoja, jotka uskovat, että ensin on purettava kannustinloukkuja.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: En tajua...
Ei voi vielä pillastua. 350 on murto-osa työttömistä. Haluttomia jää vielä kotiin tukien varaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: En tajua...
Aikovat nyt palkata maaliskuun haussa noin 20 henkilöä ja rooleja, joita haetaan ovat insinööritaustaisia projektimanagereja, teknisiä johtajia, testauspäälliköotä, teollisia suunnitelijoita, käytettävyysasiantuntijoita. Näyttävät alkuun rekrytoivan esimiestasoisia asiantuntijoita.

Suomessa on n. 450 000 työtöntä (TEM 2017 tammikuu). Ei olisi jokaisen heistä tuohon tilaisuuteen kannattanut sännätä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Potkurilaite...
Tekstistä voisi korjata tuon "potkurilaitevalmistaja"-sanan joksikin muuksi. Rolls-Royce valmistaa merelle paljon muutakin - puhumattakaan jostakin rajallisesta automerkistä... :)
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Potkurilaite...
Lieneekö firmalla autoetu :)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Järki käteen
Lehtijutun perusteella voisi päätellä, että yritys hakee nyt ainakin alkuvaiheissa korkeasti koulutettua porukkaa... Turkuhan on kaupunki, jossa halutaan pitää korkeakoulutetusta porukasta kiinni, joten eiköhän tässä työllisty pääasiassa kaupungissa asuvat. Pitäskö vilkasta netin asuntokauppa/vuokra-asuntosivuja - no, yhdellä näytti olevan 560 vuokra-asuntoa ja yli 1000 myyntiasuntoa tarjolla Turussa. Että eivät ne asunnot ihan heti lopu, kun ympäristökunnatkin otetaan lukuun mukaan.