Maanantai 27.3.2017Sauli, Saul

Puukottaja otti taksin Raisioon päästäkseen tappamaan

TS/Marttiina Sairanen

Harri Ahola

Kaksi miestä ryypiskeli viime vuoden marraskuussa jo toista päivää putkeen. He olivat vahvassa humalassa, sillä kohtalokkaan illan päätteeksi toinen puhalsi peräti 2,53 promillen lukemat.

Juominen sai vaarallisen käänteen, kun kaksikon vanhempi osapuoli kertoi nuoremmalle heidän yhteisen tuttunsa olleen sopimattomissa tekemisissä tämän siskon kanssa. Tieto hermostutti 21-vuotiaan, joka nappasi puukon ja päätti lähteä puukottamaan tutun.

Miehet ottivat taksin alleen ja ajoivat olut- ja viinalastin kanssa Raisioon uhrin asunnolle. Tämä epäili kaksikon motiiveja, mutta päästi heidät kuitenkin sisään. Lähes välittömästi nuorempi miehistä kävi isännän kimppuun ja kertoi tappavansa tämän siitä hyvästä, mitä mies oli tehnyt hänen siskolleen.

Lyhyen käsirysyn jälkeen isäntä pääsi pakenemaan kohti ulko-ovea, mutta vanhempi miehistä esti hänen poistumisensa. Samalla nuorempi iski uhria takaapäin puukolla kaulaan. Isännän onneksi kahden sentin syvyisen ja kolmen sentin pituisen haavan aiheuttanut isku ei osunut elintärkeisiin verisuoniin tai hermoratoihin, ja hän pääsi pakenemaan paikalta.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan puukoniskun seuraukset olivat vähäiset vain sattumalta. Siksi se katsoi 21-vuotiaan Jani Markus Sandellin syyllistyneen tapon yritykseen ja määräsi tälle 4,5 vuoden ehdottoman tuomion. Rangaistusta kovensi viime vuonna langetettu ehdollinen tuomio.

Oikeus katsoi, että Sandellin seuralainen tiesi tämän aikovan käyttää väkivaltaa. Sen sijaan apuri ei oikeuden mielestä tiennyt puukosta, jonka vuoksi hänet tuomittiin 1,5 vuoden vankeuteen avunannosta törkeään pahoinpitelyyn. Teon vakavuuden ja aiempien rikosten vuoksi hänenkin tuomionsa oli ehdoton.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Punaniskala
Raisiossa tapahtuu osa XXX vaihteeksi...miksi tämä provinssi saa ihmiset veronhimoisiksi hyeenoiksi, voisiko joku tehdä tästä tutkivaa journalismia?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Punaniskala
Yksi syy on ns. väestörakenne. Raisio on vuosikymmeniä ollut tehdastyöläisten kaupunki ja poliittiset voimasuhteet punavoittoisia. Laman tai lamojen myötä on siellä nyt kamalan paljon perheitä, joissa juurikaan kukaan ei ole ollut vakituisessa työssä sitten 90-luvun. Eli jopa kolmannessa polvessa eletään korvauksilla. Kuvioon tulee paitsi tietenkin viina, myös rikollisuus ja yleinen negatiivisuus.

Samanlaista on tietenkin muualla eikä vain Raisiossa. Ero saattaa olla Raision tappioksi nimenomaan siksi, että siellä asuu niin paljon duunareita joilla ei työtä eikä koulutusta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Miksi myöhäinen tiedotus
Tässäkin "uudessa"rikoksessa asiasta tiedotetaan kuukausien viiveellä. Miksi ?
Lehdissä on jatkuvasti tietoja etsityistä epäillyistä puukottajista,ampujista,raiskaajista jne.
Minkä ihmeen takia Suomen "oikeuslaitos " suojelee näitä törkeitä rikollisia?
Useimmissa länsimaissa tuollaisten kuonien kuvat julkistetaan mahd pian eikä kuukausien jälkeen, jolloin tuollaiset siat ehtivät painua maan alle tai jopa paeta maasta. Jotain on todella vialla "oikeusjärjestelmässämme" joka näyttää olevan suunniteltu rikollisten suojelemiseksi eikä näiden vastuuseen saattamiseksi. Häpeällistä ja kuvottavaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi myöhäinen tiedotus
Katso näitä järkyttäviä tuomioita?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi myöhäinen tiedotus
Tuomio annettiin nyt, siksi tiedotus nyt. Ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tuomiot!
Oikea tuomio olisi ollut 45 vuotta ehdotonta!

Ketä kuvan tai nimen julkaiseminen palvelee? Lynkkausporukkaa? Sosiaalipornon ystäviä? Kaiken kauhistelijoita? Naapureita?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi myöhäinen tiedotus
Calle: Kyllä tapauksesta uutisoitiin jo viime syksynä. Nyt tällä kertaa uutisen aiheena oli tuomio.
Suomessahan ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Siksi nimi kerrottiin julkisuuteen vasta nyt.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi myöhäinen tiedotus
Calle: "Tässäkin "uudessa"rikoksessa asiasta tiedotetaan kuukausien viiveellä. Miksi ?"

Laitoin uteliaisuuttani hakusanoiksi 'puukotus raisiossa'.
Näköjään puukotus sattui marraskuussa keskiviikkoiltana ja torstaina puolenpäivän aikaan siitä oli uutinen.
Viive oli siis tunteja, ei kuukausia.
Asiasta silloin keskusteltiinkin, mutta keskustelu tyrehtyi kun näytti siltä ettei ollut mitään kytköstä maahanmuuttoon.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tuomiot!
Eikä enää ikinä vapaaksi murhamiestä!