Turusta tarjotaan vuokralle olematonta asuntoa

Turun keskustasta on tarjottu vuokrattavaksi asuntoa, jota talon isännöitsijän epäilyjen mukaan ei ole olemassakaan.

Myynti-ilmoituksessa oleva rakennuksen julkisivu on oikea eli Linnankatu 9b:n Reginan talo. Sisäkuvat ovat isännöitsijä Renato Casagranden mukaan kuitenkin aivan muualta.

Vuokranantajaksi esittäytyvä ilmoittaa asuvansa Barcelonassa, olevansa espanjalaisen öljy-yhtiön johtaja ja hankkineensa asunnon aikanaan Turussa asuneelle tyttärelleen. Hän lupaa 64 neliön kaksiota 520 eurolla kuukaudessa. Avaimet saisi Barcelonasta kahdessa päivässä lähettämällä kahden kuukauden vuokrasumman.

Casagranden mukaan vuokraamisesta kiinnostunut henkilö otti häneen yhteyttä ja ihmetteli menettelyä. Casagrande tarjoutui vuokranantajalle esittelemään asuntoa yleisavaimella, mutta tämä ei ole vastannut.

Casagranden otettua yhteyttä poliisiin häntä kehotettiin tekemään rikosilmoitus. Se on hänestä turhan hidas tie, joten hän haluaa mieluummin levittää sanaa median kautta, jottei kukaan haksahtaisi tarjoukseen.

– Poliisin mukaan näitä tulee vastaan jatkuvasti, ja ihmiset menevät niihin, hän kertoo.

Casagrande on aivan varma, etteivät asuntoilmoituksen sisäkuvat ole Reginan talosta.

– Minä tunnen kyllä nämä kämpät, hän vakuuttaa.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Älyvapaata
No haloo, kuka nyt maksaa mitään jos ei ensin käy oikeasti katsomassa
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ohje isännöitsijälle
Eiköhän nyt kannattaisi tehdä vielä tämän lisäksi se rikosilmoitus.