Perjantai 18.8.2017Leevi

Itä-Turussa irrallaan erehdyttävästi sutta muistuttava koira

Kellervänharmaa eläin on liikkunut ääneti kaduilla ja saattanut pyörähtää pihaan jahtaamaan myyriä

Turun Itäharjun asukkaat ovat hieraisseet sunnuntaina silmiään toisenkin kerran, kun ohi on jolkottanut aivan suden näköinen otus. Kellervänharmaa eläin on liikkunut ääneti kaduilla ja saattanut pyörähtää pihaan jahtaamaan myyriä. Ihmisiin se ei ole kiinnittänyt mitään huomiota.

– Onpas pirun hyvä ehdokas sudeksi. Kesäaikaan olisin voinut veikatakin sudeksi, mutta karva on näin talvella liian lyhyt. Jäljetkin ovat liian pieniä, sanoo Turun eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti.

Hänen biologituttavansa oli ilmeisesti törmännyt saman koiran jälkiin jo aiemmin Littoisissa ja todennut käynnin muistuttavan kovasti sutta. Kynnet vain ovat lyhemmät ja tassu pienempi. Koira saattaisi olla esimerkiksi hollantilaisperäinen Saarloosin-susikoira.

Karhilahti pitää edesvastuuttomana, että eläin on päästetty vapaaksi.

– Sinä aikana kun odotettu, koska susi tappaa ihmisen, koirat ovat tappaneet Suomessa 300 ihmistä, hän muistuttaa.

Periaatteessa Itä-Turkuunkin voisi harhautua myös oikea susi esimerkiksi Liedon kautta. Runosmäessä sellainen 2013 hetken liikkuikin.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

-
Menkääpä ilta-aikaan seuraamaan touhua esim. Halisten ulkoilureiteille. Kyllä siellä näitä vapaaksi päästettyjä koiria riittää.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: -
Toinen paikka missä ihmiset päästävät koiransa vapaiksi on hovirinnan ranta
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: -
Kaarina pitäisi liittää Turkuun.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koira karannut
Silti susi tappaa vai miten se oli
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Koira karannut
Tämähän on selvästi se kuuluisa Turun murre,,
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Näitä vilisee poluilla
Komppaan edellistä kommentoijaa. Viimeisen vuoden sisään on tullut kaksi kertaa iso koira juosten vastaan Halisten ulkoilupoluilla. Toisessa tapauksessa perässä sitten tulikin koiraansa etsivä koiranomistaja. Aikuisenakin nämä todella isot irti päässeet koirat pelottavat, saatikka sitten jos on lapsia matkassa. Koirien kanssa aina sattuu näitä vahinkoja ja siinä ei enää anteeksipyytävä hymyily auta jos jotain vakavaa tapahtuu.

Noissa tapauksissa kyseessä ehkä on ollut vahinko, mutta näin ei aina ole. Joskus yo-kylässä ajellut polkupyörällä yöaikaan ja perään lähtenyt juoksemaan iso koira. Joitain päiviä myöhemmin näin saman koiran taas juoksentelevan irrallaan ja omistaja käveli rauhallisesti remmi kädessään. Kerroin aiemmasta, jolloin omistaja vain hämmästyneenä vakuutteli, että kyllä se on rauhallinen ja vaaraton koira. On se ihmeellistä, ettei mene perille, että se oma koira ei välttämättä ole vaaraton kaikissa tilanteissa kaikkia kohtaan.
Ja miksi sen koiran välttämättä täytyy olla isoa ja vaarallista lajia? Koska vaaralliset koirat ovat coolimpia?

Pahimpana kategoriana tulevat häiriintyneet koiranomistajat. Olin lapsuudessani 10-vuotiaana leikkimässä rakennustyömaan alueella, kun läheisessä vanhainkodissa asunut ilmeisesti entinen vartija oli epäillyt minun varastaneen työmaalta jotain (liikkuminen luvatonta toki). Usutti sitten ison koiransa puremaan minua reiteen ja vei takkini. Menin sitten verta vuotavana kotiini, kävin sairaalassa tikattavana ja takki haettiin takaisin poliisien kanssa. Koiralle tai koiranomistajalle ei tullut seuraamuksia, se oli sitä aikaa. Koiria saa valitettavasti hankkia kuka vain.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Näitä vilisee poluilla
Teräasetta et saa kantaa julkisella paikalla, mutta koiran taluttaminen on ok, vaikka iso koira on väärissä käsissä ja väärällä omistajalla tappava ase. Kannattaisin luvanvaraisuutta ainakin tietyille roduille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Näitä vilisee poluilla
Höpönlöpön. Luvanvaraisuus koirien pitoon? Kielto-Suomea ollaan purkamassa ja nyt kansa huutaa lisää kieltoja.
Koira on hyvä suoja. Parempi koira suojana raiskaajilta kuin käsiase taskussa. Vai kumpaa haluat?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pimeässäkö ?
Sellainen kun ei ole sutta koskaan nähnyt muuta kuin kuvassa niin voisi luulla niin , mutta onhan sudellakin neljäjalkaa mutta ei tämä kuva kyllä sudelta näytä ei sitten yhtään !
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Irtokoirille ja muille loppu
Isot ja mahdollisesti vaaraliset pienemmätkin koirat pitäisi tappaa. Niitä ei tarvita mihinkään. Ihmiset voivat hankkia muita leluja.

Sudet ovat taas osa luontoa ja sinne kuuluvat.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Taajamasusi
Tämähän on nyt se kuuluisa taajamasusi. Suden kesyversio, joka asuu taajamissa. Ainoa ero, että tämä tappaa ihmisiä Suomessa, kun taas villiversio ei näin ole tehnyt yli sataan vuoteen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Taajamasusi
Meilläkin asui pieni "taajamasusi", minun paras kaverini. "Hän" ei purrut ketään, mutta haukkui epämääräiset kulkijat nuorempana. Vanhana ja viisaana totesi, että ei kannata, ei ne kuitenkaan minua pelkää.

Suteen ja tähän sen kesyversioon luotan enemmän kuin ihmiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
susiko tämä
eihän tämä edes etäisesti muistuta sutta,on teillä asiantuntijat.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: susiko tämä
Ihan selvästi rattus rattus joka siellä juoksee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
koira
Tämä on todennäköisesti Itä-Suomesta Joensuusta (Öllölä) kadonnut koira. Koira katosi jo 26.11.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Irtokoirille ja muille loppu
Koirat täytyy pitää taajamissa kiinni mutta ei niitä tappaa tarvitte. Susia pelätään aivan liikaa ja minusta niitä pitääkin suojella,ne kuuluvat tuonne ja tekevät sen minkä vaistot käskee.
Terveisin kolmen sisäkissan omistaja!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kesy vai villi koira
Valtaosa Suomessa havaituista susista on todellisuudessa irtokoiria - jäljistä puhumattakaan. Maallikon on tosi vaikea erottaa suden kesytettyä muotoa eli koiraa sudesta.