Maanantai 18.12.2017Aapo, Aappo, Rami

Vuoden hantvärkkäreiksi Turussa Anitta Luukinen ja Aila Makkula

Anitta Luukinen on vuoden hantvärkkäri.
Anitta Luukinen on vuoden hantvärkkäri.

Turun Yrittäjät ry jakaa Vuoden hantvärkkäri -palkinnon tänä vuonna kahdelle yrittäjälle: vaate- ja tekstiilisuunnittelija Anitta Luukiselle ja ompelija Aila Makkulalle.

Anitta Luukinen suunnittelee omaa Dama Design -tuotemerkkiä kantavaa naistenvaatemallistoa sekä työvaatteita. Muun muassa Turun kaupungintalon edustuskeittiön, Turun linnan ravintolan ja kahvilan sekä Honkapirtin henkilökunnan vaatteet ovat hänen suunnittelemiaan.

Vuonna 1998 Luukinen oli perustamassa Turkuun yhä edelleen toimivaa taidekäsityöläisten myymälää Brinkkalan Outolintua.

Aila Makkula on toinen vuoden hantvärkkäreistä.
Aila Makkula on toinen vuoden hantvärkkäreistä.

Aila Makkula on ollut vuodesta 2011 saakka Anittan vaatteiden ompelija. Lisäksi hän ompelee yhdelletoista muulle toimeksiantajalle.

The Shift -tapahtuman somisteena olleet purjeet valmistuivat Aika Makkulan ompelimossa. Yritysasiakkaiden lisäksi Makkula palvelee myös yksityisasiakkaita. Hän tekee myös kotikäyntejä palvellen näin erityisellä tavalla vanhuksia.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.