Hansassa alkaa iso remontti

Turun Hansakorttelissa käynnistyvät yli 10 miljoonan euron uudistustyöt. Hansakorttelin asemaa kaupunkilaisten olohuoneena halutaan vahvistaa.

Schauman Arkkitehdit Oy/Amerikka Oy
Havainnekuva antaa viitteitä, siitä millä tavalla Hansatorista aiotaan tehdä selkeämpi.

Remontti kohdistuu Hansakorttelin yleisiin tiloihin, kuten Hansatoriin, kauppakäytäviin ja sisääntuloihin.

Rakennustyöt alkavat asteittain tällä viikolla sisäänkäyntien uudistamisella, mutta pääosa muutostöitä tehdään ensi vuoden ja vuoden 2018 aikana.

Kauppakeskusjohtaja Timo Palviainen ei osaa vielä tässä vaiheessa arvioida tarkkaan, kuinka paljon remontti maksaa, koska hankesuunnitelma valmistuu myöhemmin loppuvuodesta.

– Hinta on enemmän kuin kymmenen miljoonaa euroa. Sen rajan yli mennään varmasti, raottaa Palviainen.

Schauman Arkkitehtien toimitusjohtaja ja hankkeen pääsuunnittelija Janne Helin kertoo, että uudessa Hansakorttelissa luodaan tunnelmaa muun muassa järjestelemällä asiakkaiden kulkua kauppakeskuksessa uudella tavalla.

Lue koko juttu Turun Sanomista tai näköislehdestä.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Yleinen
Ja tällä kertaa rakennetaan varmaankin johonkin nurkkaan yleinen ja ilmainen WC, joita on joka kauppakeskuksessa muualla maailmassa?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Yleinen
Tämä on hyvä idea. Kymmenen pöntön vessat miehille ja naisille ja niihin yksi ylläpitäjä, jotta pysyvät puhtainana. Kiitos!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
lasikaiteita ei kiitos
Toivottavasti tuo kuvan mukainen suunnitelma ei toteudu kaiteiden osalta. Lasikaiteita ei saa laittaa, vaikka kuinka esteetikon mielestä ne ovat ilmavat. Ihmiset voivat kävellä niitä päin ja korkeanpaikan kammoisilla se on todellinen kauhistus. Eikö kauppakeskuksen toiveena ole että ihmiset pysähtyvät kaiteiden ääreen, katselevat ympärilleen kauppakeskuksen vilinää ja päättävät mihin mennä. Nuo kaiteet eivät todellakaan houkuttele seisahtumaan niiden viereen. Minä ainakin aion kiertää ne kaukaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Yleinen
Joo, ihmettelin hieman paperilehdessä ollutta lausuntoa, että vessojen (ja lastenhoitotilojen) pitää nykyään olla hauskoja ja elämyksellisiä. Kyllä minulle kelpaisi ihan perusvessa tarpeen tullen, mutta kun ei ole ollut sitäkään. Oletan, että lausunto viittaa siihen, että vessa (elämyksellinen?) on siis tulossa. Vihdoin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Yleinen
Eikö siellä ole vieläkään vessoja!? Raision Myllyssä on 4 isoa asiakas wc:tä ja ne on kaiken lisäksi yleensä hyvin siistit, koska siivojia tarpeeksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Yleinen
Samoin Skanssissa on tilavat ja siistit vessat. Sekä paljon ilmaista, lämmintä parkkitilaa. Miksi tunkea keskustaan?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hansan vessa
Hansasta löytyy yleinen, ilmainen ja siisti vessa Kultatalon kolmoskerroksessa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hansan vessa
Ilmainen siis ravintoloiden asiakkaille, ei muille?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hansan vessa
Se vessa on tarkoitettu ympäröivien ravintoloiden asiakkaille, ei muille (vaikka sisään pääseekin livahtamaan). Lisäksi sijainti ei todellakaan palvele koko ostoskeskusta. Isosta osasta Hansaa matkaa tulee paljon. Ikävää varsinkin jos on kiire eikä tunne paikkoja hyvin. Painelet siis Hansan toisesta päästä ja kaksi kerrosta ylös hitaita liukuportaita mennäksesi luvatta vessaan... Onnea vaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Älykästä?
Tänä jouluna jää joulumyynnit Hansan kauppiailta väliin.
Hyvä veto, oikein fiksua pistää työmaat pystyyn keskellä vuoden tärkeintä sesonkia. En halua ostoksille keskelle työmaata, kiitos.

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ja niin...
Ja niin saapui modernin ajan sivistys myös Turkuun elämyksellisine vesivessoineen...sen pituinen se.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ja niin...
Vessoja on ollut, mutta ne eivät ole esillä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ja niin...
Vessoja on ollut muutama liikkeiden yhteydessä, niiden henkilökunnalle ja asiakkaille tarkoitettuja, eikä läheskään kaikissa liikkeissä. Stokkan vessa on käytännössä ollut ainoa oikeasti yleinen vessa, mutta ei ole Stockmannin velvollisuus tarjota näitä palveluja koko Hansalle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.