Mikä rikkoi bussin ikkunan lauantai-iltana? Matkustaja kertoi nähneensä jonkun tähtäävän aseella

Mikael Rydenfelt
Arkistokuva. Uittamolle matkalla olleen bussin ikkuna rikkoontui kesken ajon lauantaina. Arkistokuva.

Sari Sarelius

Viime lauantai-iltana rikkoutui Turussa yksi linjaa 13 ajavan linja-auton oikeanpuoleisista sivuikkunoista, kun ikkunaan osui jotakin. Turun Sanomiin yhteyttä ottaneen, bussissa olleen matkustajan mukaan kuului pamaus, minkä jälkeen ikkuna sirpaloitui ja osumakohdassa näkyi pieni reikä. Bussi oli tuolloin Kunnallissairaalantiellä matkalla Uitttamolle. Liikennöitsijän SL-Autolinjojen aluejohtajan Jarkko Toivosen mukaan kuljettaja havaitsi pamauksen, pysäytti ajoneuvon ensimmäiseen mahdolliseen paikkaan ja kävi tarkastamassa tilanteen.

– Kuljettaja oli huomannut rikki menneen ikkunan, soitti hätäkeskukseen ja jututti bussissa olleita matkustajia. Heistä kukaan ei maininnut tapahtumasta mitään kuljettajalle.

Matkustajan mukaan rikki menneen ikkunan kohdalla istuneista kahdesta ihmisestä toinen sanoi heti paukahduksen jälkeen, että oli nähnyt jonkun tähtäävän bussia aseella.

Toivosen mukaan tästä ei kuitenkaan kerrottu kuljettajalle. Hätäkeskukseen kello 23.08 tulleessa ilmoituksessa sanotaan, että joku heitti tai ampui kiven ikkunaan, eikä tekijöistä ole tietoa. Tapaus kirjattiin seurattaviin. Kuljettaja jatkoi matkaa ja poisti päätepysäkillä rikki menneen ikkunan ulomman lasin. Sisempi lasi oli jäänyt ehjäksi.

– Sivuikkunat ovat karkaistua lasia, jotka särkyvät, jos niihin tuolla tavalla jokin osuu, Toivonen toteaa.

Turun poliisilaitoksen yleisjohtaja, komisario Vesa Pihajoki muistuttaa, että yleisellä paikalla ei saa kulkea ase hallussa.

– Vaikkei aseella osoiteltaisikaan ketään tai mitään, pitää välittömästi soittaa hätäkeskukseen.

Pihajoki vakuuttaa, että jos hätäkeskukseen olisi lauantai-iltana tullut tieto, että jonkun on nähty tähtäävän bussi aseella, paikalle olisi välittömästi lähetetty poliisipartio.

Toivosen mukaan ikkunan vaihto sekä linja-auton ainakin kahden päivän käyttötauko aiheuttavat noin 2 000 euron kulut. Yhtiö aikoo tehdä rikosilmoituksen tapahtuneesta, vaikkei Toivonen usko sillä olevan muuta vaikutusta kuin vakuutuskorvausten hakeminen.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ase hallussa saa kulkea
Toimittaja on hyvä ja tarkastaa ampuma-aselainsäädännön. Metsästys ja muu harrastustoiminta vaikeutuisi kovin jos julkisella paikalla ei saisi kulkea ase hallussa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ase hallussa saa kulkea
Ase hallussa saa toki kulkea, mutta tässä tapauksessa varmaankin viitataan siihen, että ase täytyy olla julkisella paikalla liikuttaessa peitettynä (esim. asepussi). Eli paljaan aseen kantaminen julkisella paikalla on kiellettyä. Ja harva sitä ampuu peitetyllä asella.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ase hallussa saa kulkea
Tarkistin. Ampuma-aselain mukaan asetta saa julkisilla paikoilla pitää hallussa a) lataamattomana, b) suojuksessa ja c) perustellusta syystä. Kaikki kolme ehtoa on täytettävä.

Järjestyslain mukaan taas aseen hallussapito yleisillä paikoilla on yksiselitteisesti kielletty. Piste.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
No johan nyt taas.
Pimeällä ei bussista näe juuri mitään. Ei ainakaan aseita kenenkään hallussa. Mutta hyvähän se on värittää juttua niin kivenheittäjät jäävät paremmin kiinni. Ammattilainen erottaa kyllä ikkunaniskemästä heti, onko se luodin tekemä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tutkitaan rauhassa
On tutkittu tosiasia, että ihmiset muistavat nähneensä asioita, joita ei oikeasti tapahtunut. Esim. todistajalausunnot ja videokamerakuvat ovat voineet erota absurdisti toisistaan. Juuri tällainen yllättävä tapahtuma, joka on voinut aiheutua vaikka lasin jännitteestä, mutta joka ihmiselle esiintyy ilman järjellistä syytä tapahtuneena ilmiönä, helposti aiheuttaa mielikuvan, että näki jotain mitä ei oikeasti nähnyt.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hmm...
Jos ampuma-asetta olisi tässä käytetty niin eiköhän kummatkin, ulompi ja sisempi lasi olisi särkynyt?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hmm...
.... tai luoti jäänyt lasien väliin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Löytyikö luoti?
Jos ulommassa lasissa on reikä ja sisempi säilyi ehjänä, mahdollisen luodin pitäisi löytyä lasien välistä. Koska vain ulompi lasi särkyi, ase lienee ollut ilmakivääri (tai tehokas ritsa).
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Purokadun kentän porukat
Siinä Purokadun kentän ja viereisen Sikaojanpuiston liepeillä Kunnallissairaalantien varrella pyörii ainakin viikonloppuisin porukoita. En ihmettele vaikka sama sakki olisi tämän takana. Hiekkakentän ovat jo myllänneet autoilla ja mopoilla "kynnöspelloksi".
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ulkoikkunan tutkiminen
Ennen ikkunan poistamista olisi varmaan kannattanut kutsua poliisit tutkimaan se lasi. Olisi selvinnyt, millä keinoin on rikkoutunut. Onkohan rikkinäinen ikkuna vielä tallella tutkimista varten?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ulkoikkunan tutkiminen
Nääs kuule karkaistu lasi menee semmoiseksi soraksi, että siinä ei paljon tutkimista ole.
Mutta jos tosissaan pyssyllä olis ammuttu ni johan se sisemmäinenkin olis menny, ei niin heikkoo pyssyä ole paitti ilmapyssy tai ritsat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Draaman kulku
Siis kukaan matkustaja ei kertonut kyskille tapahtuman jälkeen mitään? Tyypillistä turkulaista. Voin hyvin kuvitella tilanteen. Ikkuna paukahtaa rikki, porukka kääntelee päätään, bussi kaartaa pysäkille, kuski kyselee mitä mahtoi tapahtua, matkustajat tuijottavat kännyköihinsä, vetävät huppua silmille, "emmää mittää nähnyt, mää vai, emmää tiärä..." Myöhemmin kotona joku kertoo tapahtuneesta tohkeissaan ja muistelee:: Kyl mää jottai näin mut emmää siäl mittää mennyt mölisemä.." Ja ilmoitetaan poliisille aseesta kun "joku siäl puistossa vilahti".
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Draaman kulku
Ei ihme,että supomessa pyörii Turkulaisvitsit! Itse aito Heideken olen jo kauan sitten tiedostanut Turkulaisten enemmistön tyhmyyden.Se näkyy politiikassa ja toimittajan kysyessä jotain torilla Turkulaiselta ,yleisin vastaus on "emmää vaan tiärä"...masentavaa mutta totta!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Draaman kulku
Nimim. "Näin on": - Vaatimattomuus kaunistaa, mutta ei turha vaatimattomuus. Eikös ihan näinä päivinä ole uutisoitu useammastakin turkulaisesta, jotka ovat voittaneet palkintoja tai valittu tärkeihin virkoihin. En siis allekirjoita väitettä turkulaisten keskimääräistä alhaisemmasta älykkyydestä/kyvykkyydestä. Ja eikös TS:n haastatteluissakin paljon kansalaisten mielipiteitä kuulu. - Ja ainakin meidän lähiöbussissa kuuluu kova puheen porina ja raikuu nauru.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.