Sunnuntai 19.11.2017Elisabet, Liisa, Eliisa, Elisa, Liisi, Elise

Päiväkotiketjut valtaavat alaa

Suomen kolmen suurimman päiväkotiketjun taustalla toimii sijoittajia. Heikko kuntatalous vauhdittaa yksityisten päiväkotien rakennuttamista.

TS/Jori Liimatainen
Joona Sarlin roikkuu renkaissa liikuntapäiväkoti Touhulan jumppasalissa Turun Vähäheikkilässä. Taustalla Matias Kokkonen (vas.), Delal Uzunkodalak ja Alma Larkela.
Joona Sarlin roikkuu renkaissa liikuntapäiväkoti Touhulan jumppasalissa Turun Vähäheikkilässä. Taustalla Matias Kokkonen (vas.), Delal Uzunkodalak ja Alma Larkela.

Suomen suurimmat päiväkotiketjut ovat laajentuneet Turun seudulle. Touhula, Pilke ja Tenava -päiväkodit kasvavat nyt vauhdilla, sillä kuntien heikko taloustilanne ja palvelusetelin yleistyminen suosivat yksityistä päivähoitoa.

– Yksityisten osuus päivähoidosta on noin 13 prosenttia. Uskon, että osuus on tulevaisuudessa puolet, ja kunnat hoitavat toisen puolikkaan, arvioi Oulussa perustetun Touhulan toimitusjohtaja Jari Mäki-Runsas.

Maan ylivoimaisesti suurin päiväkotiketju Touhula on tuonut toimialalle tuotantotalouden opit. Yhtiö rakennuttaa vakioituja, noin 100-paikkaisia päiväkoteja eri puolille Suomea.

Uusia liikuntapäiväkoteja avautuu myös Turussa ja Salossa.

– Olemme miettineet asiaa toiminnallisuuden kannalta. Alle neljäryhmäisiä palvelusetelipäiväkoteja ei tehdä, jotta voimme tuottaa laadukkaita palveluja joka päivä, Mäki-Runsas sanoo.

Kasvuvauhdin lisäksi kolmea suurinta päiväkotiketjua yhdistää se, että niiden taustalla toimii pääomasijoittajia. Touhulasta enemmistön omistaa pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö EQT. Pilke päiväkodit omistaa kotimaisen Korona Investin rahasto, ja Tenava päiväkodit norjalainen Norlandia Care Group.

Jari Mäki-Runsaan mielestä laadukas yksityinen toiminta vie koko alaa eteenpäin.

– Ei ole enää tätä päivää, että kenelläkään on monopoli tuottaa mitään palveluja. Asiakkaalla pitää olla mahdollisuus vaikuttaa ja valita, hän sanoo.

Sijoittajat havittelevat yksityisiä päiväkoteja omistukseensa myös Turun seudulla. Esimerkiksi kaarinalainen Verkanappulat saa yhteydenottoja kuukausittain.

Lue koko juttu Turun Sanomista tai näköislehdestä.
Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Hienoa!
Todella iloisia uutisia, jos vanhemmat saavat vapaasti valita yksityisen ja julkisen välillä lapsensa parhaaksi. Tulevaisuudessa toivottavasti päästään eroon myös maksujen kierrättämisestä verotuksen kautta palveluseteleiksi ja jokainen saa aidosti päättää, mitä työllään ansaitsemillaan rahoilla tekee. Nykyajan valistuneet ihmiset eivät tarvitse poliitikkoja päättämään arkensa asioista.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hienoa!
Ai hienoa niinku se, kenen sijoittajan taskuun rahat menee ja mihin maahan verot maksetaan? Vai se, että lapsille opetetaan "luokkaerot" jo päväkodista alkaen.

Suomen päivähoitolaitos on ollut parasta ykkösluokkaa, jos nyt vaikka ajattelet, että kaikki ikäluokat vaikkapa 1975-2016 syntyneistä lapsista ovat "saaneet" olla kunnallisessa, samaa (neutraalia) kasvatusperiaatetta jakavassa päiväkodissa. Siis "saanut". Jos itselläsi on lapsia ja olet "tavallinen palkansaaja" (ei omassa kodissasi palveluskuntaa), niin olet varmasti samaa mieltä, että Suomi on pärjännyt hyvin. Nähtäväksi jää, miten ketjujen tuleminen ja kovasti yksityistäminen vaikuttaa siihen, miten yleisesti maamme eriarvoisuus tulee kasvamaan.

Suomalainen päiväkoti, koulu ja yliopistot sekä myös hyvä julkinen liikenneverkosto ovat olleet omaa luokkaansa juuri eriarvoisuuden "torjumisesssa".

Kun koulut, yliopistot, päiväkodit yksityistetään ja ne alkavat kilpailla "varakkaiden" lapsilla, saattaa joistain alueista muodostua "niitä alueita", joihin kukaan muu kuin säälittävät tapaukset, eivät laita lapsiaan. Palveluseteli ei kerro kaikkea! Jos kuukausimaksu/lapsi on yksityisessä 270 euroa ja yksityisellä 350, tarkoittaa se ihan ekaluokkalaisen matikan mukaan, että perhe maksaa omistaan 80 euroa saadakseen lapsensa juuri tietylle, arvolleen sopivalle, alueelle. Lapsille opetetaan siis päiväkodista lähtien kenen kanssa kannattaa leikkiä!
Kun vastaava systeemi ulotetaan myös peruskouluun ja yliopistoihin saakka olemme saavuttaneet sen, mihin oikeisto on tähdännyt. Hienostotarhat, hienostokoulut, hienostoyliopistot. Ja omilla kyydeillä sekä myöhemmin omilla autoilla (ei siis hyvin rakennetulla julkisella!

Ihan jees! Mutta tapahtukoon ilman palveluseteleitä!

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hienoa!
Itselläni on lapsi kyseisen ketjun päiväkodissa. Päivähoitomaksua maksamme palvelusetelisysteemin ansiosta käsittääkseni täysin vastaavan määrän, kuin mitä maksaisimme, mikäli kävisimme kunnallisella puolella.

Lapseni on ollut myös hetken kunnallisessa päiväkodissa ja ikäväkseni voin todeta, että siellä moni asia oli huomattavasti paremmin. Ja ymmärtäähän sen, vähäiset määrärahat kun käytettiin sentilleen lasten päivähoitotoimintaan! Yksityisellä puolella toiminta rahoitetaan samoin kunnallisin varoin ja rahasta on jäätävä yrityksen omistajille myös voittoa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hienoa!
No sittenhän julkisella puolella ei ole mitään hätää kilpailussa yksityistä vastaan, kun kokemustenne ja käsitystenne mukaan julkinen vaihtoehto on kaikilla tavoin ylivertainen. Itse uskon vapaaseen tahtoon ja valinnanvapauteen sosialistisen tyrannian sijaan. Jokainen halukas voi viedä rahojaan verotoimistoon muovikassissa, mikäli uskoo niiden siellä tuottavan parempaa hyvinvointia itselleen kuin rahojen käytöstä omatoimisesti päättäen. Itse en koe olevani holhoojan tarpeessa arjen asioista päättäessäni.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hienoa!
Verorahat kierrätetään pääomasijoittajille. Joo, onpa hienoa.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Päivähoidosta seuraava rahastuskohde
Just, eli suomalaiselle päivähoidolle on käymässä samalla tavalla kuin terveydenhuollossa - ulkomaiset pääomasijoittajat rupeavat ostamaan alan pieniä yrityksiä pois markkinoilta.

Tämä ostorumba kestänee noin 3-5 vuotta, jonka jälkeen Suomessa on enää muutama suuri kansainvälinen toimija, jonka omistajat ja päättäjät istuvat Tukholmassa, Oslossa ja Kööpenhaminassa. Siinä vaiheessa kilpailu päivähoidon markkinoilla onkin jo hävinnyt, ja yksityisen oligopolin myötä päivähoitomaksuja ruvetaan korottamaan ja reilusti. Aivan kuten yksityisessä terveydenhuollossakin on käynyt, vaikka Suomi kärvistelee syvässä talouslamassa.

Muutaman vuoden kuluttua päättäjät joutuvatkin joko asettamaan lainsäädännöllisiä hintakattoja päivähoitokustannuksille (ei pelkästään asiakasmaksuille), tai rajoittamaan lapsiperheiden oikeuksia päivähoitoon. Ehkä molempia. Ja tämäkin tulee johtamaan kauheaan huutoon ja vastustukseen, joten tsemppiä vain kaikille puolueille ja poliitikoille valitsemallenne tielle. Kuten myös Kilpailuviraston sokeille virkamiehille. Suomi nousuun.....................NOT.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vapaus on vaarallista kun se ei tuo mukanaan vastuuta
Vapaavalinta on sinänsä kaunis arvo. Harmi vaan, että harva vanhempi tuntuu tajuavan, että yksityisten päiväkotien takana on sijoitusyhtiöitä, jotka voivat halutessaan sulkea päiväkodin hetkellä millä hyvänsä. Lapsen arvo ei siinä päätöksessä paljoa paina. Näitä tulokseen vetoavia sulkemisia on tapahtunut jo muissa pohjoismaissa, Ruotsissa koulusektorilla mm. JB konsernin kaatuessa jäi tuhansia oppilaita kesken lukuvuoden ilman koulupaikkaa. Jos kunnallinen päivähoito ajetaan ahtaalle, tässä on tulevaisuuden visio.

Samoin opetuksen eriyttäminen/ eritysopetus on usein näissä päiväkodeissa lapsen kengissä, eikä lisäresursseja kustannusten nousun takia palkata. Tämä johtaa paitsi yksilöllisiin tragedioihin niin myös lisääntyviin ongelmiin peruskoulun alkaessa.

Jotta päiväkotimarkkinat olisivat siis aidosti tasa-arvoiset pitäisi niin kunnallisilla kuin yksityisilläkin toimijoilla olla samat velvollisuudet.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vapaus on vaarallista kun se ei tuo mukanaan vastuuta
Aivan näin. Yksityinen "ottaa riskin", sijoittaa ja voittaa, Jos ei, niin sittenhän julkinen paikkaa. Tässä niin kuin kaikessa sotessa.

Ja jos yksityinen ei noudata säännöksiä, niin sitten saa jatkaa, kunnes toiminta käy tuottamattomaksi. Kukaan ei sitä lopeta millään muulla perusteella.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.