Torstai 17.8.2017Verneri

Skanssissa on nyt Bitcoin-automaatti

AFP/George Frey
Arkistokuvassa Bitcoin-prikkoja.
Arkistokuvassa Bitcoin-prikkoja.

Kauppakeskus Skanssi on ottanut tiloihinsa Bittimaatin, joka mahdollistaa bitcoinien ostamisen käteisellä.

– Bitcoin-automaatit ovat helppo tapa tutustua Bitcoin-maailmaan, ja automaattien käyttö onkin ollut kovassa kasvussa sekä meillä Suomessa että ulkomailla, Prasos Oy:n toimitusjohtaja Henry Brade kertoo tiedotteessa.

Aiemmin tänä vuonna maailman johtava tietokonepelien palveluntarjoaja Steam otti bitcoinit käyttöön. Suomalainen Auto-Outlet on myynyt jo useita Tesla-sähköautoja bitcoineilla. Maailman talousfoorumin julkaisema raportti arvioi, että vuonna 2027 jo kymmenen prosenttia maailman bruttokansantuotteesta syntyisi Bitcoiniin liittyvästä kaupasta. Viime aikoina bitcoin-valuutan arvo on ollut voimakkaassa nousussa.

– Bitcoin-automaatti on hyvä lisä Skanssin tarjontaan ja automaatti on selkeästi ollut kysytty palvelu, kertoo Skanssin markkinointipäällikkö Tiina Mikkola.

Bitcoinien osto tapahtuu muutamalla napin painalluksella ja näyttämällä automaatille QR-koodia esimerkiksi kännykkään luodusta Bitcoin-lompakosta. Mikäli käyttäjällä ei ole Bitcoin-lompakkoa valmiiksi, voi sellaisen asentaa kaikkien puhelinvalmistajien sovelluskaupasta.

Bittimaatti löytyy Skanssin toisesta kerroksesta.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Mikä bitcoin?
 Bitcoin? Mikä se on?

Itseasiassa tiedän kyllä, mutta en koskisi sormellakaan. Arvo heilahtelee niin rajusti, että myynti- ja ostotapahtumat eivät pysy perässä. Voittoa tai tappiota voi tulla paljon, että pitää olla jatkuvasti tietoinen valuutan arvosta. Vahva suositus - vältä!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä bitcoin?
Muutenkin hämärää valuuttaa jolla voi toimittaa ostoksia internetin pimeällä puolella ja rahoittaa terroristeja ja rikollisia anonyymisti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä bitcoin?
Aivan kuten muissakin sijoituksissa, ei tässäkään tarvitse jokaisen muutoksen jälkeen ostaa tai myydä. Monet pitävät näitä jopa vuosia. Kannattaa muistaa, että sijoituksen tuotto/tappio on myyntihinta - ostohinta. Sillä miten oston ja myynnin välissä arvo heittelee ei ole mitään väliä, oli tapahtumien välissä sitten 5 tuntia tai 5 vuotta. Kaikki nuo voitot ja tappiot ovat kuvitteellisia voittoja ja tappioita kunnes sijoituksen myy.

Bitcoineja voi pitää vain tallessa vaikka vuosikausia, jolloin jokaista muutosta ei tarvitse tuijottaa. Aivan sama juttu osakkeissakin, monet ostavat osakkeita ja pitävät ne monen vuoden ajan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
bitti/euro
Voiko kukkaroa täyttää biteillä, jos eurot käy vähiin vai ovatko pelkkiä pelikolikoita? Käyvätkö verkko-ostoksiin ? Peliriippuvaistenko vaihtoehto rahoittamis vaikeuksiinsa. Kuka tämän selittää.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä bitcoin?
Laillinen väärä raha

Bitcoinia ei laske markkinoille mikään pankki tai muu taloudellista hyötyä tavoitteleva toimija. Siksi vielä vahvempi vastasuositus - lähde rohkeasti mukaan murtamaan pankkien ja suurpääoman valtaa maailman taloudesta.