Tiistai 19.9.2017Reija

Poliisin tehoratsia H2Ö 2016:ssa: marihuanaa, ekstaasia, amfetamiinia ja LSD:tä

Jori Liimatainen
Yleisöä Jätkäjätkät-yhtyeen keikalla H2Ö:ssä lauantaina 23.7.2016.
Yleisöä Jätkäjätkät-yhtyeen keikalla H2Ö:ssä lauantaina 23.7.2016.

Lounais-Suomen poliisilaitos suoritti tehostetusti huumausainevalvontaa Turussa viikonloppuna järjestetyssä H2Ö 2016 -tapahtumassa. Huumausaineen käyttörikoksia paljastui 31 kappaletta. Pääasiassa tavattiin marihuanaa, mutta myös ekstaasia, amfetamiinia ja LSD:tä paljastui.

Poliisin mukaan tapahtuma sujui yleisesti ottaen rauhallisesti.

Huumevalvonnasta vastaava ryhmänjohtaja, ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilä Lounais-Suomen poliisista täsmentää, että muita huumeita kuin kannabista tavattiin vain yhdeltä henkilöltä. Noin puolet rikoksista tehtiin tapahtuma-alueen ulkopuolella.

Juttua on täydennetty 25.7. kello 17 poliisin kommentilla.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Jep
Tuskin kellekkää yllätys.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jep
Kannattais tehdä ratsia myös jokirantaan,
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jep
Juuri kun olemme pystyneet vähentämään tupakoinnin vakavia keuhkovaikutuksia, tulevat nistit ilakoimaan poltettavan kannabiksensa kanssa tajuamatta suuressa tyhmyydessään, että kannabiksen polton keuhkovaikutukset ovat jokseenkin samat kuin tupakalla.

Nistien logiikka on aukoton; kaikki mikä liittyy kannabikseen on harmitonta ja suositeltavaa.
Se on kaikki mitä heillä on!
Eikä auta vaikka te nistit kirjoittaisitte satatuhatta viestiä loputtomalla vapaa-ajallanne jonka kustantavat työssäkäyvät suomalaiset, länkytyksenne on onttoa, yksipuolista ja valheellista.

Sikäli tyypillistä, että se kaikkein lahjattomin ja aikaansaamattomin kansanosa pitää suurinta meteliä.
Tätä maata ei rakennettu kannabiksen voimalla eikä niin tule koskaan tapahtumaankaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jep
Jospa Jonne ottaisi selvää mikä nisti on. Voisi myös hakeutua vihanhallintakurssille. Vaarallista lähimmäisille tuollaiset ääriajattelusta johtuvat hallitsemattomat purkaukset.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jep
"Juuri kun olemme pystyneet vähentämään tupakoinnin vakavia keuhkovaikutuksia, tulevat nistit ilakoimaan poltettavan kannabiksensa kanssa tajuamatta suuressa tyhmyydessään, että kannabiksen polton keuhkovaikutukset ovat jokseenkin samat kuin tupakalla. "

Tyhmyydestä olen samaa mieltä jos joku noin sanoo. Nimittäin höyrystettynä sekin haittavaikutus poistuu.

Harmittaako sinua, kun kannabis on viinaa vähempihaittaista? Vai mikä ihme risoo, kun täytyy kokonaisia ihmisryhmiä demonisoida?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mahtavaa!
Todella esimerkillistä toimintaa poliisilta! On erittäin tärkeää että nämä vaaralliset narkomaanit saadaan pois ihmisten ilmoilta lainkuuliaisten kansalaisten henkeä ja terveyttä uhkaamasta...
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mahtavaa!
Epäiltyjä oli kuulemma raudoitettu. Oliko heitetty maahan, tai heitetty putkaan, en tiedä. Näin suomalainen poliisi ottaa kiinni tosirikollisia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mahtavaa!
Missä sitten kulkee raja huumeiden käytön sallimisessa? Saavatko siis "kiltit hörhöt" liikkua vapaasti festivaalialueella esim. myymässä aineita uusille käyttäjille oman käyttönsä rahoittamiseksi?
Jokainen huumeiden käyttäjä on vaarallinen, joko itselleen tai ympäristölle. Mutta vielä vaarallisempia ovat huumeiden käytön puolustajat ja kannustajat!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mahtavaa!
"Saavatko siis "kiltit hörhöt" liikkua vapaasti festivaalialueella esim. myymässä aineita uusille käyttäjille oman käyttönsä rahoittamiseksi?
Jokainen huumeiden käyttäjä on vaarallinen, joko itselleen tai ympäristölle."

Millä tavalla minä olen vaarallinen itselleni tai ympäristölleni, jos valitsen viinapullon sijaan kannabissätkän festarievääksi? Aivan, en millään tavalla.

Kuitenkin veronmaksajana minua kiinnostaa poliisin resurssien priorisointi, eikä tällainen hölmöily ole muuta kuin osoitus siitä, että resursseja tuntuisi olevan vähän turhankin paljon - tai sitten ne ovat räikeällä tavalla väärin kohdistetut.

Saattaa näitä poliisimiehiä nolottaa sitten kun nämä irvokkaat kieltolait ovat kumottu
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mahtavaa!
Voisi tuo "Rajat on vai rajaton" hakea pelkotiloihinsa ammattiapua. Tämä voisi kartoittaa millaisen uhkan nimimerkin kuviteltuihin pelkoihin perustuva ääriajattelu aiheuttaa. Tiedä mikä teko sillä kartoituksella estetään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mahtavaa!
Solar Plexus: "Millä tavalla minä olen vaarallinen itselleni tai ympäristölleni, jos valitsen viinapullon sijaan kannabissätkän festarievääksi? Aivan, en millään tavalla.
Kuitenkin veronmaksajana minua kiinnostaa poliisin resurssien priorisointi, eikä tällainen hölmöily ole muuta kuin osoitus siitä, että resursseja tuntuisi olevan vähän turhankin paljon - tai sitten ne ovat räikeällä tavalla väärin kohdistetut."

Solar Plexus vie asiaa vähän sivuraiteille kun puhuu vain kannabiksesta.
Uutisessa mainittiin marihuana, ekstaasi, amfetamiini ja LSD.

Kyllä on syytäkin poliisien olla aktiivinen tällaisessa tilanteessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mahtavaa!
"Solar Plexus vie asiaa vähän sivuraiteille kun puhuu vain kannabiksesta.
Uutisessa mainittiin marihuana, ekstaasi, amfetamiini ja LSD.

Kyllä on syytäkin poliisien olla aktiivinen tällaisessa tilanteessa."

Niin, marihuana on sama asia kuin kannabis. Et sitten osannut vastata kysymykseeni?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mahtavaa!
Pikkuisen epäilen, että Solar plexus on veronmaksupuuhissa vielä vahvasti plussan puolella...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mahtavaa!
"Epäiltyjä oli kuulemma raudoitettu. Oliko heitetty maahan, tai heitetty putkaan, en tiedä. Näin suomalainen poliisi ottaa kiinni tosirikollisia.
"Harmittomia hörhöjä" kirjoitti 24.7.2016 14:08"

Poliisia vastaan niskoitteleminen on rikos. Ellei henkilö osaa tai pysty käyttäytymään, raudoittaminen on täsmälleen oikein.

Huumeiden käyttö, hallussapito, valmistus, tuonti ja myynti ovat RIKOKSIA, joilla on vakavat seuraukset koko kansantalouteen. Myös typeryys pitäisi rinnastaa tähän, sillä typerä ei kykene näkemään lakitekstin takaista normaalijärkisen logiikkaa eikä myöskään omaa vastuutaan mihinkään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mahtavaa!
"Huumeiden käyttö, hallussapito, valmistus, tuonti ja myynti ovat RIKOKSIA, joilla on vakavat seuraukset koko kansantalouteen. Myös typeryys pitäisi rinnastaa tähän, sillä typerä ei kykene näkemään lakitekstin takaista normaalijärkisen logiikkaa eikä myöskään omaa vastuutaan mihinkään"

Kieltolaki on se, jolla on vakavat vaikutukset kansantalouteen. Päihteet verolle, käyttäjät työelämään ja viranomaisille fiksumpaa tekemistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hengellä leikkimistä
Uskomatonta, miten ihmiset pilaavat terveytensä hinnalla millä hyvänsä. Jo ensimmäinen Marihuana-piikki voi aiheuttaa hengenlähdön. Minusta ainoa oikea tapa nauttia Suomen kesästä on kirkas viina ja kännissä veneily.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
Kirkkaan viinan juominen on Suomessa laillista. Sitä vastoin esimerkiksi marihuanan, amfetamiinin ja LSD:n käyttö, kännissä veneily, ylinopeuden ajaminen, murha ja lasten raiskaaminen ovat Suomessa laittomia ja rangaistavia tekoja.

Vaikka sinun mielestäsi nopeusrajoitukset tai huumelait olisivat idioottimaisia tai serkkusi olisi käyttänyt marihuanaa tai enosi ajanut ylinopeutta ilman ongelmia, se ei muuta lain rikkomisesta säädettyä rangaistusta.

Suomessa lait säätää eduskunta ja lakien noudattamista valvoo poliisi. Jos haluat marihuanan, amfetamiinin tai LSD:n käytöstä, kännissä veneilystä, ylinopeuden ajamisesta, murhasta tai lasten raiskaamisesta laillista tai kirkkaan viinan juomisesta laitonta, oikea tapa toimia on pyrkiä muuttamaan lainsäädäntöä, eikä itkeä sitä, että poliisi valvoo säädettyjä lakeja. Sellaista on aikuisten maailma Suomessa, ainakin vielä toistaiseksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
Nimimerkki säätäjä. Argumentointisi on absurdia. Vertaat lasten raiskaamista nautintoaineisiin? Lapsen raiskaaminen aiheuttaa suoraa väkivaltaa alaikäiselle, ulkopuoliselle henkilölle ja on muutenkin poikkeuksellista ja luonnotonta. Päihteiden käyttö on henkilökohtainen asia ja päihtymisvietti luonnollinen ja ollut tuhansia vuosia osa ihmisbiologiaa ja kulttuuria, hyväksyit tai et. Se miten paljon päihteiden ympärillä liikkuvasta rikollisuudesta on haittaa on yllättävän paljon kiinni järjestelmästä ja huumepolitiikasta. Päihteiden haitoista terveydelle lienee turha yrittääkkään keskustella kailtaisillesi objektiivisesti, joten sen ohitan suosiolla. Väite että vallitsevan järjestelmän noudattaminen tarkasti on jonkinlainen aikuisuuden määritelmä on suoraan sanottuna pimeää horinaa. Ihminen joka ei seuraa tarkasti järjestelmää voi elää vastuullisemmin ja aikuismaisemmin kuin menestyvä perheellinen, kaikkia lakeja ja tarjoiltuja ajatusmalleja noudattava liikemies. Oikeastaan se on aika yleistä. Oletko muuten miettinyt, että jos kukaan ei "itke" (kritisoi, aikuisten kielellä) vallitsevista laeista, ne tuskin myöskään muuttuvat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
Marihuanapiikki? wtf`?

Lue artikkeli Tieteen kuvalehdestä 16.7.2016: "Tutkimus vahvisti: Alkoholi ja tupakka vaarallisempia kuin kannabis"
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
Kiitos kannanotostasi. Olen samoilla linjoilla. Näemmä muut vastaajat eivät taida rivienvälistä lukemista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
Nimimerkki Mistä näitä oikein sikiää kysyy:
"Oletko muuten miettinyt, että jos kukaan ei "itke" (kritisoi, aikuisten kielellä) vallitsevista laeista, ne tuskin myöskään muuttuvat."

Näyttää siltä että eduskunnasta ei löydy sellaista huumemyönteisyyttä että alettaisiin huumeita vapauttaa.

Niinpä ainoaksi keinoksi jää kansalaisaloite. Taitaa olla jo viides aloite menossa. Ensin ääniä tuli jopa yli kaksikymmentä tuhatta, mutta sitten enää muutama tuhat. Tämä viimeisin aloite taitaa olla täysi pannukakku.
Keskustelupalstoilla voi kirjoittaa lukemattomilla eri nimillä. Kansalaisaloitteessa voi jokainen äänestää vain kerran ja sieltä näkee miten pientä kannabiksen vapautuksen kannatus tosiasiassa on.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
"sieltä näkee miten pientä kannabiksen vapautuksen kannatus tosiasiassa on." veikaanpa, että sieltä näkee vain sen, ketkä ovat tosissan asian kannalta ja seuraavat akriivisesti aloitteita. Kovin moni ei sinne eksy etsimään aloitteita, ellei niitä esim. lehdessä mainosteta. Uskon varmasti, että 50.000 tulisi täyteen, jos aihe olisi esillä uutisissa mediassa ja keskusteluohjelmissa. Asiasta pitäisi puhua järki pohjalta, sillä tähän asti keskustelut ovat olleet lähinnä pintapuolisia, sillä vastustavan osapuolen harhaluulot ja pelko sulkee monen aiheen käsittelyn.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
Nimimerkki T.S:
No ei todellakaan näe. Kaikki eivät edes saa tietää koko aloitteesta. Tai: Eivät uskalla ottaa kantaa koska aihe on arka. Aihe on arka ja se jarruttaa myös avointa keskustelua. Entäs sitten oman nimen laittamista kansalaisaloitteeseen? Media ja eduskunta ovat enimmäkseen kannabisvastaisia. Suhtautumisen juuret ulottuvat aina nixonin amerikan aikaiseen propagandaan. Tietenkin propagandaa on runsaasti myös omasta takaa, etenkin kun katsoo mikä tarkoin valikoitu osa asiasta esitellään kansalaisille TV:n naurettavissa kannabiskeskusteluissa ja muissa asiaa "pohtivissa" ohjelmissa. Olen nähnyt miten Suomessa keuhkosairauksiin erikoistunut lääkäri tai pastori on esiintynyt "kannabisasiantuntijana" mediassa. Jos vuosikymmeniä levitellään väärää tietoa on sitä hankala mitätöidä muutamalla rationaalisella viranomaislausunnolla ja riippumattomalla tutkimuksella. Mitä tavallinen tallaaja kuuntelee? Vastaus: Mediaa ja kansanedustajia. Ja media ja kansanedustajat, jopa useimmat terveysviranomaiset ovat aivan selvästi yhä mukana tässä ajat sitten liikkeeseen potkaistussa pyörässä joka pyörii yhä. Eiväthän lääkärit edes uskalla määrätä lääkekannabista vakavasti sairaille koska pelkäävät leimaantumista. Vaikka näyttöä tehosta on mielin määrin. Täällä eletään pelossa. Määräävät sitten mieluummin opiaatteja. Siinä sinulle todellista huumemyönteisyyttä. TV-sarjojen aiheet, NATO-hypetys ja roskaruoka eivät ole ainoa asia missä amerikkalaistuminen näkyy. Onko ihmisen oltava huumemyönteinen jotta asioihin voi suhtautua avoimesti? Ilmeisesti ihminen joka pyrkii avoimuuteen eikä sido itseään vanhentuneeseen hölynpölyyn saa herkästikin huumemyönteisen leiman. Siinä sitten voit miettiä miksi ei kansalaisaloitteisiin kirjoitella nimiä aivan niin innolla kun voitaisiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
Ilmeisesti miinus-merkin nimimerkikseen valinnut toteaa:
"No ei todellakaan näe. Kaikki eivät edes saa tietää koko aloitteesta."

Kyllä näkee. Suunta on selvä. Nyt on jo kaiketi viides kansalaisaloite menossa. Pariin kertaan tuli yli 20000 ääntä, sitten enää muutama tuhat. Nyt meneillään olevassa on tuhatkunta ääntä.
Selvästi näkyy että usko asiaan on mennyt.

Miinus-merkki jatkaa: "Eiväthän lääkärit edes uskalla määrätä lääkekannabista vakavasti sairaille koska pelkäävät leimaantumista. Vaikka näyttöä tehosta on mielin määrin."

Kannabiksen lääkekäyttö vedetään aina mukaan näihin vapautuskeskusteluihin. Lääkekäyttö ei kuitenkaan ole ongelma, lääkäri voi määrätä kannabista jos katsoo sen tarpeelliseksi. Mitään kannabiksen yleistä vapauttamista ei tähän tarvita.
Näitä kannabiskeskusteluja kun olen aikani seurannut niin minulla on sellainen mielikuva että noin sata prosenttia vapauttamista haluavista on viihdekäytön asialla. Lääkkeeksi kannabista tarvitsevat käyvät lääkärissä, ei heidän tänne tarvitse kirjoittaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
Eli tähdentääkseni vielä: 1) On ihmisiä, joilla on myönteinen tai salliva asenne kannabikseen, ilman että he intoilevat aiheesta. Mutta he eivät törmää kansalaisaloitteeseen. Osa ihmisistä voisi humaaniuden tai itsemääräämisoikeuden nimissä kirjoittaa aloitteen, vaikkeivat edes ole kiinnostuneita kannabiksesta. Se, että on viides kerta kun aloite on menossa, ja että nimimäärä on pudonnut ei ole yhteydessä ihmisten taipumukseen törmätä asiaan, etenkään jos he eivät ole intoilijoita, tai heidän uskallukseensa ottaa kantaa.Nämä asiat eivät loogisesti ajatellen korreloi. Intä yksinäsi asiasta niin paljon kuin sielu sietää. 2) Lääkekannabiksesta: Joissain tapauksissa ennenkuin lääkekannabista suostutaan määräämään pitää ensin koluta läpi kaikki mahdolliset mömmöt. Jos vastaan tulee oireet turruttava aine josta on enemmän kuitenkin haittaa kuin kannabiksesta, joka voisin auttaa paremmin ilman niin pahoja sivuvaikutuksia, kannabis jää määräämättä. Lääkäreiden keskuudessa esiintyy tunnetusti arkuutta määrätä kannabista. Asia on mainittu mediassa. Lääkäreillä on myös mielipiteitä. Voit inttää myös siitä niin paljon kuin sielu sietää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
Nimimerkki 'Nimetön' toteaa:
"Eli tähdentääkseni vielä: 1) On ihmisiä, joilla on myönteinen tai salliva asenne kannabikseen, ilman että he intoilevat aiheesta.
Intä yksinäsi asiasta niin paljon kuin sielu sietää."

Mehän olemme nyt Turun Sanomien keskustelupalstalla. Kun näitä olen jonkin aikaa seurannut niin olen huomannut että täällä nimenomaan on huumemyönteisiä intoilijoita. Jos jossain uutisessa mainitaan huumeet, oli sitten koti- tai ulkomaanuutinen, niin oitis paikalle ilmaantuu joukko intomielisiä kirjoittajia jotka tarjoavat vakiolääkettään, kannabiksen vapauttamista.

Tuossa Nimettömän jutussa on kaksi mielenkiintoista sanaa: "tähdentääkseni vielä"
Vielä siis tähdennetään, mutta ei löydy mitään aiempaa nimimerkin Nimetön kirjoitusta.
Mutta sehän on juuri yksi huumekeskustelujen erityispiirre. Huumemyönteiset pelaavat mielikuvapeliä. Kirjoittamalla joka viesti eri nimellä luodaan harhakuvaa että jokin suurempikin joukko olisi asiaa ajamassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
T.S:
Minä vain kirjoitin nimimerkkini paremmin siksi että et osannut sitä aiemmin tulkita. Siis tulkitsit sen miinusmerkiksi. Tuo teoriasi jonka mukaan yritetään antaa kuva että on useampi kirjoittaja kuin onkaan kuulostaa jo vähän houreiselta. Tai ainakaan minun tarkoitukseni se ei ole. Lisäisin, etten ole myöskään huumemyönteinen. Sekin on omaa mielenlumettasi, sillä en edes ole antanut henkilökohtaista mielipidettä joka olisi huumemyönteinen, vaan lähinnä tarkastellut asiaa. Jatkaakseni, en minä toki ole väittänyt ettei olisi myös intoilijoita. Kyllähän niitä löytyy. Minusta liika intoilu kannabiksen suhteen ei ole järkevää. Mutta olisi ahdasmielistä ajatella että olisi vain ääripäiden mukaan ajattelevia ihmisiä molemmista päistä. Siis äärimmäisen kielteisiä ja sitten intoilijoita. Maailma ei ole niin mustavalkoinen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
Nimetön: "Minä vain kirjoitin nimimerkkini paremmin siksi että et osannut sitä aiemmin tulkita. Siis tulkitsit sen miinusmerkiksi."
Tulkitsin sen miinusmerkiksi koska se oli miinusmerkki.

Nimetön jatkaa: "Tuo teoriasi jonka mukaan yritetään antaa kuva että on useampi kirjoittaja kuin onkaan kuulostaa jo vähän houreiselta. Tai ainakaan minun tarkoitukseni se ei ole."
Ei se mitään houretta ole vaan pitkäaikaisen seuraamisen pohjalta selvinnyt asia.

Tuosta Nimetön siirtyy pohtimaan huumemyönteisyyttä:
"Sekin on omaa mielenlumettasi, sillä en edes ole antanut henkilökohtaista mielipidettä joka olisi huumemyönteinen, vaan lähinnä tarkastellut asiaa."

Kuitenkin Nimetön tuossa aiemmin otti esiin kannabiksen lääkekäytön. Kaikki kannabiksen viihdekäyttöä kannattavat ovat aina ratsastamassa tuolla lääkekäytöllä, pelkkää silmänlumetta.
Ja löytyyhän tuolta myös Nimettömän tällainen viesti:
"Viina onkin terveydelle keskimääräistä huomattavasti haitallisempi huume."

Tuokin on asia jota huumemyönteiset jatkuvasti korostavat, tässäkin keskustelussa ties kuinka monta kertaa jo.
Tuossa viinan vaarallisuuteen vetoamisessa on kuitenkin yksi ikävä kompastuskivi. Luodaan mielikuvaa että on puhtaasti viinamiehiä ja puhtaasti huumemiehiä. Vaan tuohan ei pidä paikkaansa. Aina vain enemmän ja enemmän on sekakäyttöä. Ja varallinen kannabis yhdistettynä vaaralliseen viinaan vasta vaarallista onkin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
T.S:
Viinakommentti ei kylläkään ollut minun. Harmi että kaikki vastauksesi ovat samojen teemojen toistamista, etkä oikeastaan tarjoa kunnolla perusteltua, potentiaalista vastaväitettä millekkään argumentilleni vaan toistelet vain kuinka "huumemyönteiset ratsastavat sillä ja tällä, humemyönteiset luovat illuusioita." Huvittavinta taisi olla se miten vihjaat että olen huumemyönteinen, koska "kaikki kannabiksen viihdekäyttöä kannattavat ovat aina ratsastamassa lääkekäytöllä". Eli, koska mainitsin lääkekäytön minun täytyy logiikallasi olla nisti. Etkö oikeasti keksi muuta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
T.S. Onko tuo oikeasti sinun keskustelutyylisi? Tuli mieleen... Ethän sinä vain ole trolli?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
Nimetön: "Huvittavinta taisi olla se miten vihjaat että olen huumemyönteinen, koska "kaikki kannabiksen viihdekäyttöä kannattavat ovat aina ratsastamassa lääkekäytöllä". Eli, koska mainitsin lääkekäytön minun täytyy logiikallasi olla nisti. Etkö oikeasti keksi muuta?"

Tarkemmin jos lukee niin esitin että huumeiden viihdekäytön kannattajat ratsastavat kannabiksen lääkekäytöllä.
Nytkin uutinen koskee kovien huumeiden käyttöä festivaaleilla, mutta kuitenkin vedit lääkekäytön mukaan keskusteluun. Sinä muuten käytit sanaa 'nisti', en minä.

Mitä huumemyönteisyyteen tulee niin se on käsite jonka itse kukin itselleen määrittelee. Laitan tähän tekstilainauksen jolla voi harjoitella, onko teksti huumemyönteinen vaiko -kielteinen.
"Media ja eduskunta ovat enimmäkseen kannabisvastaisia. Suhtautumisen juuret ulottuvat aina nixonin amerikan aikaiseen propagandaan. Tietenkin propagandaa on runsaasti myös omasta takaa, etenkin kun katsoo mikä tarkoin valikoitu osa asiasta esitellään kansalaisille TV:n naurettavissa kannabiskeskusteluissa ja muissa asiaa "pohtivissa" ohjelmissa. Olen nähnyt miten Suomessa keuhkosairauksiin erikoistunut lääkäri tai pastori on esiintynyt "kannabisasiantuntijana" mediassa. Jos vuosikymmeniä levitellään väärää tietoa on sitä hankala mitätöidä muutamalla rationaalisella viranomaislausunnolla ja riippumattomalla tutkimuksella."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
T.S:
"Tarkemmin jos lukee niin esitin että huumeiden viihdekäytön kannattajat ratsastavat kannabiksen lääkekäytöllä." Minä ymmärsin sen jo ajat sitten, olet esittänyt asian lukuisia kertoja. "Kuitenkin Nimetön tuossa aiemmin otti esiin kannabiksen lääkekäytön." Esitit tuon toteamuksen sen jälkeen kun olit lainannut osaa tekstistäni jossa totean etten ole antanut ymmärtää olevani huumemyönteinen. Kun otetaan huomioon toteamuksesi "kannabiksen viihdekäytön kannattajat ovat aina ratsastamassa lääkekäytöllä" ja että käytit alussa sanaa "kuitenkin" tekstisi viittaa siihen että olen mielestäsi huumemyönteinen. Ehkä ymmärsin sitten väärin mutta jos lukee tarkasti sitä on vaikea tulkita muutenkaan. Tuo viimeisenä minulta lainaamasi pätkä kannattaa myös lukea tarkasti. Sinä haluat ilmeisesti esittää sen jonkinlaisena esimerkkinä huumemyönteisyydestä tai kielteisyydestä. Miten teksti muka viittaa kumpaankaan suuntaan? Siinä ei esitetä mielipidettä, vaan tarkastellaan jälleen tilannetta. Siinä ilmaistaan tyytymättömyys keskustelun tasoon, ei kuitenkaan itse kannabiksen asemaan. En ottanut tuossa lainauksessa millään lailla kantaa siihen pitäisikö kannabis sallia tai ei, tms.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
Nimetön: "Tuo viimeisenä minulta lainaamasi pätkä kannattaa myös lukea tarkasti. Sinä haluat ilmeisesti esittää sen jonkinlaisena esimerkkinä huumemyönteisyydestä tai kielteisyydestä. Miten teksti muka viittaa kumpaankaan suuntaan? "

Olen aina harrastanut sanojen käytön tarkkailua. Tässä lainaus sinulta:
"Media ja eduskunta ovat enimmäkseen kannabisvastaisia. Suhtautumisen juuret ulottuvat aina nixonin amerikan aikaiseen propagandaan."
Usein ihmiset jopa suoraan ilmoittavat että käyttävät pieniä etukirjaimia osoittaakseen epäkunnioitusta. Ja sitten tuo sana propaganda. Yleensä huumemyönteiset kertovat jakavansa nettisivuillaan valistusta, vastapuoli taas esittää propagandaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
T.S,
Se mitä huumemyönteiset yleensä tekevät tai nuo muut seikat eivät vastaa millään lailla sinulle esittämääni kysymykseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
Nimetön: "eivät vastaa millään lailla sinulle esittämääni kysymykseen."

Minä suoritan myös karsintaa. Asiattomiin/typeriin kysymyksiin jätän vastaamatta. Kuten esimerkiksi esittämääsi kysymykseen että olenko trolli.
Mutta nyt oli siis kyse huumemyönteisyydestä tai -kielteisyydestä ja kysyit: "Miten teksti muka viittaa kumpaankaan suuntaan? "
Se että leimasit huumevastaisuuden propagandaksi viittaa minusta huumemyönteisyyden suuntaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
T.S:
Sanoin että nykyisen suhtautumisen juuret ulottuvat tiettyyn propagandaan. Tämän hetkinen propaganda on eri asia kuin huumevastaisuus. Älä laita sanoja suuhuni. Kiitos.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
Nimetön: "Älä laita sanoja suuhuni. Kiitos."

No en toki. Olet saanut vapaasti itse valita sanasi. Ja minä olen sen mukaan kommentoinut kuin olet sanasi valinnut.

Mutta vaihdetaan pikkuisen asiaa. Vielä miinus-nimimerkillä kirjoittaessasi sanoit:
"No ei todellakaan näe. Kaikki eivät edes saa tietää koko aloitteesta. Tai: Eivät uskalla ottaa kantaa koska aihe on arka. Aihe on arka ja se jarruttaa myös avointa keskustelua."

Ei tuo ole uskottava selitys. Ensimmäinen aloite sai 24495 ääntä. Seuraavakin sai vielä 21233 ääntä. Seuraavat aloitteet jäivätkin sitten muutamaan tuhanteen ääneen ja nykyinen aloite saattaa jo jäädä alle kahteen tuhanteen.

En todellakaan usko etteivätkö huumemyönteiset ihmiset tietäisi asiasta. Kuten keskusteluista näkyy niin porukka on hyvin aktiivista ja lisäksi on vielä erilaiset yhdistykset ja niiden nettisivut.
Tietoa siis varmaan on, mutta suuri osa lienee huomannut että huumemyönteisten ryhmä nyt vain on liian pieni saadakseen kasaan 50000 ääntä.
Itse jään mielenkiinnolla odottamaan että kun nykyisen keräyksen aika umpeutuu niin laittavatko aktivistit saman aloitteen vireille vielä kuudennen kerran.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
T.S:
No, jos sinä väität että minä olen leimannut huumevastaisuuden propagandaksi, niin silloin sinä laitat sanoja suuhuni, koska en ole niin tehnyt. Silloin on kätevä vaihtaa vaivihkaan asiaa. On myös kätevä pilkkoa asiayhteyksiä ja poimia mieleiset osat. Jättää huomioimatta ne jotka eivät ole aktivisteja ja ne jotka eivät vain uskalla ottaa kantaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hengellä leikkimistä
Nimetön:No, jos sinä väität että minä olen leimannut huumevastaisuuden propagandaksi, niin silloin sinä laitat sanoja suuhuni, koska en ole niin tehnyt. Silloin on kätevä vaihtaa vaivihkaan asiaa."

Sinä kerroit eduskunnan olevan huumevastainen ja sanoit sen pohjaavan Nixonin ajan propagandaan. Se että vetosit ikivanhaan asiaan ja käytit sanaa propaganda sai minut miettimään suhtautumistasi.
Halusin vaihtaa aihetta koska edellinen tuntui olevan sinulle vaikea. Ja valitsin sitten tuon kohdan jossa perustelit miksi nyt on niin vähän allekirjoituksia:
"Kaikki eivät edes saa tietää koko aloitteesta. Tai: Eivät uskalla ottaa kantaa koska aihe on arka. Aihe on arka ja se jarruttaa myös avointa keskustelua."

Kirjoitat 'Nimetön' vaivihkaisesta aiheen vaihtamisesta ja teet niin selkeän moittivaan sävyyn. En oikein ymmärrä, sinunhan pitäisi olla tyytyväinen, onhan aihe ihan sinun itsesi esille nostama.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mahtavaa!
No ei siinä huumeiden vetämisessä mitään hohdokastakaan ole, ja työssäni saan päivittäin palautella näiden piripäiden varastamia polkupyöriä yms.
Eli mielestäni todella hienoa poliisilta!
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Mahtavaa!
Sinun ei tarvitsisi palautella näitä polkupyöriä, jos ko. nautintoaineet olisivat laillisia, niitä saisi kohtuulliseen hintaan ja käyttäjiä ei aktiivisesti syrjäytettäisi jolloin he voisivat käydä työelämässä.

Ellei sitten ole niin, että työnkuvasi perustuu tuohon pyörien palautteluun? Silloin kannattaa pysytellä samalla linjalla ja vaatia kieltolain säilyttämistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Mahtavaa!
Solar Plexus: "-- käyttäjiä ei aktiivisesti syrjäytettäisi --"

Kumma kyllä niin se viinakin vain tuppaa syrjäyttämään ahkerat käyttäjänsä työelämästä, vaikka sen käyttäjiä ei lain voimalla "aktiivisesti syrjäytetäkään". Eli eiköhän kysymys ole ihan siitä, että nämä ihannoimasi "nautintoaineet" syrjäyttävät käyttäjänsä ihan itse ilman lainlaatijan apua.

Enkä tiedä, olisitko itsekään kauhean halukas olemaan esim. ambulanssin kyydissä, jonka työssäkäyvä ja syrjäyttämätön kuski nautti tuhdin satsin piriä aamiaiseksi. Minä en olisi. Enkä haluaisi edes osua ko. ambulanssin tielle muutenkaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Mahtavaa!
"Kumma kyllä niin se viinakin vain tuppaa syrjäyttämään ahkerat käyttäjänsä työelämästä, vaikka sen käyttäjiä ei lain voimalla "aktiivisesti syrjäytetäkään". Eli eiköhän kysymys ole ihan siitä, että nämä ihannoimasi "nautintoaineet" syrjäyttävät käyttäjänsä ihan itse ilman lainlaatijan apua."

Viina nyt sattuukin olemaan yksi voimakkaimmista huumausaineista mitä maa päällänsä kantaa. Tämä tulee usein yllätyksenä niille, jotka ottavat voimakkaasti asiaan kantaa ilman oikeaa tietoa.

"Enkä tiedä, olisitko itsekään kauhean halukas olemaan esim. ambulanssin kyydissä, jonka työssäkäyvä ja syrjäyttämätön kuski nautti tuhdin satsin piriä aamiaiseksi. Minä en olisi. Enkä haluaisi edes osua ko. ambulanssin tielle muutenkaan."

Tuskinpa kukaan haluaisi että ambulanssikuski olisi nauttinut päihdyttäviä aineita ennen rattiin lähtemistä. Mikään ei kuitenkaan tälläkään hetkellä estä sitä, ja päihdeongelmainen kuski ei nykylainsäädännön vallitessa edes uskaltaisi hakea apua ongelmaansa, rikosoikeudellisten seuraamusten pelossa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Mahtavaa!
Ehdotan, että Solar plexuselle aletaan välittömästi maksamaan kansalaispalkkaa ansiokkaasta ajattelutyöstään ja sen tulosten jakamisesta meille ymmärtämättömille. Ehdottaisin lisäksi, että hän rupeaisi julkaisemaan säännöllisesti blokia. Siis, jos se ei jo käy liian raskaaksi ja orjuuttavaksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Mahtavaa!
"Ehdotan, että Solar plexuselle aletaan välittömästi maksamaan kansalaispalkkaa ansiokkaasta ajattelutyöstään ja sen tulosten jakamisesta meille ymmärtämättömille. Ehdottaisin lisäksi, että hän rupeaisi julkaisemaan säännöllisesti blokia. Siis, jos se ei jo käy liian raskaaksi ja orjuuttavaksi."

Miksi ihmeessä? Tulen päivätyöansioillani varsin hyvin toimeen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
rauhallusta oli
Vaikka käytettiin muuta kuin alkoholia? Kumma juttu. Miksi muissa turun tapahtumissa ei vastaavia tehoratsioita? Vai eikö resurssit riitä isompia tapahtumia kiusaamaan?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
POLIZEI
Ratsian sijasta Suomen poliisi olisi voinu viedä noille kemuille eri douppien testereitä, ettei jengi vedä mitn tutkareita tai vast. Surkuhupasta toimintaa.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Oikein!
Kyllä oli kamalaa siellä 31 huumausaineista päihtyneen keskellä kuunnella "musiikkia". Onneksi takaisin keskustaan päästyäni heti ensimmäinen vastaantulija, päälleen oksentanut keski-ikäinen pukumies, toivotti minut tervetulleeksi takaisin oikeaan aitosuomalaiseen tapaan pitää hauskaa!
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Se on heidän työnsä.
Pitäkäämme mielessä että poliisin tehtävä on lainvalvonta. Poliisi ei vastaa huumausainelainsäädännöstä. Poliisi on toimintavaltainen auktoriteetti, joten tällaiset ratsiat ovat tarpeellisia uskottavuuden ylläpitämiseksi.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Se on heidän työnsä.
Oikeinko uskottavuuden ylläpitoa. Tehdä helpoimmalla mahdollisella tavalla tulosta. Profiloidaan yleisöä. Sitten taskuille.
Seuraus. Rikkeeseen rinnastettavan "rikoksen" takia muuten kelpo elämää eläneen nuoren ihmisen tulevan suunnitelmat menee jäihin / uusiksi. Ei upseerin uralle, ei opettajaksi, saati poliisiksi,...
... kun jo pikkupoikana halusi aina rosvo ja poliisileikissä olla poliisi. Halusi vaikka kaikki muut halusivat olla rosvoja. Muistaa kun yksin urheasti rosvoja jahtasi. Muistokupla puhkeaa nuorena aikuisena poliisin toimesta. Puhkeaa kohtalaisen harmittoman "erheen" kirjoihin ja kansiin viennin seurauksina. Jo harmittaa se leikin roolivalinta silloin joskus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Se on heidän työnsä.
Ei pyhä yksinkertaisuus. Elämä on valintoja...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Se on heidän työnsä.
Elämä on valintoja joissa kukaan ei ole onnistunut joka kerta valitsemaan oikein. Tuuri on käynyt niillä jotka eivät ole kärähtäneet vääristä valinnoista. Nyt nämä onnekkaat ovat hyvinkin tutkimassa, myös tuomitsemassa "väärissä" valinnoissaan vähemmän onnekkaita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ihmisten kiusaamista
Ottaisivat kiinni niitä oikeita tekijöitä kuten Aarnio ja muut isot maahantuojat, ei käyttäjien ratsaamisella tehdä kuin anarkistejä.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: ihmisten kiusaamista
Aarniohan on kiinni! Oletkohan poltellut viimeisen parin vuoden uutiset unohduksiin?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: ihmisten kiusaamista
Aarnio ei ole enää kiinni... mitä uutisia sä oot seurannut? :D
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: ihmisten kiusaamista
Matti unohti poltelleensa viimeiset pari kuukautta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
festivaali sujui rauhallisesti
Läjä käyttörikoksia kirjattiin ja festivaali sujui rauhallisesti.
Kertoo kaiken oleellisen: huumeiden käyttäjät ei riehu, heistä ei ole haittaa kenellekään.
Dekriminilisointi pitäisi toteuttaa ja äkkiä
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: festivaali sujui rauhallisesti
Saavat rauhassa pilata elämänsä, kunhan eivät tule minun eli veronmaksajan lompakolle. Näkis vaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: festivaali sujui rauhallisesti
Kylmä fakta on ettet sinä sitä tiedä miten heidän elämänsä sujuu tai tulee sujumaan, olit miten hysteerinen huumeiden suhteen hyvänsä. Saattaa olla että maksavat veroja tehokkaammin kuin sinä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.