Vaelluskalojen elinympäristöä kohennetaan Turussa

Riitta Salmi
Taimenten ja muiden vaelluskalojen elinympäristöä pyritään kohentamaan Turussa talkoilla.
Taimenten ja muiden vaelluskalojen elinympäristöä pyritään kohentamaan Turussa talkoilla.

Turun Jaaninojalla järjestetään lauantaina 21. toukokuuta talkoot, joilla pyritään kunnostamaan vaelluskalojen elinympäristöä.

Kunnostustalkoot ovat osa vaelluskalapäivän tapahtumaa, jonka Valonia järjestää yhteistyössä Turun kaupungin, Aurajokisäätiön ja Paimionjoki-yhdistyksen kanssa.

Purokunnostuksen lisäksi tapahtumassa kitketään jättipalsamia ja esitellään jokiympäristöä. Tapahtuma sopii kaiken ikäisille ja se alkaa klo 12.

Vaelluskalakannat ovat heikentyneet vaellusesteiden, vedenlaadun heikentymisen ja virtavesien voimakkaan muokkaamisen vuoksi.

Suomessa esiintyviä vaelluskaloja ovat lohi, taimen, nieriä, vaellussiika, vimpa, toutain, nahkiainen ja ankerias. Varsinais-Suomen alkuperäiset lohikannat ovat hävinneet ja taimenta on säilynyt vain muutamissa jokivesistöissä.

Suomen virtavesissä on tuhansia patorakenteita ja muita esteitä, jotka estävät kalojen vaeltamisen. Purovesistöissä vaellusesteet ovat usein tierumpuja tai luvattomia patorakenteita. Varsinais-Suomen virtavesissä kalojen vaellus pysähtyy monessa joessa vanhoihin mylly- ja sahapatoihin. Lisäksi vedenlaadun heikentyminen ja virtavesien voimakas muokkaaminen ovat huonontaneet kalojen elinympäristöjä. Varsinais-Suomen jokien ekologinen tila on pääosin välttävä tai tyydyttävä.

Varsinais-Suomessa on käynnissä useita vesien tilan parantamiseen tähtääviä hankkeita, joista yksi on Valonian virtavesien kunnostushanke. Siinä parannetaan Varsinais-Suomen virtavesien ekologista tilaa muun muassa kunnostamalla vaelluskalojen elinympäristöjä. Osa kunnostustöistä toteutetaan talkoovoimin ja tämän vuoden ensimmäiset talkoot järjestetään Turun Jaaninojalla.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Turhaa
Älytöntä jotain jaaninojaa kunnostaa! Laittais ennemmin halisten verkkokalastajat kuriin!
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.