Perjantai 30.9.2016Sorja, Sirja, Siru

Lähde: Hollannissa pidätetty matkusti taistelemaan Syyriaan

Poliiseja pidätysoperaatiossa Rotterdamissa sunnuntaina. EPA/Marten Van Dijl

Hollannissa sunnuntaina pidätetty ranskalaismies oli aiemmin matkustanut Syyriaan taistellakseen jihadistien riveissä, kertoi poliisilähde uutistoimisto AFP:lle. 32-vuotias mies pidätettiin epäiltynä terrori-iskun suunnittelusta Ranskaan.

Sama poliisilähde sanoi, että pidätettyä epäillään Isis-järjestön iskun suunnittelusta. Hänen uskotaan valmistelleen iskua yhdessä Reda Kriket -nimisen miehen kanssa. Epäilty rikoskumppani otettiin kiinni Pariisin lähellä viime torstaina.

Hollannissa pidätetty saatiin kiinni Rotterdamin satamakaupungissa. Samassa yhteydessä pidätettiin kolme muuta miestä. Heistä kaksi, 43- ja 47-vuotiaat, ovat algerialaistaustaisia. Kolmannen taustatietoja ei kerrottu.

Pidätetty ranskalaismies luovutettaneen piakkoin Ranskaan.

TS–STT

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Uusi direktiivi
Voisiko tuo rampa ja kyvytön EU edes saada aikaan direktiivin, joka määräisi karkotettavaksi EU:sta jokaisen Lähi-Itään taistelemaan lähtevän perheineen? Vai onko sekin liian vaikeaa?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Uusi direktiivi
Niin,mutta meillähän ovat nämä pyhät ihmisoikeudet,kansainväliset lait,sananavapaus ja erilaiset sopimukset! Niitähän ei kuitenkaan noudata yksikään Eu:ta vastaan taisteleva tai ylipäänsä sotiva yksikkö. Me olemme niin hurskastekijoita,jos joku keksii heittää epäilyn näiden tai perustuslain rikkomisesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Uusi direktiivi
EU:lle on jo liian vaikeaa tehdä päätös kesäajan poistamisesta.
EU on täysin kyvytön.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyvää pääsiäistä
Suomestakin on menty terroristiporukoihin ja ihan valtion tuella.
Jos Suomi olisi oikeusvaltio lähtijät vietäisiin oikeuden eteen heti palatessaan. Suomen pitäisi olla turvapaikka ensisinaisesti suomalaisille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Uusi direktiivi
Eu on täys eenokki kaikerssa jossa on muslimit edustettuina kaikkinaine esille tuominen on vain rasismia ja vihapuhetta. Brysselin iskutkin on tuotu esille niin ja näin, eikä mepit ja muutkaan ole liiemmin huolissaa vaikka jo ikkunan alla paukkuu. Oman maan kansalaisille kyllä direktiivejä riittää.