Perjantai 9.12.2016Anna, Anne, Anni, Anu, Annikki, Anneli, Annukka, Annika

Turkin poliisi varoittaa mahdollisista terrori-iskuista pääsiäisenä

Poliisin mukaan Isisin tähtäimessä saattavat olla kirkot ja synagogat etenkin Ankarassa. Zumawire/Glenn Fawcett

Turkissa poliisi on varoittanut äärijärjestö Isisin mahdollisista terrori-iskuista kristittyjä ja juutalaisia vastaan pääsiäisviikonloppuna. Asiasta kertoi valtiollinen uutistoimisto Anatolia lauantaina.

Maanlaajuisessa varoituksessa sanotaan, että kirkkoja ja synagogia vastaan saatetaan hyökätä sunnuntaina.

Viikko sitten Istanbulin keskustassa tehdyssä pommi-iskussa kuoli kolme israelilaista ja yksi iranilainen. Turkin viranomaisten mukaan itsemurhapommittajalla oli yhteyksiä Isisiin.

Kahdeksan viime kuukauden aikana Turkissa on tehty kuusi pommi-iskua. Isisin lisäksi iskuja ovat tehneet kurdijärjestöt.

Poliisin mukaan Isisin tähtäimessä saattavat olla kirkot ja synagogat etenkin Ankarassa.

TS–STT

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ei yhteyttä islamiin
Jos kerran pommittajilla ei ole yhteyksiä islamiin niin miksi he pommittaisivat kristittyjä kirkkoja?
Onko terroristeilla sittenkin uskonnollinen motiivi?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei yhteyttä islamiin
He tekevät iskuja moskeijoihin. Ei ole uskonnon vika, jos joku tappaa sen verukkeella. Yhtä hyvin voisi tehdä iskun joulupukin nimeen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hallituksen joukotko?
Turkin hallitus on ennenkin hyökännyt kristittjä vastaan, esimerkiksi 1. maailmansodan jälkeen. Nyt Daesh jatkaa samaa projektia. Mutta kristittyjen vaino Turkin sisällä tuntuu noudattelevan hallinon politiikkaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pettysmyskö?
Siellä on taas heppuja jotka haluavat marttyyreiksi ja paratiisiin jossa on tarjolla 72 neitsyttä.

Mahtaa olla pettymys kun käy ilmi että kyse on kielen virheellisestä käännöksestä ja tarjolla olla neitsyiden sijasta 72 rusinaa.