EU-lähteet: Schengen-alueen sisärajatarkastuksista luovuttava

Ihmisiä Kreikassa lähellä Makedonian rajaa. AFP/Louisa Gouliamaki

EU-komissio haluaa Schengen-maiden luopuvan sisärajatarkastuksista niin pian kuin mahdollista. EU-lähteet sanovat STT:lle, että komission mielestä sisärajatarkastusten sallittua kestoa voitaisiin pidentää enintään puolella vuodella.

Osa EU-maista, kuten Saksa ja Itävalta, haluavat jatkaa sisärajatarkastuksia pakolaiskriisin takia. Nykyisin ne voivat olla käytössä korkeintaan puoli vuotta. Saksalla määräaika umpeutuu toukokuussa.

Komission mukaan sisärajatarkastusten jatkaminen vaarantaa Schengenin tulevaisuuden. Komissio aikoo julkistaa huomenna suunnitelman, jolla vapaan liikkuvuuden Schengen-alue pyritään pelastamaan.

Vapaan liikkuvuuden periaate on EU:n sisämarkkinoiden peruspilari. Komissio on huolissaan myös sisärajatarkastusten aiheuttamasta taloudellisesta vahingosta.

Suomi ei ole turvautunut sisärajatarkastuksiin, mutta Ruotsi ja Tanska ovat ottaneet ne käyttöön. Maiden toimet ovat helpottaneet Suomeen kohdistuvaa painetta, sillä ne ovat tukkineet Ruotsin kautta tulevan reitin. Viime aikoina Suomeen on tullut turvapaikanhakijoita lähinnä itärajan yli.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok) on todennut, että Schengen-maiden sisärajatarkastukset auttavat saamaan pakolaiskriisiä hallintaan.

Kriittinen Turkki-kokous edessä

EU-komission huomenna julkistettava suunnitelma pohjustaa EU-maiden ja Turkin johtajien välistä huippukokousta, joka pidetään maanantaina Brysselissä. Keskeinen osa Schengenin pelastamista on ulkorajavalvonnan tehostaminen. Siinä EU nojautuu vahvasti Turkin apuun, sillä Kreikka ei ole saanut toistuvista vaatimuksista huolimatta ulkorajaansa hallintaan.

Turkki on luvannut rajoittaa Eurooppaan pyrkivien määrää. Viime kuukausina Turkista on saapunut salakuljettajien avulla Kreikkaan noin parituhatta henkeä päivässä. Komission mukaan tulijamääriä on painettava merkittävästi alas jo ennen maanantain huippukokousta.

EU-lähteiden mukaan komissio julkistaa huomenna tuoreimmat arvionsa tilanteen kehittymisestä Egeanmerellä Turkin ja Kreikan välillä.

TS–STT

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Komissio
Komissio vaarantaa sen sijaan eurooppalaisen ja länsimaisen kulttuurin. Pehmeitä länsimaisia arvoja, demokratiaa ja tasa-arvoa joudutaan puolustamaan nyt kovin keinoin. Kyynelkaasu ei tule riittämään. Liiallinen humaanisuus tuhoaa maailmna.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Komissio
Komissio voidaan laiminlyöntiensä vuoksi lopettaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Schengen voidaan lakkauttaa
Nykytilanne on osittanut, että Schengen-järjestely ei toimi. Jos ulkorajoilta päästetään Eu:n alueelle ihmismassoja ilman kunnollista rajatarkastusta ja rekisteröintiä, ja sitten nämä ihmislaumat vaeltelevat maasta toiseen sen mukaan minne itse tahtovat mennä turvapaikkaa hakemaan, ei ole mitään järkeä koko järjestelmässä. Koko Schengen-sopimus oli alunperinkin hätäisesti ja idealistisesti solmittu. Kun EU laajeni liian nopealla aikataululla, on vapaa liikkuvuus aiheuttanut jo ennen pakolaiskriisiä ongelmia (rikollisuus, ihmisten salakuljetus, kerjuu). Koko sopimuksen voisi laittaa "jäähylle" odottamaan tilanteen normalisoitumista. Nykytilanteessa vapaaseen liikkuvuuteen ei voi palata.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Schengen voidaan lakkauttaa
Schengen- sopimus on jo rikottu ja se on lakannut toimimasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jaaha
ja kukahan pystyisi jonkinlaisia sanktioita kaatamaan päällemme vaikka suorittaisimme sisärajatarkastuksia maailman tappiin ehkäistäksemme rikollista maahantunkeutumistoimintaa? Ja kuka välittäisi hittojakaan mitä muut ajattelevat? Suomihan on tosin aina ollut kaikkeen alistuvan lammaslauman nokkapässi!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ihanteellisessa tilanteessa, kyllä
Täysin mahdotonta, jos ulkorajoja ei saada pitämään.

Kirisrettävä
Schengen alueen sisärajatarkastuksia on kiristettävä !

Vast: Kirisrettävä
Veit sanat suustani !!!👍
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
rajat kiinni
Aivan sama mitä Eu-komissio vaatii, kyllä jokaisen maan pitää voida itsenäisesti päättää omasta turvallisuudestaan. ja mitä ihmeen paskapuhetta tuokin taas oli että Itäraja vuotaa - sehän on ollut nyt Venäjän puolelta asti jo kaksi päivää kiinni, toisin kun Ruotsi - sieltä seilaa edelleen joka päivä jos jonkinlaista Ahmedia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Miksi Turkki auttaisi?
Turkki on itse sellaisissa ongelmissa, että pakolaisten jumittuminen sinne ei varmastikaan ole sen edun mukaista. Miksi ihmeessä ei Kreikan rajaa saada valvottua, kun vielä tiedetään täsmälleen, mitä reittiä pakolaiset käyttävät. Jos EU:ssa ei löydy apua edes yhdelle EU-maalle, miten voidaan odottaa, että Turkki patoaisi kulkuväylät?

Eihän USA.n Ja Britannian aloittaman sodan jälkiseuraukset yksin Euroopalle kuulu, nyt USA ja Britannia molemmat laistavat velvollisuuksistaan. Miksi on olemassa YK, jos se ei huolehdi tällaisista kriiseistä?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yksinkertaista
Ei ole mitään tarvetta sisärajatarkastuksille, jos ulkorajat hoidetaan asiaan kuuluvalla tavalla. Mutta kun ulkorajat vuotavat, niin on selvää, että järkevät valtiot joutuvat sitten itse ja täysin oikeutetusti kontrolloimaan maahan pyrkijöitä. EU siellä Brysselissä vaan huutaa kyvyttömänä ja toimettomana. Komission pitää katsoa itseään peiliin ja hävetä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Open the borders?
No open juu jos vain kerrotte mistä olette tulossa ja keitä olette. Onko
tosiaan niin, että on paheksuttavaa kysyä vierailta henkilötietoja? Voi
jessus mihin tämä maailma on menossa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kyllä Suomenkin pitää
Kyllä Suomenkin pitää ottaa rajatarkastukset käyttöön jo pelkästään senkin takia, kun muutkin niin tekevät. Minkälainen vastarannan kiiski Suomen pitää aina olla kaikissa järkevissä hankkeissa. Aina, kun voitaisiin oikeasti tehdä jotain asiain tilan parantamiseksi, niin Suomen täytyy joidenkin vanhentuneiden sopimuspykälien pelossa olla tekemättä mitään, vaikka kaikki tietävät, millainen määrä tunnistamattomia maahantunkeutujia maassa on jo nyt. Ihmisiä, joita ei koskaan saada kirjoihin eikä kansiin ja jotka oleilevat puolittain maan alla ja elävät rikoksella. Ja koko ajan tulee lisää.
Kuinka kauan suomalaisten veronmaksajien pitää sietää virkamiesten leväperäisyyttä ja päättämättömyyttä?