Turvapaikanhakijoiden liikkumista maasta toiseen yritetään rajoittaa

Kotimaassaan läimitty Merkel sai tukea eurooppalaisilta ystäviltä.

Yves Herman
16 EU-johtajaa saapui sunnuntaina Brysseliin avaamaan umpisolmuun ajautunutta turvapaikkakiistaa.

Anniina Luotonen

Pienen piirin maahanmuuttokokous muuttui suuren luokan huipputapaamiseksi, kun 16 EU-johtajaa saapui sunnuntaina Brysseliin avaamaan umpisolmuun ajautunutta turvapaikkakiistaa.

Ratkaisua ei tällä kertaa haettu pelkästään Välimereen hukkuvien siirtolaisten takia, vaan taustalla olivat Saksan ja Italian sisäpoliittiset syyt.

Saksan liittokansleri Angela Merkel on ajautunut kotimaassaan ahtaalle. Merkelin johtaman CDU:n hallituskumppani CSU on vaatinut, että Dublin järjestelmän periaate ensimmäisen maan vastuusta palautetaan, ja turvapaikanhakijoiden siirtyminen EU-maasta toiseen estetään.

Merkel on monille hallitsemattoman maahanmuuton kasvot. Maahanmuuttokriisin kärjistyessä vuonna 2015 hän vakuutti saksalaisille, että maa pystyisi ottamaan vastaan Syyrian hätää kärsivät. Maahantulijoita oli lopulta yli miljoona, mistä Merkeliä arvostellaan Saksassa edelleen voimakkaasti.

Kotimaisen arvostelun rauhoittamiseksi Saksa ehdotti muille EU-johtajille sunnuntaina, että turvapaikanhakijoiden liikkumista EU:n sisällä rajoitettaisiin kahden- tai kolmenvälisin ratkaisuin.

EU-maat ovat neuvotelleet yhteisestä eurooppalaisesta ratkaisusta jo kaksi vuotta, mutta ratkaisua ei ole näkyvissä. EU-johtajien oli alun perin tarkoitus tehdä päätöksiä nyt torstain huippukokouksessa.

Kahden- tai kolmenvälisten sopimusten saavuttaminen olisi Merkelin mukaan yleisesti hyödyllistä.

Huipputapaamisen kulisseissa puhunut Merkel ei odottanut ratkaisuja maahanmuutosta vielä alkavan viikon huippukokouksesta.

– Siksi kyse on kahden- tai kolmenvälisisistä sopimuksista, jotka ovat hyödyllisiä yleisesti, Merkel sanoi.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan tällaiset järjestelyt voivat olla nopein tie, jolla estetään turvapaikanhakijoiden siirtyminen EU-maasta toiseen.

Suomi on hänen mukaansa todennäköisesti valmis tukemaan Saksan ehdotusta.

– Edelleen siirtymisessä voi olla nopein tie lähteä liikkeelle kahdenvälisin järjestelyin ja ehkä sitä kautta koko eurooppalaiseen ratkaisuun, Sipilä sanoi Brysselissä.

Ehdotus jää kuitenkin tyhjän päälle, jos Italia ei lämpene sille.

Valtaosa Eurooppaan tulevista siirtolaisista saapuu ensimmäisenä Italiaan, joka on päinvastoin pyrkinyt jakamaan vastuuta muiden EU-maiden kesken.

Se tuskin suostuu siihen, että sen ennestään painavaa taakkaa lisätään lähettämällä turvapaikanhakijoita muista EU-maista.

Osa kompromissia voisi olla käsittelykeskusten perustaminen Pohjois-Afrikan maihin yhdistettynä EU-maiden tasaisempaan vastuunjakoon.

Ajatus keskuksista on vielä hahmottumassa. EU-komissio on tähän mennessä tunnustellut vasta maiden kiinnostusta.

Italia tekee jo nyt yhteistyötä Libyan kanssa, mikä on ollut keskeinen syy maahanmuuton rauhoittumiseen. Toukokuun aikana tulijoita oli 3 900 verrattuna vuodentakaiseen 23 000:een.

EU-maiden hiljaisesti hyväksymä sopimus on kuitenkin johtanut siihen, että ihmisiä on jäänyt odottamaan Libyaan ala-arvoisiin oloihin. EU on yhdessä ihmisoikeusjärjestöjen kanssa vienyt apua maahan, ja ihmisiä on tuettu palaamaan kotimaihinsa.

Ihmisten kohtelu pidätyskeskuksissa on varoittava esimerkki siitä, mihin yhteistyö epävakaiden hallintojen kanssa voi johtaa.

EU:ssa esillä olleet suunnitelmat lisätä yhteistyötä Pohjois-Afrikan valtioiden kanssa ja perustaa käsittelykeskuksia ovatkin herättäneet myös huolta siitä, pystyisikö EU huolehtimaan satamaan jääneiden ihmisoikeuksista.

Amnesty: Siirtolaisten käsittelykeskus toisi liki väistämättä ihmisoikeusrikkomuksia

EU-johtajien unionin alueen ulkopuolelle kaavailemat siirtolaisten käsittelykeskukset johtaisivat liki väistämättä ihmisoikeusrikkomuksiin, arvioi Amnesty International. Asiaa kommentoi STT:lle sunnuntaina ihmisoikeusjärjestön Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.

– EU:n eräs keskeinen tavoite on saada ihmisoikeudet toteutumaan. Siltä pohjalta on lähes mahdotonta, että tuollaisen keskuksen saisi toimimaan, Johansson sanoo.

Hänen mukaansa sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) on arvioinut osuvasti, että aiemmat kokemukset käsittelykeskuksista esimerkiksi Australian Nauru-saarella osoittavat, että niissä tapahtuu vakavia ihmisoikeusloukkauksia.

– Teoriassa saattaisi löytyä sellainenkin esimerkki, jossa siirtolaisten kohtelu olisi (käsittelykeskuksessa) oikeudenmukaista, mutta ei käytännössä, Johansson sanoo.

Päätös rakentaa siirtolaisten käsittelykeskuksia EU:n ulkopuolelle olisi Amnestyn toiminnanjohtajan mukaan myös vastuunpakoilua EU-johtajilta.

– Eurooppaan saapuvien siirtolaisten sijoittaminen pitäisi ratkaista reilun ja tasaisen vastuunjaon periaatteella kaikkien EU-maiden kesken. Asia on nyt määritelty Dublin-järjestelmällä, ja sen korjaaminen on nyt EU-johtajien ensi torstain kokouksen tärkein asia.

Johanssonin mukaan Dublin-järjestelmän nykyinen soveltamistapa johtaa saman tulokseen, mihin on päädytty Yhdysvalloissa: perheenjäsenet erotetaan usein toisistaan rajalla.

Amnestyn toiminnanjohtaja korostaa, että EU:lla on keinoja painostaa esimerkiksi unionin taloustuen leikkauksilla ruotuun ne jäsenmaat, jotka eivät halua ottaa omaa osuuttaan siirtolaisista.

– Tarvittaessa EU:n taloustuet on mahdollista määrätä ehdollisiksi.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

En kyllä ymmärrä
Että minkätakia ei vaan ilmoiteta lähtömaihin että EU on täynnä ja rahat loppu, pysykää kotonanne? Ei täällä ole duunia kaikille ei-siirtolaisillekkaan joten miksi annetaan valtavien ihmismassojen vaan vyöryä tänne vaatiin ties mitä? Niiden lähtömaiden asiat ei muuten parane silläkään että syydetään järjettömät määrät tukirahoja sinne, päinvastoin se pahentaa tilannetta entisestään.. "Miks me tehtäis jotain millekkään asialle kun noi länsimaiset hölmöt lähettää kokoajan lisää rahaa?'
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: En kyllä ymmärrä
"Miks me tehtäis jotain millekkään asialle kun noi länsimaiset hölmöt lähettää kokoajan lisää rahaa?'
-----------------------
No he tekevät lisää lapsia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: En kyllä ymmärrä
Kas, kun Merkel päättää, tuo ihminen joutais jo eläkkeeelle sotkemasta, ja Suomen joo, joo miehet eivät saa sanaa suustaan, estämään sitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turha Amnesty
Amnesty on lusikka, jota EU:n turvapaikanhakijasoppaan ei tosiaankaan tarvita. Varsinainen jeesustelijaorganisaatio.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Missä vastaanottomaiden asukkaiden oikeudet?
Mailla mihin massa vyöryy ei ole Amnestyn mukaan muuta oikeuksia kuin vastaanottaa jokainen tulija ja elättää hänet ja koko suku tappiin asti? Vai miten Amnesty näkee asian?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Missä vastaanottomaiden asukkaiden oikeudet?
Kun vielä kyseisen maan johto on samaa mieltä niin "olemme kusessa" sanoi , en muista kuka mutta viisas oli !?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Reiluus, venyvä käsite
Onko se reilua eurooppalaisia kohtaan, että on otettava kielitaidottomia, ammattitaidottomia vastuun pakoilijoita tänne meidän elätettäväksi? Tässä on kaksi totuutta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Reiluus, venyvä käsite
Ei ole. Siksi tämä touhu on lopetettava. Ilmeisesti valtaan on äänestetävä ns. maahanmuuttokriitikoita (vrt. Italia) että näin tapahtuu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Reiluus, venyvä käsite
suomem velvollisuus on ottaa kaikki.joita muut eivät halua.koska historiamme on täynnä vääryyksiä entisiä.lukemattomia siirtomaitamme kohtaan...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Riittää
Niin, siis EU:n alueelle siirtyminen elintasoloisimismielessähän ei ole (tai tulisi olla) mikään "Amnestyn määrittelemä" ihmisoikeus. Kyllä tällaiset tapaukset tulee käsitellä ihan jossain muaalla kuin EU:n sisäpuolella ja siihen helpoin ratkaisu on olla ottamatta näitä tapauksia (eli valtaosaa "pakolaisista") edes EU-aluelle. Jos tässä ei pysytä niin koko EU:lla voi pyyhkiä sitä itseään.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
warum warum
Joko päättäjät ovat heränneet siihen tosiseikkaan, että mm. Afrikassa ja Lähi-idässä ON liikakansoitus....!!!
Afrikkaankin on syydetty miljarditolkulla rahaa, ja he eikun lisääntyvät sitä mukaa.
Euroopan johtajat haluavat tuhota meidät.... MIKSI???
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: warum warum
Lähettäisivät ehkäisyvälineitä, ei rahaa.Puun alla istuessa on liikaa aikaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
siirtolaiset
onko poliitikot tosiaankin näin tyhmiä kurjissa oloissa elävät haluavat paremman elämän se pitää avustus järjestöjen hoitaa heidän omissa maissaan ei eurooppaan voi ottaa kaikkien maitten pakolaisia
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Naurattaisi jos naurattaisi
Uutiskuvassa ne jotka sotkun ovat saaneet aikaiseksi, ovat sotkua selvittämässä. Parempi olisi pyytää konsulttiapua niiltä Itä-Euroopan maiden johtajilta jotka eivät osallistu tapaamiseen tietoisina ettei järkipuhe tehoa uutiskuvan henkilöihin. Uudet tuoreet voimat selvittämään sotkua mainitsemieni konsulttien johdolla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Odotellaan
Valta on jo alkanut vaihtua ympäri Eurooppaa ja ajatukset laittomasta siirtolaisuudesta samalla. Me voimme piilotella isompien maiden rajavalvonnan takana, mutta joudumme kyllä pian töihin itsekin. Nyt esiteltävät ideat on ihan muilta tahoilta esitetty jo vuosia sitten. Mutta sehän oli r..ismia?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ja
Samalla saa polkea Eurooppalaisten ihmisoikeudet ja turvallisen tulevaisuuden!! Ja lisäksi maksaa siitä!