Maanantai 18.6.2018Tapio

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump täytti 72 vuotta

Saul Loeb
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump Marylandissa 13. kesäkuuta palattuaan Singaporesta.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump viettää torstaina 72-vuotispäiväänsä.

Toissa vuonna Trumpista, silloin 70 vuotta, tuli vanhin ihminen, joka on valittu presidentiksi Yhdysvalloissa – tosin Ronald Reagan oli 73-vuotias kun hänet valittiin toiselle kaudelleen 1984.

Trumpin fyysinen ja psyykkinen terveys ovat nousseet puheenaiheiksi Yhdysvalloilla ja maailmalla.

Toukukuussa ilmeni, että Trump itse oli sanellut terveyttään koskevan lausunnon vuonna 2015. Lausunto ylisti estoitta Trumpin terveyttä, ja siinä sanottiin muun muassa, että jos hänet valitaan, hän on "tervein ihminen, joka koskaan on valittu presidentiksi".

Trump oli lääkärinlausuntoa annettaessa republikaanien presidenttiehdokas.

Tammikuussa Valkoisen talon lääkäri kuvasi Trumpin terveyttä erinomaiseksi.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

onnittelut ovat paikallaan
Paljon onnea Trump! And many more years to come..
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: onnittelut ovat paikallaan
Onnea ikinuorelle eikun ikilapselle. Opettele tulemaan toimeen itseäsi viisaampien ja älykkäämpien kanssa vaikka se vaikeaa on. Toivotaan myös, että kolme vuotta kuluu nopeasti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rahalla saa ja pääsee presidentiksi ameriikassa tietysti
Ikää on mutta ei järkeä eikä käytöstapoja, mutta kun omistaa rahaa niin kaikki on luvallista...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Rahalla saa ja pääsee presidentiksi ameriikassa tietysti
Rahalla saa nyt mitä vaan, siksi raha on luotu, että sitä voi käyttää haluamaansa. Ja kyllä Trumpilla järkeä ja käytöstapoja on. Ei kai typerys olisikaan noin rikas ja mahtava. Käytöstapoihin puuttuu vain valemedia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.