Prostituutioskandaalissa rypevä Oxfam GB ei saa enää toimia Haitissa

Oxfam GB:n työntekijöitä ei ole ollut maassa sitten helmikuun

Britannian Oxfam eli Oxfam GB ei enää saa toimia Haitissa, kertoo BBC. Syynä on avustusjärjestö Oxfam GB:n työntekijöiden epäilty toiminta Haitissa vuoden 2010 maanjäristyksen jälkeen.

Brittilehti Times kertoi helmikuussa, että Oxfamin työntekijät olivat ostaneet seksiä Haitissa vuoden 2010 maanjäristyksen jälkeen. Oxfamin on väitetty yrittäneen peitellä skandaalia, minkä järjestö on kiistänyt.

Haitin hallituksen mukaan päätös Oxfam GB:n toiminnan kieltämisestä tehtiin, sillä järjestö on rikkonut lakeja ja omia ydinarvojaan ihmisten kunnioittamisesta. Oxfam sanoo ymmärtävänsä Haitin päätöksen ja lisää, että osa Oxfamin henkilökunnasta on käyttäytynyt täysin sopimattomasti.

Oxfam GB:n työntekijöitä ei ole ollut Haitissa sitten helmikuun, sillä pian uutisen julkaisun järjestön toiminnot maassa keskeytettiin kahdeksi kuukaudeksi.

Oxfam kuitenkin jatkaa Haitissa työskentelyä Italian, Espanjan ja Quebecin yhteistyökumppaneidensa kautta. Oxfam on ollut Haitissa vuodesta 1978 lähtien, ja järjestö kasvatti läsnäoloaan alueella maanjäristyksen jälkeen.

Skandaalin jälkeen useita Oxfamin työntekijöitä on irtisanottu ja osa on irtisanoutunut itse.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.