Venäjä aloitti suuren sotaharjoituksen Barentsinmerellä

Iltasanomat: Samaan aikaan Läntinen sotapiiri ja Itämeren laivasto harjoittelevat joukkotuhoaseiden torjuntaa

Venäjä aloitti keskiviikkona suuren sotaharjoituksen Barentsinmerellä, kertoo Barents Observer -julkaisu. Harjoitus kestää ensi viikon loppuun asti.

Samalla maan läntisessä sotapiirissä ja Itämeren laivastossa harjoitellaan joukkotuhoaseiden torjuntaa, kirjoittaa Ilta-Sanomat viitaten uutistoimisto Tassiin.

Joukkotuhoaseiden torjuntaharjoitteluun osallistuu Iltasanomien mukaan yli 30 000 sotilasta. Harjoituksissa on Venäjän puolustusministeriön mukaan mukana myös Iskander-M-ohjusten ja S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmien kuljetusalustoja sekä joukkotuhoaseiden torjuntaan tarvittavaa erikoiskalustoa, Ilta-Sanomat kirjoittaa

Pohjoisen laivaston suurin sotaharjoitus kymmeneen vuoteen

Venäjän Pohjoisen laivaston mukaan Barentsinmerellä käynnissä oleva sotaharjoitus on sen suurin kymmeneen vuoteen. Harjoitukseen osallistuu 36 sota-alusta tukilaivoineen ja noin 20 ilma-alusta. Lisäksi Kuolan niemimaalla valmiudessa on 150 erilaista raketti- ja tykistöasejärjestelmää.

Harjoituksen takia isoja alueita Barentsinmerellä on suljettu siviililaivoilta ja lentokoneilta.

Norjan armeijan tiedotuksesta kerrotaan Barents Observerille, että Norjalle ei ole kerrottu harjoituksesta. Norja kuitenkin tarkkailee tilannetta.

Barents Observerin sotaharjoitusuutisesta kertoi Suomessa Yle.

Barents Observer on toimittajien omistama itsenäinen Barentsin alueesta ja Arktisesta alueesta kirjoittava verkkojulkaisu.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Trident Juncture
Yllättävä, mutta odotettu vastaveto...?
Media on sangen avoimesti mässäillyt suurehkolla NATO-yhteistoimintaharjoituksella syksyllä Norjassa, toki "puhtaasti puolustuksellisella" sellaisella, johon myös Suomi osallistuu.
Venäjä halunnee vain osoittaa, että "yllätyskortti" löytyy edelleenkin hihasta, ja voimakkaatkin ohjustulenkäyttöön soveltuvat alusosastot kyetään tarvittaessa liikuttamaan nopeasti "pelipaikoille."
Viesti ymmärretty, ei mitään nähtävää..
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Trident Juncture
Mitä ymmärrettävää tuossa on? Venäjä "harjoittelee joukkotuhoaseiden torjuntaa" kiikuttamalla naapuriin omia joukkotuhoaseitaan. Samalla jalkapalloääliöt kehuvat vuolaasti miten hienoa ja ihanaa on venäjällä järjestettävät kisat (jotka ovat sivumennen sanoen varsinainen kaksinaamaisuuden riemujuhla). Avausottelun pelaa venäjä ja saudit, kaksi käytännön diktatuuria, jotka ovat kaikenlisäksi tälläkin hetkellä mukana aktiivisissa sotatoimissa naapurimaidensa kanssa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Trident Juncture
Arkirealismia ja sarkasmia, ystävä hyvä.. Jälkimmäinen tosin ei edelleenkään ole vahvin lajini..😉
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mitä kisojen jälkeen
Sattumoisin juurikin MM-kisojen avauspäivänä, ettei huomio kiinnittyisi ? Mitähän yllätyksiä on kisojen jälkeen tiedossa