USA:n ulkoministeri lähti selvittämään Trumpin ja Kimin diiliä liittolaisille

Tutkijan mukaan sotaharjoitusten lopettaminen Etelä-Korean kanssa on yksipuolinen irtiotto, joka voi heijastua laajalle.

JEON HEON-KYUN
Ulkoministeri Mike Pompeo saapuu Yhdysvaltain lentotukikohtaan Pyeongtaekiin Etelä-Koreaan.
Ulkoministeri Mike Pompeo saapuu Yhdysvaltain lentotukikohtaan Pyeongtaekiin Etelä-Koreaan.

Niilo Simojoki

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo saapui keskiviikkona Souliin selvittämään Donald Trumpin ja Pohjois-Korean Kim Jong-unin huipputapaamisen antia liittolaismaille Etelä-Korealle ja Japanille. Singaporen tapaamisessa eniten huomiota herätti Trumpin ilmoitus lopettaa Yhdysvaltain ja Etelä-Korean yhteiset sotaharjoitukset. Päätös tuli ilmeisesti yllätyksenä molempien maiden asevoimille.

Washingtoniin palannut Trump palasi asiaan vielä Twitterissä toteamalla, että Yhdysvallat "säästää omaisuuden" sotaharjoituksista luopumisella.

Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkijan Tommi Koivulan mukaan sotaharjoitusten loppuminen olisi merkittävä muutos maiden liittolaishistoriaan. Hän muistuttaa, että esimerkiksi Euroopassa Yhdysvallat ei juuri harjoitellut kylmän sodan jälkeen ennen kuin uudestaan aivan viime vuosina.

– Koreassa tiivis harjoittelun historia ulottuu aina Korean sodan aseveljeyteen (1950-luvulla) saakka eikä määrätietoinen pelotteen ylläpitäminen koskaan lakannut, Koivula sanoo.

Sotilaallisen läsnäolon vähentäminen ulkomailla ja suuremman vastuun sälyttäminen turvallisuudesta liittolaisille on ollut Trumpin johdonmukainen linja vaalikampanjasta saakka. Koreassa se merkitsee irtiottoa 70-vuotisesta historiasta.

– Se säteilee aivan varmasti Japanin suuntaan ja ehkä myös Taiwaniin ja Filippiineille. Ne ovat liittolaisina vähän samassa asemassa kuin Etelä-Korea, Koivula sanoo.

On mahdollista, että Yhdysvaltain luotettavuus liittolaisena kyseenalaistetaan laajemminkin. Koivula epäilee, ettei Washingtonissa ole täysin osattu ennustaa muiden liittolaisten reaktioita siihen, että Yhdysvallat noin vain yksipuolisesti keventää pitkää liittolaissuhdetta – ja vieläpä ilman mitään konkreettista vastapalvelusta Pohjois-Korean puolelta.

Etelä-Korean puolustuskykyä yhteisen harjoittelun lakkaaminen ei sinänsä romahduta. Koivulan mukaan yleinen arvio on, että Etelä-Korea olisi pohjoista naapuriaan vahvempi tavanomaisessa sodassa.

Pohjoisen ydinaseet tietysti keikauttavat voimasuhteet toiseen suuntaan, ja siksi Yhdysvaltain ydinaseiden suoja, niin kutsuttu ydinasesateenvarjo, on ollut tärkeä taustatuki.

Koivula yhtyykin arvioihin, joiden mukaan Singaporen julistuksen puhe ydinaseettomasta "Korean niemimaasta" pelkän Pohjois-Korean sijaan heijastelee pohjoisen halua saada ydinaseiden suoja pois etelänaapurilta.

Yhdysvalloilla oli pitkään ydinaseita myös Etelä-Korean alueella, mutta ne vedettiin pois jo 1990-luvun alussa.

Kiinaa Yhdysvaltain sotilaallisen läsnäolon lisääntyminen Aasiassa on huolestuttanut jo pitkään, joten sen suunnitelmiin Singaporen uudet käänteet sopivat hyvin. Trumpin ja Kim Jong-unin loppujulkilausuma noudattelee Kiinan aiempaa ehdotusta, jonka mukaan Etelä-Korean ja Yhdysvaltain pitäisi lopettaa sotaharjoituksensa vastasuorituksena Pohjois-Korean ydinaseohjelman jäädyttämisestä.

Presidentti Trump ihmetteli keskiviikkona kotimaansa "valemedian" arvostelua huipputapaamista kohtaan, jonka tulos oli hänen mukaansa selvä:

– Pohjois-Korean ydinuhkaa ei enää ole, hän tviittasi.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.