Sunnuntai 24.6.2018Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jukka, Janne, Jussi, Jani, Juhana

Yli 900:aa siirtolaista kuljettava rannikkovartioston laiva pääsi Italiaan

Orietta Scardino / EPA
Yli 900 Eurooppaan pyrkinyttä ihmistä kuljettanut laiva sai rantautua Sisilian satamaan.

Siirtolaisia kuljettanut Italian rannikkovartioston laiva on saanut luvan tulla satamaan Sisiliassa. Laivassa oli yli 900 Eurooppaan pyrkivää ihmistä.

Siirtolaiset pelastettiin useamman pelastusoperaation aikana Libyan rannikolla. Catanian rannikkovartiostoon kuuluva viranomainen ilmoitti uutistoimisto AFP:lle, että laivassa oli yli 900 ihmistä.

EU-naapurimaat kritisoivat Italian uutta populistista hallitusta tiistaina sen jälkeen, kun Italia kieltäytyi ottamasta vastaan ulkomaalaisen kansalaisjärjestön laivaa. Aquarius-laivalla on 629 siirtolaista, enimmäkseen afrikkalaisia.

Ranskalaisen avustusjärjestön Aquarius-laivan pelastamat siirtolaiset olivat jumissa täpötäydessä laivassa yli 30 tuntia, kun Italia ja Malta kinasivat sen vastaanotosta. Espanja ilmoitti voivansa ottaa siirtolaiset vastaan Valencian satamassa. Aquarius lähti kohti Espanjaa keskiviikkona.

Italian uusi äärioikeistolainen sisäministeri Matteo Salvini vetää kovaa maahanmuuttolinjaa. Salvini vaati tiistaina, että Italian satamat suljettaisiin ulkomaalaisilta, Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisia kuljettavilta laivoilta.

Hän on toistuvasti syyttänyt avustusjärjestöjä yhteistyöstä ihmissalakuljettajien kanssa. Hän kuitenkin sanoi, ettei Italia itse lakkaisi pelastamasta siirtolaislaivoja.

– Meidän on pysäytettävä kansalaisjärjestöt. Rannikkovartiosto ja laivasto voivat jatkaa hengenpelastamista, mutta muiden maiden täytyy ojentaa meille auttava kätensä, hän sanoi.

Italian ulkoministeriö ilmoitti keskiviikkona kutsuneensa Ranskan suurlähettilään puhutteluun keskiviikkona sen jälkeen, kun Ranskan presidentti Emmanuel Macron syytti Italiaa "vastuuttomuudesta".

Puheessaan senaatille Salvini sanoi toivovansa virallista anteeksipyyntöä Ranskalta niin pian kuin mahdollista. Salvini uhkasi, että jos anteeksipyyntöä ei kuulu, suunniteltu tapaaminen Italian pääministeri Giuseppe Conten ja Macronin välillä perjantaina perutaan.

Salvini on toistuvasti vannonut tyrehdyttävänsä siirtolaisvirran Italiaan, jonka rannoille on saapunut yli 700 000 ihmistä vuoden 2013 jälkeen.

EU-sääntöjen mukaan siirtolaisten täytyy anoa turvapaikkaa siitä Euroopan maasta, johon he ensimmäisenä saapuvat.

Tämä on tuonut painetta Italialle ja Kreikalle, jotka toimivat portteina sadoilletuhansille ihmisille, jotka pakenevat sotaa ja köyhyyttä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

onnea Italia
Ihan varmasti ”meripelastettavat” afrikkalaissiirtolaiset loppuvat jo pian - NOT
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hullun hommaa
Jokainen järkevä ymmärtää, että tämä ei ole kestävää kehitystä. Mutta tuntuu, että suurin osa päättäjistä on hulluuden vallassa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Siirtolainen, oikea termi?
Kyseessä on siis laiton siirtolaisuus tai turvapaikanhakija. Lehdistö voisi tsekata termit. Ei ole hyvä, että lailliset siirtolaiset niputetaan samaan kategoriaan sellaisten kanssa jotka eivät siihen kv-lakien perusteella kuulu.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Laiton siirtolainen
Otsikko voisi kkertoa, ettei kyse ole siirtolaisita, vaan laittomista siirtolaisita. Heistä yleensä jokainen kantaa kyllä kännykkää, jolla voi kätevästi ilmoittaa Afrikkaan päässeensä perille ja antaa vinkit seuraaville.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pimeää Päätöstä
Miksi pelastetetut tuodaan määränpäähän? Miksi ei viedä takaisin lähtöpaikkaan?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ottakaa selvää asioista !
Ei ne mitään siirtolaisia ole ( valeuutinen ) pakolaisia eri Afrikan maista , käykää paikanpäällä toteemassa . Tulin juuri Espanjasta ( ei pidä tuulen antaa heiluttaa huulia ! Nämä kuuluvat 30 miljadin euron ihmissakakuljetuspisnkseen , näin se pyörii ! Kohta Suomikin saa lisäkiintiöitä , koska liikkumisvaraa on palkkaneuvotteluissakin ollut !