USA:n autotullit olisivat Euroopalle paljon isompi asia kuin teräksen ja alumiinin tullit, arvioi EK:n asiantuntija

Yhdysvallat selvittää jopa 25 prosentin tuontitulleja autoille, autonosille ja kuorma-autoille

-
Yhdysvallat haluaa suosia kotimaista autotuotantoa.
Yhdysvallat haluaa suosia kotimaista autotuotantoa.

Iiro-matti nieminen

Autojen tuontitulleissa Euroopan unionilla olisi paljon suuremmat intressit kuin teräksen ja alumiinin tulleissa, sanoo kauppapolitiikan asiantuntija Saila Turtiainen Elinkeinoelämän keskusliitosta.

EU-maiden autovienti on huomattavasti suurempaa kuin teräksen ja alumiinin vienti, Turtiainen kertoo.

Viime yönä uutisoitiin, että Yhdysvaltain kauppaministeriö on aloittanut selvityksen, jonka seurauksena presidentti Donald Trumpin hallinto saattaa asettaa tuontitulleja autoille, autonosille ja kuorma-autoille.

– Tämä ei ollut sinänsä yllättävää, Turtiainen sanoo STT:lle.

Turtiainen muistuttaa, että Trump on koko ajan puhunut autoteollisuuden tilanteesta ja siitä, että hän kokee kilpailutilanteen olevan yhdysvaltalaisten autonvalmistajien kannalta epäreilu.

Tällä hetkellä eurooppalaisilla autonviejillä on Yhdysvalloissa 2,5 prosentin tullit. Yhdysvaltalaiset autonviejät puolestaan joutuvat maksamaan EU:ssa kymmenen prosentin tulleja. Tätä asetelmaa Trump pitää epäreiluna.

Turtiaisen mukaan Trumpia on hiertänyt erityisesti saksalainen autoteollisuus. Yhdysvalloilla on iso kauppataseen alijäämä Saksan kanssa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan saksalainen autojätti Volkswagen varoittikin tänään Yhdysvaltojen "yksipuolisesta protektionismista".

The Wall Street Journalin mukaan Trump harkitsee jopa 25 prosentin tullien asettamista Yhdysvaltoihin tuotaville autoille. Eurooppalaisten autonviejien Yhdysvalloissa maksamat tullimaksut voisivat siis jopa kymmenkertaistua.

– Totta kai se olisi selvä kustannushaitta ulkomaiselle kilpailulle, Turtiainen sanoo.

Mahdollisten autotullien vaikutuksia on hänen mukaansa vaikea arvioida tarkemmin ennen kuin tulleista saadaan lisätietoja.

Yhdysvallat perustelee autotullien selvittämistä kansallisella turvallisuudella. Samaa perustelua Yhdysvallat käytti jo teräs- ja alumiinitullien kohdalla.

Turtiaisen mukaan kansallinen turvallisuus ei ole uskottava peruste autotulleille. Hän arvelee, että tällä perustelulla Yhdysvallat pyrkii hyödyntämään Maailman kauppajärjestön WTO:n säännöissä olevaa porsaanreikää, jonka tulkintaan liittyy epäselvyyttä.

WTO:lla on poikkeussääntö, jonka mukaan tuontia voi väliaikaisesti rajoittaa silloin, kun se on valtion kansallisen turvallisuuden intressissä. Järjestössä ei ole kuitenkaan tarkemmin määritelty, milloin kansalliseen turvallisuuteen vetoaminen on perusteltua.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.