Lauantai 26.5.2018Vilhelmiina, Miina, Minna, Vilma, Mimmi

Sähkötupakan räjähdys tappoi miehen Yhdysvalloissa – laitteen sirpaleet tunkeutuivat päähän

Kyseessä uskotaan olevan ensimmäinen sähkötupakan räjähtämisestä aiheutunut kuolema Yhdysvalloissa. Suomalaisen asiantuntijan mukaan sähkötupakoissa käytettäviä litiumioniakkuja on myös esimerkiksi led-taskulampuissa.

Kiinassa tehdään valtaosa sähkötupakoista. Vuonna 2015 Pekingissä järjestettiin alan messut.

Lea Peuhkuri

Sähkötupakan räjähdys tappoi miehen Yhdysvalloissa toukokuun alussa. Räjähdys sinkosi sähkötupakan sirpaleita 38-vuotiaan floridalaismiehen päähän. Mies löydettiin palaneesta huoneestaan.

Ruumiinavauksessa miehen kallosta löydettiin kaksi sirpaletta.

Kyseessä uskotaan olevan ensimmäinen sähkötupakan räjähtämisestä aiheutunut kuolema Yhdysvalloissa.

Miehen tappanut sähkötupakka oli tehty Filippiineillä. Asiasta uutisoivat muun muassa amerikkalaislehti The New York Times ja BBC.

Yhdysvalloissa tapahtui 195 sähkötupakasta johtunutta räjähdystä tai paloa vuosina 2009–2016.

Niistä 133 tapauksessa räjähdys johti loukkaantumiseen.

Maan paloturvallisuusviranomaisten raportissa selvisi, että sähkötupakkalaitteissa käytettävä litiumioniakku tuo "uuden ja ainutlaatuisen vaaran", vaikka vian todennäköisyys onkin hyvin pieni.

– Vikojen seuraukset, kuten olemme nähneet, voivat olla kuluttajille vakavia ja elämää muuttavia, raportissa sanotaan The New York Timesin mukaan.

BBC:n mukaan vuonna 2015 sähkötupakan räjähdys mursi 29-vuotiaalta amerikkalaismieheltä niskan ja pirstoi hänen hampaansa.

Viime tammikuussa lentokentällä Denverissä sattui tulipalo, jonka todettiin alkaneen sähkötupakan litiumioni-akusta.

Vuonna 2016 Suomessa nuori mies sai vakavia silmävammoja, kun sähkötupakka oli räjähtänyt lähellä hänen kasvojaan.

Suomessa viranomaiset saavat tietoonsa vuosittain "muutamia tapauksia", joissa akku on räjähtänyt.

– Siihen nähden, että suomalaiskodissa voi olla jopa kymmenittäin akkuja, vikoja ilmenee harvoin, sanoo ylitarkastaja Seppo Niemi Tukesista.

Niemen mukaan litiumioniakkuja käytetään sähkötupakan ohella myös esimerkiksi led-taskulampuissa ja radiopuhelimissa.

Akku voi räjähtää, jos se latautuu liikaa eli lataus ei lopu tai se purkautuu liian nopeasti.

– Akku voi myös vaurioitua pikkuhiljaa saamastaan kolauksesta, joka johtaa yhä eneneviin oikosulkuihin, Niemi kertoo.

Sähkötupakassa akun kestävyyteen voivat vaikuttaa lämpötilan vaihtelut ja epätasainen lämpeneminen.

Niemi muistuttaa, että akuissa on laatueroja.

– Joissakin akuissa on enemmän sisäisiä suojapiirejä, toisissa vähemmän ja joissakin ei ollenkaan. Suojaus estää muun muassa ylilatautumiselta ja liian nopealta purkautumiselta, Niemi sanoo.

– Hinta korreloi aika hyvin laadun kanssa. Lisäksi laatuun vaikuttaa merkki ja se, onko merkin maineella hävittävää, jos jotain tapahtuu, Niemi sanoo.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Sähköä ilmassa
Tupakka tappaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sähkötupakka
Tupakka tappaa

Sähkötupakkako
Miten voidaan otsikot kerrasta toiseen tehdä näin harhaanjohtavaksi? Sähkötupakka ei rähähdä vaan viallinen tai vääränlainen akku oli se sitten sähkötupakassa, taskulampussa tai missä vaan laitteessa. Joskus voisi kirjottaa otsikon niinkuin kuuluu ja oikeasti perehtyä asiaan josta kirjottaa. Suomessa tuntuu toimittajien taso olevan nykyisellään ala-aste tasolla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sähkötupakkako
Jr..kyllähän tuossa tapauksessa juuri se sähkötupakka räjähti..vaikka sen akku aiheuttaisikin..ihan oikea otsikko.
Jos esim käsikranaatti räjähtää..kai kertotaan että se aiheutti kuoleman eikä niin että syyttömän kranaatin sisällä ollut räjähdysaine räjähti ja aiheutti kuoleman.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sähkötupakkako
Käsikranaatin on kaiketi tarkoituskin räjähtää. Jos se on viallinen, se ei räjähdä. Akkua siinä ei kaiketi kuitenkaan ole. Voisi nyt lukea hieman fysiikan alkeita: kasviöljyn ja glykolin höyrystinlaitteessa kun ei kerta kaikki ole mitään räjähtävää.

Eilen otsikoitiin ansiokkasti mediassa: "Aurinkopaneelin akku räjähti sytyttäen tulipalon." Ei siis suinkaan, "Aurinkopaneeli räjähti...". Toisaalta taas toisessa mediassa helmikuussa "Pölynimuri räjähti..." Puuh... toden puhuminen on taitolaji.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sähkötupakkako
Ylipäätään juttu on vastenmielistä kohujournalisimia lähes olemattomasta asiasta. Todellakin kyse on akusta, ei sähkötupakasta. Mutta vaikka ongelma olisikin sähkötupakassa, niin onnettomuuksien täytyy olla naurettavan pieni murto-osa varsinaisen tupakan aiheuttamista tulipaloista ja ihmisten palovammoista, päälle vielä lasten ja kotieläinten myrkytykset. Asiat ovat rinnasteisia, koska sähkötupakka normaalisti korvaa muun tupakan. Se on siis viallisine akkuineenkin huomattavasti turvallisempia vaihtoehto kuin tupakka. Puhumattakaan terveyshaittaeroista!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tupakka
Eikö siellä varoiteta että tupakointi vaarallista ja aiheuttaa kuoleman kuten täällä

Tarua vai totta
Ymmärrettävästi akun poksahtamisesta ei saa aikaan mukavan hysteeristä otsikkoa, niin täytyy sinne jotenkin saada se "tupakka" mukaan. "Sähkötupakka" (tupakka? - heh) ei siis todellisuudessa räjähtänyt - minkä kiistattoan faktan olisi ehkä kenties mainita myös otsikossa, jos nyt totta olisi enää nykyisin tapana puhua/kirjoittaa. "Sähkötupakat" eivät siis räjähtele - eivät vaikka kuinka yrittäisi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Väärän sorttinen
Näihin ei saisi koskaan laittaa purkuvirralltaan liian pienitehoisia akkuja . Elikkä jos ja kun näitä käyttää , niin kunnon akut .
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Väärän sorttinen
Juuri näin, ja jos ja kun näitä käyttää niin kannattaa siihen hieman satsata että ostaa kerralla kunnon laitteen eikä Filippiineillä tehtyä megahalpaa sekundaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
KUOHUTTAVAA
Asian tarkemi tarkastelu ja sen johtopäätelmä: Joku oli ladannut sähkötupakan kerosiinilla tai vastaavalla.