Hyökkääjät iskivät samuraimiekoin poliisiasemalle Indonesiassa – viisi kuoli

Indonesiassa viisi ihmistä on kuollut, kun ryhmä miehiä hyökkäsi poliisiasemalle Sumatran saaren Riaussa tänään. Henkensä menetti yksi poliisi ja neljä hyökkääjää.

Iskun tehnyt ryhmä ajoi ensin tila-auton päin poliisin päämajan porttia ja hyökkäsi sen jälkeen samuraimiekoilla poliisien kimppuun.

Iskussa haavoittui kaksi muuta poliisia. Yksi hyökkäyksen tekijöistä pääsi pakoon, mutta poliisi ilmoitti pidättäneensä epäillyn pian.

Median mukaan yhdellä iskijöistä saattoi olla pommi kiinnitettynä kehoonsa, mutta poliisi ei vahvistanut tätä tietoa.

Indonesiassa on tapahtunut tätä ennen sarja hyökkäyksiä kirkkoihin. Hyökkäykset ovat tehneet perheet, mukanaan nuoria lapsiaan.

Toistaiseksi ei ole selvinnyt, liittyikö Riaun isku aiempiin, Jaavan Surabayassa tehtyihin hyökkäyksiin. Äärijärjestö Isis on ilmoittanut tehneensä Surabayan iskut.

Indonesia on kärsinyt jo pitkään militanttien islamistien terrorista. Maan tähän asti pahin terrori-isku koettiin Balilla vuonna 2002, kun yli 200 ihmistä menetti henkensä ja runsaat 200 haavoittui pommiräjähdyksissä yökerhossa ja baarissa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.