Torstai 24.5.2018Tuukka, Touko

Comeyn muistiot paljastavat: Trumpilla oli pakkomielle Venäjä-tutkinnasta

Mustioiden mukaan Putin kehui Trumpille Venäjän ilotyttöjä

Brendan Smialowski
James Comey Washingtonissa kesäkuussa 2017.
James Comey Washingtonissa kesäkuussa 2017.

Entisen FBI-johtaja James Comeyn julkistetut muistiot paljastavat, että presidentti Donald Trumpilla oli viime vuoden alkupuolella pakkomielle hänen kampanjansa Venäjä-yhteyksien tutkinnasta.

Comeyn muistioiden mukaan Trump valitteli toistuvasti siitä, että "Venäjä-juttu" vaikeutti maan johtamista. Comey kirjoitti muistiinpanonsa tavattuaan presidenttiä ja teki selväksi, ettei pitänyt presidentin harjoittamaa painostusta täysin sopivana. Comey ei muistioiden mukaan missään vaiheessa luvannut lopettaa Venäjä-yhteyksien tutkimista.

Viidentoista sivun pituiset muistiot tulivat julkisiksi sen jälkeen kun oikeusministeriö luovutti ne kongressille. Muistioita saatetaan käyttää todisteina, kun tutkitaan, yrittikö Trump tietoisesti häiritä Venäjä-tutkintaa. Trump antoi Comeylle potkut toukokuun alussa viime vuonna ja sanoi tuolloin, että osasyynä erottamispäätökseen oli tyytymättömyys Venäjä-tutkinnan jatkumiseen.

Suuri osa nyt julki tulleista muistioista on mukana myös Comeyn tuoreessa kirjassa. Tiedossa on myös ollut jo pitkään, että Trump halusi Comeyn vannovan hänelle uskollisuuttaan.

Comey kirjoittaa muistioissaan, että Trump puhui hänelle toistuvasti videosta, joka venäläisillä väitettiin olevan hänestä ja virtsaavista prostituoiduista moskovalaisessa hotellissa.

– Presidentti sanoi, että "tämä huora-juttu" on pötyä, Comey kirjoittaa.

Toisaalta Trump oli Comeyn mukaan kertonut presidentti Vladimir Putinin sanoneen hänelle, että "meillä on maailman kauneimmat huorat".

Trumpin suuri huoli Valkoisesta talosta lähtevistä vuodoista ilmenee myös Comeyn muistioista. Muistioiden mukaan Trump pohdiskeli, voisiko vuotajia käräyttää panemalla tietoja hyödyntäneitä toimittajia vankilaan.

– Kun he viettävät muutaman päivän vankilassa ja saavat uusia kavereita, niin sitten he ovat valmiita puhumaan, Trump sanoi Comeyn mukaan antaen ymmärtää, että seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuminen vankilassa voisi pehmittää toimittajia.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Mielipide
Kirja on katkeran henkilön mielipide. Kumma kyllä,että menee monelle täytenä totuutena. Kunhan on omam mielipiteen kanssa linjassa.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mielipide
Per ei usko, koska totuus ei ole linjassa oman mielipiteen kanssa. Comey vakuuttaa ajattelevan kansanosan, Trump ei.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mielipide
Tuntuu olevan aika hyvin linjassa valtalehdistön kanssa, ei pahemmin näy mitään juttuja Comeyn omista väärinkäytöksistä. Mies ilmeisesti on mm. vuotanut juttuja medialle ollessaan FBIn leivissä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.