Kiinan presidentti Xi Jinpingin valtakaudelle ei ole loppua näköpiirissä

Jatkomahdollisuus avataan hyvissä ajoin - nykyinen kausi jatkuu vuoteen 2023.

LINTAO ZHANG / POOL
Xi Jinping valittiin lokakuussa toiselle viisivuotiskaudelle presidenttinä ja puoluejohtajana.
Xi Jinping valittiin lokakuussa toiselle viisivuotiskaudelle presidenttinä ja puoluejohtajana.

Kiinan kommunistipuolue ehdottaa, että presidentin virkakausien rajoitukset poistetaan, kertoo uutistoimisto Xinhua. Tämä merkitsisi, että presidentti Xi Jinping voisi jatkaa virassaan vielä toisen kautensa jälkeenkin.

Xi valittiin lokakuussa toiselle viisivuotiskaudelle presidenttinä ja puoluejohtajana. Viime syksyn puoluekokous päätti myös kirjata Xin nimen ja ideologian puolueen peruskirjaan, minkä nähtiin vahvistavan Xin asemaa entisestään. Hänen katsotaan jo nyt nousseen vahvimmaksi johtajaksi sitten Mao Zedongin. Xin valtakautta ovat leimanneet ärhäkkä taistelu korruptiota vastaan, henkilökultin vahvistaminen ja demokratiaa vaativan liikehdinnän nujertaminen.

Suunnitelma pedata Xille kolmatta kautta jo nyt kertoo siitä, että puoluejohto haluaa vahvan johtajan panemaan toimeen talousuudistuksia, arvioi Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutettava Matti Puranen.

Purasen mukaan päätöstä oli osattu odottaa, tai pelätä. Se on loogista jatkumoa sille, miten Xin asemaa on viime vuosina järjestelmällisesti pönkitetty.

– Demokratiavaatimukset halutaan pitää kurissa ja talouskasvu yllä. Puoluejohdon ei haluta hajoavan poliittisiin kiistoihin vaan halutaan varmistaa, että siellä olisi yksi vahva henkilö, Puranen sanoi STT:lle.

Kiinan johtamismalli on perustunut kollektiiviseen vallanjakoon siitä lähtien kun maan talousuudistukset alkoivat Deng Xiaopingin aikoina 1980-luvulla. Tämä malli näyttää nyt jäävän historiaan. Xin kaksi edeltäjää, Jiang Zemin ja Hu Jintao, toimivat kumpikin presidenttinä kahden viisivuotiskauden ajan, mutta Xi on ottanut lujemman otteen vallasta.

Mitään avoimia vastalauseita Xin aseman vahvistamista vastaan ei ole odotettavissa. Nurinaa voi olla pinnan alla, mutta sinne se jää.

– Kiinan WhatsAppia vastaavassa WeChatissa alkoi tänä aamuna kiertää meemi, jossa (Pohjois-Korean johtaja) Kim Jong-un taputtaa, Puranen kertoi.

64-vuotias Xi nousi presidentiksi 2013 ja olisi nykyisten sääntöjen mukaan jatkamassa vuoteen 2023. Nyt ehdotettu muutos perustuslakiin koskisi myös varapresidenttiä.

Kommunistipuolueen keskuskomitea aloittaa maanantaina kolmipäiväisen täysistunnon, jossa se päättää Xin toisen kauden johtajanimityksistä. Xi valitaan muodollisesti uudelleen presidentiksi Kiinan kansankongressin istunnossa, joka alkaa 5. maaliskuuta.

Keskuskomitea piti ylimääräisen istunnon tammikuussa keskustellakseen perustuslakimuutoksista.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tottahan toki on näköpiirissä.
Ennemmin tai myöhemmin kenen tahansa vallanpitäjän on taivuttava oman kuolemansa edessä.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.