Tiistai 19.6.2018Siiri

Etelä-Afrikan Zuma tarrautuu tiukasti presidentin istuimeensa

Parlamentti äänestää torstaina presidentin luottamuksesta – Zuman oma puolue vaatii eroa.

Sumaya Hisham
Korruptioskandaalien rampauttama Jacob Zuma ei ole suostunut väistymään tehtävästään.

Etelä-Afrikassa presidentti Jacob Zuma uhmasi erovaatimuksia eikä astunut vielä keskiviikkona syrjään. Zuman puolue ANC on vaatinut häntä eroamaan presidentin virasta. Keskiviikkoisessa tv-haastattelussa Zuma sanoi pitävänsä puolueen yrityksiä epäoikeudenmukaisina.

Polveilevassa haastattelussa Zuma ei suoranaisesti kieltäytynyt eroamasta, mutta korosti olevansa eri mieltä sen suhteen, miten puolue oli päätöksen tehnyt. Zuma mukaan hänelle ei ole kerrottu syytä, miksi hänen pitäisi jättää tehtävänsä.

– Ei ole todisteita, että olisin tehnyt mitään väärää, Zuma sanoi haastattelussa.

Puolueen pääsihteeri Ace Magashule kertoi lehdistölle aiemmin, että Zuma olisi jo "periaatteessa hyväksynyt eron", mutta ehdottanut sen tapahtuvan 3–6 kuukauden kuluessa. Puolue ei halunnut pitkittää asiaa.

Zumalla ei kuitenkaan ole mitään laillista velvoitetta myöntyä puolueensa vaatimukseen.

ANC:n mukaan parlamentti äänestää torstaina Zuman luottamuksesta, ellei presidentti jätä eroilmoitustaan ennen sitä. Zuman odotetaan häviävän äänestyksen.

Yhdeksän vuotta presidenttinä ollut Zuma on valtakaudellaan selvinnyt useista epäluottamusäänestyksistä.

Etelä-Afrikan poliittinen pattitilanne on pitkittynyt, kun korruptioskandaalien rampauttama Zuma ei ole suostunut väistymään tehtävästään.

Valtataistelu on pannut Zuman napit vastakkain varapresidentti Cyril Ramaphosan kanssa, joka valittiin joulukuussa ANC:n puoluejohtajaksi Zuman tilalle. Pääsihteeri Magashulen mukaan ANC toivoo, että Ramaphosasta tulee maan seuraava presidentti.

ANC:n halu vaihtaa presidenttiä pohjautuu myös siihen, että puolue on huolissaan omasta suosiostaan ja kohtalostaan ensi vuoden vaaleissa. Zuman presidenttikautta ovat varjostaneet korruptioskandaalien lisäksi hidas talouskasvu ja ennätysmäinen työttömyys, joka on lietsonut kansalaisten tyytymättömyyttä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aikamoinen suma.
Miksi mr. Zuma ei nyt suosiolla anna vallan siirtyä seuraavalle seuraajalleen? Lopputulosta ei tarvitse edes veikata, Zuma ulos ja seuraaja tilalle. Sitäpaitsi Zumalla on omaisuutta miljoonien eurojen edestä niin eipähän kuole ainakaan nälkään. Ja kuten jo Paavo Väyrynen kysyi: "Voiko v***tukseen kuolla".
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Suomessa myös
Sama touhu täälläkin, eihän Sipiläkään suostu lähtemään.