Maanantai 26.2.2018Nestori

Lähde: EU aikoo poistaa useita maita veroparatiisien mustalta listalta

EU aikoo poistaa Panaman, Etelä-Korean ja kuusi muuta maata äskettäin julkaistulta veroparatiisien mustalta listalta, kertoi EU-lähde uutistoimisto AFP:lle.

Asia noussee esille EU:n valtiovarainministerien kokouksessa ensi viikolla.

Panaman ja Etelä-Korean lisäksi listalta oltaisiin lähteen mukaan poistamassa Arabiemiraatit, Tunisia, Mongolia, Macao, Grenada ja Barbados.

Musta lista veroparatiiseista julkaistiin joulukuussa. Listalla oli 17 maata tai aluetta, ja sitä on tarkoitus päivittää tarpeen mukaan.

EU-mailla oli isoja erimielisyyksiä siitä, mitkä maat listalle tulisivat. Listan julkistaminen puolestaan synnytti voimakkaita reaktioita sille joutuneissa maissa.

Lähteen mukaan listalta poistettavat päätyvät "harmaalle listalle", kun seurataan heidän sitoumuksiaan esimerkiksi verolakien kiristämiseen.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.