Perjantai 19.1.2018Henna, Henni, Henriikka, Heikki, Henrik, Henrikki, Henri

EU-kriittinen presidentti voitti Tshekin vaalien ensimmäisen kierroksen – saattaa hävitä kahden viikon päästä

Mielipidekyselyn mukaan Zemanin haastaja Drahos voittaa toisella kierroksella

Michal Cizek
Tshekissä istuva presidentti Milos Zeman (kuvassa keskellä) on voittamassa presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen.

Tshekissä istuva presidentti on odotetusti voittamassa presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen. Kun liki kaikki äänet oli laskettu, EU-kriittinen presidentti Milos Zeman oli saamassa noin 39 prosentin kannatuksen.

Koska Zemanin äänisaalis jää alle puoleen kaikista äänistä, vaaleissa järjestetään toinen kierros kahden viikon kuluttua. Zemania haastaa tuolloin EU-myönteinen Jiri Drahos, joka sai ensimmäisellä kierroksella noin 26 prosenttia äänistä.

Hiljattain julkaistun mielipidekyselyn mukaan Tshekin tiedeakatemian entinen johtaja Drahos voittaisi Zemanin kaksintaistelussa.

Kyselyyn vastanneista 48,5 prosenttia sanoi äänestävänsä Drahosia, jos tämä pääsee toiselle kierrokselle. Zemanille äänensä aikoi antaa 44 prosenttia vastaajista.

EU:hun kriittisesti suhtautuva ja muslimien maahanmuuton vaaroista varoitellut Zeman voitti Tshekin historian ensimmäisen suoran presidentinvaalin 2013.

Presidentin virka on Tshekissä pääosin seremoniallinen. Viran haltijalla on epäsuoraa vaikutusvaltaa sisä- ja ulkopolitiikassa sekä rooli hallituksen muodostamisessa.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Hienoa
EU-kriittisyys on viisauden alku.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hienoa
Visegrad-rintama hajoaa. Unkari ja Puola jäävät yksin ja potkitaan kohta pois unionista. Mikä onkin hyvä, koska ne ovat unionissa vain kuppaamassa rahaa rikkaammiltaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hienoa
Miksi tämä haastaja ei pärjännyt istuvalle presidentille ekalla kierroksella. Miksi tilanne muuttuisi toisella kierroksella täysin päälaelleen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hienoa
Nimimerkki Liinukka kysyy:
"Miksi tämä haastaja ei pärjännyt istuvalle presidentille ekalla kierroksella. Miksi tilanne muuttuisi toisella kierroksella täysin päälaelleen."

Otetaan esimerkiksi Suomen presidentinvaalit vuodelta 2012. Ehdokkaita oli kahdeksan ja he saivat ääniä joko vähemmän tai enemmän kuin mitä heidän edustamansa puolue yleensä saa.
Ehdokas Haavisto sai enemmän kuin mitä vihreät yleensä saa, 18.8 prosenttia, ja pääsi toiselle kierrokselle.
Toisella kierroksella Haavisto sai peräti 37.4 prosenttia.
Eli ilman 'omaa ehdokasta' jääneet eivät jätä äänestämättä vaan valitsevat kahden väliltä.

Tsekeissä on nyt sama tilanne, pitää valita kahden väliltä, siinä Zeman saattaa jäädä kakkoseksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hienoa
Viisauden soisi lisääntyvän myös Suomessa..älykkyys oli kyllä tutkimuksen mukaan laskussa, joten huonolta näyttää!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tshekin päättäjät
Ajattelevat omia kansalaisia ja heidän turvallisuuttaan.

Vast: Tshekin päättäjät
Nimimerkki 'Toisin kuin täällä' vakuutta että Tsekin päättäjät:
"Ajattelevat omia kansalaisia ja heidän turvallisuuttaan."

Vuonna 1968 Neuvostoliitto kantoi huolta tsekkien turvallisuudesta ja miehitti maan, tietysti Tsekkoslovakian turvallisuudesta huolestuneiden poliitikkojen pyynnöstä.

Ja nyt heillä on siis tämä Milos Zeman, avoimesti venäläismielinen johtaja, huolehtimassa kansan turvallisuudesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hienoa
Sitten kun pois potkitaan,lähtijöitä on muitakin ,vapaaehtoisesti.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hienoa
Se on sitä punikki-filosofiaa...

Visegrad maat hajoittavat EUrostoliiton ja se on hyvä! Kuppaajien ja valehtelijoiden kerho löytyy Brysselistä, jossa älyttömän kallis poliittisten broilereiden loppusijoituspaikka haisee....