Trump hallitsee julkisuutta möläytyksillään – niitä on luvassa lisää

Republikaanit ajattelevat ensisijaisesti omia tavoitteitaan, eivät Yhdysvaltain ulkopoliittista arvovaltaa

Nicholas Kamm
Donald Trump
Donald Trump

TOMMI PELTONIEMI

Yhdysvaltain republikaanit ovat katsoneet läpi sormien kaiken, mitä presidentti Donald Trump on sanonut ja tehnyt. Väitetty kommentti Afrikan maista "persläpimaina" ei muuta tilannetta miksikään, koska republikaaneilla on niin kovat poliittiset intressit saada tavoitteitaan läpi.

– Se alkoi jo vaalikampanjan loppuvaiheessa, kun tulivat ensimmäiset naisten ahdistelupaljastukset ja videoskandaalit. Jo silloin ajateltiin, että se olisi ollut riittävän raskauttavaa arvokonservatiiveille, sanoo Yhdysvaltain tutkimuksen dosentti Benita Heiskanen Turun yliopistosta.

– Sitten kävi ilmi, että sehän löi vain vettä myllyyn valkoisille nationalisteille, joista hänen kannattajakuntansa pitkälti koostuu.

Trumpin vankimmat kannattajat todennäköisesti kokevat niin, että vihdoinkin on presidentti, joka sanoo niin kuin he ajattelevat.

Heiskanen korostaa, että Trumpin ajattelutapa on ollut koko ajan tiedossa. Presidenttihän on aiemmin kutsunut esimerkiksi meksikolaisia raiskaajiksi ja käyttänyt alatyylisiä ilmaisuja.

– Tämä tuo vain vulgäärin lisäelementin siihen, että käytetään kirosanoja. Onhan hän muitakin vulgäärejä ilmaisuja käyttänyt – tämä on pikemminkin tasoero kuin uusi avaus.

Presidentin möläytysten kansainvälisiä seurauksia on vaikea ennakoida, mutta ainakaan ne eivät lisää Yhdysvaltain uskottavuutta muun maailman silmissä.

– Voi olla sellainen käytännön seuraamus, että yhteistyökumppanit eivät ole niin halukkaita tekemään yhteistyötä ja löytämään ratkaisuja. Tällaiset voivat myös aiheuttaa vihareaktioita ääriryhmissä.

Julkisuuden hallinta perustuu kohuihin

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola arvioi, että Yhdysvaltain niin sanotun pehmeän vallan määrä laskee.

– Yhdysvaltojen kanssa asioiden hoitaminen saattaa mutkistua. Näitähän on Trumpin kanssa nähty.

Aaltola viittaa Afrikan maiden vastalauseiden lisäksi Trumpin Britannian-vierailun peruuntumiseen ensi kuussa. Peruuntumisen syynä pidetään ennen kaikkea sitä, että Lontoossa olisi ollut odotettavissa suurmielenosoituksia presidenttiä vastaan.

– Seurauksia ei kuitenkaan saa liioitella. Muulle maailmalle Yhdysvallat on korvaamaton liittolainen, ja Trump ymmärretään Trumpina.

Aaltolan mukaan Trump näyttää ottavan myös jossain määrin opikseen, eli tämänkaltaista lausuntoa hän tuskin toistaa heti. Möläytykset kuitenkin jatkuvat ennen pitkää.

– Trump on kyennyt hallitsemaan julkisuutta näkyvyydellä, jota möläytykset tuottavat, eli niitä on luvassa jatkossakin. Julkisuuden hallinta perustuu kohuihin.

Trump on pystynyt yllättävän hyvin pyörittämään intensiivistä uutissykliä, jossa poliittinen muisti on koetuksella. Esimerkiksi viikko sitten kohistiin Trump-kirjasta, mutta nyt huomio on siirtynyt tähän lausuntoon.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

First
Yhdysvallat on valtio, jolle koko maailma nauraa. Siinä lajissa ehdoton ykkönen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: First
Suomessa ei kyllä ole juuri varaa hymyillä Yhdysvalloille, niin paljon täälläkin on hölmöltä, eikä loppua ole näkyvissä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Etuaivolohko ei miehellä toimi enää
Tämä tasonlasku omassakin mittapuussaan ,ja suht nopeasti, miehellä ,joka kertomansa mukaan on täysraitis- kyllä seuraavaksi tulee pahat mieleen. Epäilen dementoivaa sairautta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Etuaivolohko ei miehellä toimi enää
Tuosta lääkärin ilmoituksesta, että trump on "erittäin terve" tuli lähinnä mieleen neukkulandian (ja meidän) vakuuttelut siitä, että johtajalla kaikki hyvin aina siihen saakka, kunnes maassa olikin sitten suruaika.

Veikkaampa että lekurille on lyöty lappu käteen ja ilmoitettu että maan turvallisuus edellyttää, että ilmoitat lääkärintarkastuksen tulokseksi sen mitä tässä sanotaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
tiukkana pitää olla
Kieltämättä nämä Trumpin "möläytykset" eroavat suuresti Suomen presidentin jyrkästi kannanotoista.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti lehdistötapaamisen aluksi itse esille tiistaiset Brysselin terrori-iskut ja kehotti myös suomalaisia miettimään omaa turvallisuuttaan.

– Myös Suomen ja suomalaisten kohdalla varovaisuus on valttia. Kyllä meidänkin on osattava varautua siihen, että jotain saattaa joskus tapahtua, Niinistö sanoi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: tiukkana pitää olla
Ja jatkoi sitten, että pelolle ei saa antaa valtaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mr Donald Frog
Trump on yksi iso sammakko, jolta voi joskus vahingossa päästä suustaan jokin asiallinenkin kommentti.
Miltähän amerikkalaisista tuntuu kun ei ole presidenttiä ollenkaan?