Sunnuntai 17.12.2017Raakel

Trumpin Jerusalem-päätöksen arvostelijoiden joukko kasvaa

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu perjantaina keskustelemaan Jerusalemista.

JUSTIN LANE
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres toisti keskiviikkona järjestön kannan, jonka mukaan Lähi-idän rauhanprosessi pohjautuu kahden valtion ratkaisulle, jossa Jerusalem on sekä palestiinalaisten että Israelin pääkaupunki.

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu perjantaina hätäkokoukseen keskustelemaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Jerusalem-päätöksestä. Kokous alkaa Suomen aikaa viideltä illalla, mutta asialistalla on muitakin asioita.

Kokousta vaativat Bolivia, Egypti, Ranska, Italia, Senegal, Ruotsi, Britannia ja Uruguay.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vahvisti Suomen aikaa eilen illalla tunnustavansa virallisesti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Trumpin päätös herätti odotetusti vastalauseiden myrskyn.

Esimerkiksi palestiinalaisjärjestö Hamas sanoi Trumpin päätöksen avanneen "helvetin portit". Järjestön edustaja Ismail Radwan kehotti arabeja ja islamilaisia valtioita katkaisemaan talous- ja poliittiset siteet Yhdysvaltain lähetystöön. Palestiinan vapautusjärjestö PLO puolestaan sanoi Trumpin päätöksen tuhoavan kahden valtion ratkaisun.

Myös palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin mielestä päätökset ovat paheksuttavia ja mahdottomia hyväksyä. Ne kaivavat maata kaikkien rauhanpyrkimysten alta, Abbas sanoi.

Turkki puolestaan luonnehti Trumpin päätöstä vastuuttomaksi ja laittomaksi.

– Me tuomitsemme Yhdysvaltain hallinnon vastuuttoman lausunnon. Päätös on kansainvälisen oikeuden ja YK:n päätöslauselmien vastainen, sanoi Turkin ulkoministeri Mevlut Cavusoglu Twitterissä.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres arvosteli Trumpin päätöstä epäsuorasti. Guterres varoitti, että Jerusalemin status täytyy ratkaista suoraan Israelin ja palestiinalaisten neuvotteluissa.

– Heti aloittaessani YK:n pääsihteerinä olen puhunut kaikkia yksipuolisia toimia vastaan, jotka voivat vaarantaa rauhan mahdollisuuden israelilaisten ja palestiinalaisten kesken, Guterres sanoi.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron luonnehti Trumpin päätöstä valitettavaksi. Hän vahvisti Ranskan ja Euroopan sitoutumisen kahden valtion ratkaisuun, jossa Israel ja palestiinalaiset eläisivät rinta rinnan rauhassa kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisällä.

Lausunnossaan Trump kertoi myös määränneensä ulkoministeriön valmistelemaan Yhdysvaltain suurlähetystön siirtoa Tel Avivista Jerusalemiin.

Yhdysvaltain ulkoministerin Rex Tillersonin mukaan ulkoministeriö ryhtyy pikaisesti suunnittelemaan suurlähetystön siirtoa.

Trump sanoi lausunnossaan olevansa edelleen sitoutunut Israelin ja palestiinalaisten väliseen rauhanprosessiin. Hän kehotti myös uudenlaiseen lähestymiseen konfliktin ratkaisemiseksi.

Trumpin mukaan varapresidentti Mike Pence matkustaa Lähi-idän alueelle lähiaikoina.

Israel sai Jerusalemin itäosan haltuunsa Jordanialta kuuden päivän sodan aikana 1967 ja liitti sen myöhemmin itseensä. Tätä ei kansainvälinen yhteisö ole tähän päivään mennessä tunnustanut, mutta Israel julisti jakamattoman Jerusalemin pääkaupungikseen.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Hullulan hommaa
Miksi yhden "hullun" sallitaan sekoittaa koko maailman tasapaino ja järjestys?

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hullulan hommaa
ajatella, saat Suomessa kirjoitella tällaistakin- ja Tuolla nimellä... jossain muualla jos käyttäisit nimeä allah niin johan tapahtuisi
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jerusalem
Jerusalemhan on ollut Israelin pääkaupunki jo n. vuonna 1000 eaa. ja on nykyäänkin. Arabivaltioiden liitto taas vaatii palestiinalaisvaltion perustamista, ja sen pääkaupungiksi Jerusalemia. Eli tässä on kyse arabivaltioiden valtapelistä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jotain omi tehtävä
Jerusalemin asemasta on neuvoteltu Israelin valtion perustamusesta lähtien ja historioitsijat voivat tarnentaa että kait ajanlaskumme ajoista lähtien.

1900-luvun puolivälistä lävtien Jerusalemin asemasta on neuvoteltu onnistumatta kait joka päivä pienen tai suuren pmydän ääressä.

Trump teki jotain että osapuolet saataisiin neuvottelemaan eikä mulkoilemaan hississä.

Trumpin teko saa osapuolet liikkeelle ja ottamaan kantaa - hä saikin vauhtia ja nyt osapuolet menevät vaatturille tilaamaan tyylipuvun ja kalsarktkin pesulaan.

Trumpin teko on uskalias ja kun pattitilanne ollut kauan, ei tilanne Lähi-idässä voi enää kummliseksi voi muuttua.

Ranska ja Englanti mokasivat piirtäessään aateliskartanoissaan Lähi-idän karttoja. Aateliskartanot myyty nousukkaille ja rokkareille mutta nuo rajat pysyvät!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ei toiminut
Historia vuodesta 1995 on osoittanut Yhdysvaljone pelkopolitiikkaa. Unescon päätös nimittää jerusalemin temppelivuori Msulimeille on se syy tähän tunnustukseen. Eli kuinka ollakkaan islam itse tilasi Yhdysvalloilta seiso liittolaisesi kanssa tai käännä selkä
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hullu mies
Mikä oikeus Trumpilla ylipäätään on tehdä tällaisia päätöksiä?! Miten tuollainen vainoharhainen valehtelija, narsisti ja vallanhimoinen seksistinen häiritsijä voi vielä olla presidenttinä... ei käsitä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hullu mies
No tällä kertaa puolusti historiallista faktaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Typerä päätös
Yhtä typerä päätös oli aikoinaan Helsingin tunnustaminen Suomen pääkaupungiksi Turun sijasta.
Tuosta päätöksestä lehdistö tosin ei tapansa mukaan voi syyttää Trumpia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Typerä päätös
Jep. Samaan aikaan Turkki, polkee kurdi vähemmistön oikeuksia ja tukee ISIStä pitämällä sille rajat auki. Arvostelee Trumpia niin se on väärin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Typerä päätös
..niin Reposaari.se pääkaupunki olla pitäisi , Turku , ei milloinkaan .
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pää kiinni Turkki
Turkki on viimeinen valtio kommentoimaan yhtään mitään niin kauan kun se Erdogan diktaattori huseeraa siellä.