Tiistai 16.1.2018Ilmari, Ilmo

Lähteet: Isis menetti taas viimeisen merkittävän kaupunkinsa Syyriassa

Syyrian armeija on vallannut takaisin viimeisen merkittävän kaupungin, jota äärijärjestö Isis piti hallussaan Syyriassa, sotilaslähteet kertovat.

Syyrian armeija sai Abu Kamalin kaupungin haltuunsa jo kerran aiemmin tässä kuussa. Tuolloin Isis teki kuitenkin nopean vastahyökkäyksen ja valtasi kaupungin uudestaan.

– Syyrian joukot ja niiden liittolaiset ovat saaneet Abu Kamalin kokonaan hallintaansa, ja nyt kaupungista raivataan Isisin sinne jättämiä miinoja ja muita räjähteitä, syyrialainen sotilaslähde kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Sotilaslähteen mukaan Isisin vastarinta oli rajua ja äärijärjestö käytti taistelussa muun muassa itsemurhapommittajia.

Myös Syyrian sotaa tarkkailevan Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan Isis on menettänyt Abu Kamalin hallinnan. Järjestön mukaan kolme päivää jatkuneissa taisteluissa kuoli yli 80 taistelijaa, joista ainakin 50 soti Isisin riveissä.

Abu Kamalin kaupunki sijaitsee Syyrian itäosassa Eufrat-joen varrella lähellä Irakin rajaa.

Isisillä on hallussaan enää muutamia pieniä alueita Syyriassa ja Irakissa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.