Keskiviikko 22.11.2017Silja, Selja

Saksan hallituksesta haetaan periaatesopua tällä viikolla

Vaihtoehtoina kolmen puolueen Jamaika-hallitus tai uudet vaalit

Kay Nietfeld
Angela Merkel
Angela Merkel

NIILO SIMOJOKI

Saksan parlamenttivaaleista on kulunut jo yli seitsemän viikkoa, mutta maan seuraavan hallituksen pohjasta haetaan vasta alustavaa sopua. Valmista pitäisi tulla viimeistään torstaina, minkä jälkeen osapuolet päättävät, lähtevätkö ne jatkamaan varsinaisiin hallitusneuvotteluihin.

Neuvotteluja käydään kristillisdemokraattien (CDU/CSU), vihreiden ja liberaalipuolue FDP:n kesken. FDP:n Christian Lindnerin mukaan nyt kaivataan vastaantuloa erityisesti CDU/CSU:lta.

Kristillisdemokraattien johtaja, liittokansleri Angela Merkel oli viikonvaihteessa toiveikas.

– Minun näkökulmastani ratkaisu voidaan löytää, jos vain on hyvää tahtoa, Merkel arvioi.

Yhteisymmärryksen löytymiselle ei ole juuri vaihtoehtoja, sillä muulla kokoonpanolla EU:n suurimpaan talousmahtiin ei saada aikaiseksi enemmistöhallitusta. Koska Saksassa ei ole tapana muodostaa vähemmistöhallituksia, ainoaksi vaihtoehdoksi jäisivät uudet vaalit. Sisäministeriön arvio hinnasta: 92 miljoonaa euroa.

Maahanmuutto, ympäristöpolitiikka, EU

Kristillisdemokraattien, vihreiden ja FDP:n hallitusvaihtoehtoa kutsutaan Jamaika-koalitioksi, koska puolueiden tunnusvärit – musta, vihreä, keltainen – ovat samat kuin Jamaikan lipussa. Yhdistelmää on jo testattu osavaltioissa mutta ei vielä koko Saksassa.

Neuvottelutilannetta mutkistaa se, että kolmen sijasta puolueita on oikeastaan mukana neljä. Merkelin CDU:n pieni sisarpuolue, Baijerin CSU on ajanut tiukkaa linjaa erityisesti maahanmuuttokysymyksissä, kun taas vihreät haluavat pitää kiinni avoimuudesta.

CDU:n neuvottelija Jens Spahn on viestittänyt puolueen olevan valmis tulemaan vihreitä vastaan muun muassa perheenyhdistämiskysymyksissä, mutta ei ole varmaa, kelpaako tämä pakolaisten enimmäiskiintiötä ajavalle CSU:lle. Vihreät ovat puolestaan joustaneet aiemmin pikaisesta luopumisesta hiilivoimasta ja autojen polttomoottoreista.

Vihreiden parissa Jamaika-hallituksen suosio on laskenut jo ennen sen muodostamista vain hieman yli puolueen kannattajakunnasta. FDP:ssä ja CDU/CSU:ssa hallituspohjaa pitäisi hyvänä yli kaksi kolmasosaa puolueiden kannattajista.

Muita erimielisyyksien aiheita puolueiden välillä ovat muun muassa EU-politiikka, koulutus ja puolustusmenot.

Sosiaalidemokraatit sivussa

Saksan liittopäivien puoluekartta pirstaloitui syyskuun vaaleissa, kun kristillisdemokraattien lisäksi myös toinen perinteinen valtapuolue sosiaalidemokraatit (SPD) kärsi pahan tappion. Puolueen johtaja Martin Schulz ilmoitti heti tuloksen selvittyä, ettei SPD jatka hallitusyhteistyötä CDU/CSU:n kanssa.

SPD:n seurana oppositiossa on puolue poliittisen kartan oikealta äärilaidalta, liittopäiville ensi kertaa noussut Vaihtoehto Saksalle.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.