Sunnuntai 20.8.2017Samuli, Sami, Samuel, Samu

Kymmeniä kuollut monsuunisateiden aiheuttamissa tulvissa ja maanvyörymissä Intiassa ja Nepalissa

Manish Paudel
Nepalissa tulvavesi jatkoi sunnuntaina nousuaan ja tuhannet ihmiset joutuivat lähtemään kodeistaan korkeammille paikoille.
Nepalissa tulvavesi jatkoi sunnuntaina nousuaan ja tuhannet ihmiset joutuivat lähtemään kodeistaan korkeammille paikoille.

Intiassa ja Nepalissa jo lähes sata ihmistä on kuollut monsuunisateiden aiheuttamissa tulvissa ja maanvyörymissä. Viranomaisten mukaan kuolonuhrien määrä saattaa vielä kasvaa.

Intiassa maanvyörymä suisti sunnuntaina kaksi bussia rotkoon. Viranomaisten mukaan tähän mennessä onnettomuuspaikalta on löydetty 45 ihmisen ruumiit.

Bussit olivat pysähtyneet teetauolle, kun monta tonnia kiviä ja mutaa vyöryi rinnettä alas ja pyyhki mukanaan pätkän valtatietä. Onnettomuus sattui Himachal Pradeshin osavaltiossa Intian vuoristoisessa pohjoisosassa.

Nepalissa tulvavesi jatkoi sunnuntaina nousuaan ja tuhannet ihmiset joutuivat lähtemään kodeistaan korkeammille paikoille.

Himalajalla on satanut rankasti jo päivien ajan. Keväällä alkaneen sadekauden aikana Intiassa on kuollut satoja ihmisiä tulvissa ja maanvyörymissä.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.