Perjantai 26.5.2017Vilhelmiina, Miina, Minna, Vilma, Mimmi

USA:n apulaisoikeusministeri: Tiesin Trumpin aikovan erottaa Comeyn

Saul Loeb
Rod Rosenstein
Rod Rosenstein

Maria Annala

Yhdysvaltojen apulaisoikeusministeri Rod Rosenstein tiesi presidentti Donald Trumpin aikovan erottaa liittovaltion poliisin FBI:n johtajan James Comeyn jo ennen kuin hän kirjoitti muistion, jossa hän suositteli erottamista. Muun muassa Politicon mukaan useat senaattorit kertovat Rosensteinin sanoneen näin ollessaan suljetuin ovin senaatin kuultavana Comeyn erottamiseen liittyvistä asioista.

Valkoisen talon tiedottajat ja varapresidentti Mike Pence sanoivat aluksi, että Trump olisi päättänyt erottamisesta Rosensteinin kirjeen vuoksi. Trump sanoi itse kuitenkin myöhemmin televisiossa, että oli tehnyt päätöksensä jo ennen kuin Rosenstein kirjoitti kirjeen.

Rosenstein kieltäytyi kertomasta senaattoreille, oliko Trump pyytänyt häntä kirjoittamaan erottamista puoltavan kirjeen. Muutenkin hän kieltäytyi vastaamasta useimpiin senaattorien kysymyksiin. Sama toistui perjantaina, kun hän oli uudelleen kongressissa edustajainhuoneen kuultavana.

Rosenstein perusteli vaitonaisuuttaan meneillään olevalla tutkinnalla, jossa hänen nimittämänsä ulkopuolinen tutkinnanjohtaja selvittää kaikkea Trumpin kampanjaväen ja hallinnon mahdollisiin Venäjä-kytköksiin liittyvää.

Comeyn erottaminen on yksi tutkittavista asioista, sillä Comey johti ennen potkujaan FBI:ssa Venäjä-vyyhden tutkintaa. Trump on myöntänyt ottaneensa tutkinnan huomioon päättäessään erottaa hänet, minkä jotkut yhdysvaltalaisasiantuntijat tulkitsevat oikeuden häiritsemiseksi. Oikeuden häiritseminen on rikosnimike, josta presidentti voi saada virkasyytteen ja joutua jopa eroamaan tehtävästään.

Rosenstein nimitti ulkopuolisen tutkinnanjohtajan juuri ennen kuin hänen oli määrä tulla senaatin ja edustajainhuoneen kuultavaksi Comeyn potkuista. Häneen oli kohdistunut paljon kritiikkiä sen jälkeen, kun hän kirjoitti potkuja puoltavan muistion.

Venäjä-vyyhden tutkimista jatketaan myös senaatissa ja edustajainhuoneessa. Washington Postin mukaan osa senaattoreista pelkää, että ulkopuolisen johtama FBI:n tutkinta vaikeuttaa kongressin tutkimuksia. Todistajia voi esimerkiksi olla vaikeampi saada kertomaan tapahtumista avoimesti kongressissa, jos he ovat rikostutkinnan kohteena.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.