Torstai 24.8.2017Perttu

Uutisanalyysi: Suhtautuminen "Bibin" ikään kertoo naisvihasta

Ranska sai johtajan, joka voi palauttaa uskon koko Euroopan unionin yhteiseen tulevaisuuteen. Miksi huomio siis keskittyy Brigitte Macroniin?

Katja Ihatsu

Ranskan tuore presidentti Emmanuel Macron poikkeaa keskivertomiehestä monella mittarilla. Hänestä tuli Ranskan valtionpäämies vain 39-vuotiaana, ja hänen vaimonsa on häntä 24 vuotta vanhempi.

Élysée-palatsia emännöivä Ranskan ensimmäinen nainen on poikkeuksellisen mediahuomion kohteena jo roolinsa puolesta. Pariskunta Macronin ikäero on kiinnittänyt valtavasti huomiota, eikä se ole ollut kummallekaan heistä yksinomaan myönteistä. Suurin osa ikävyyksistä on kohdistunut Brigitte Macroniin, 64.

Pariskunnan rakkaustarina on perattu jo useaan otteeseen, mutta kertauksen vuoksi: Brigitte Trogneux oli 1990-luvulla Macronin lukio-opettaja, kun he tapasivat ja rakastuivat.

Trogneux’lla oli jo kolme lasta, joista vanhin oli Macronin opiskelutoveri. Macronin ihastuksesta kauhistuneet vanhemmat lähettivät tämän kouluun toiseen kaupunkiin, mutta suhde kesti.

Pariskunta avioitui vuonna 2007. He ovat kertoneet, että fyysinen suhde alkoi vasta, kun Emmanuel täytti 18 vuotta. Nykyään Brigitte Macronilla on seitsemän lastenlasta.

Ranskalaisten suhtautuminen lemmenasioihin, ”affaires de coeur”, on perinteisesti myötämielistä. Presidenteillä on ollut vapaus salasuhteisiin ilman kenenkään kulmakarvojen kohoamista.

Rakkauselämä koetaan Ranskassa kunkin henkilökohtaiseksi temmellyskentäksi. Onnen tavoitteleminen on ymmärrettävää ja suotavaa.

Siitä asti kun Emmanuel Macronista tuli julkisuuden henkilö, Macronit – ranskalaisten kesken "Manu ja Bibi"–ovat olleet ranskalaislehtien rakastama kansikuvapariskunta.

Muotitoimittajat ovat myös ruotineet Brigitte Macronin tyylin huolellisesti läpi: se on nuorekkaan tyylikäs ja hän rakastaa nahkaa ja koristeellisia avokkaita.

Huomattava ikäero parisuhteessa niin päin, että nainen on vanhempi osapuoli, ei suo täydellistä immuniteettia edes vapaamielisessä Ranskassa.

Joka kerta, kun Brigitte Macron esiintyy julkisuudessa, samat seksistiset vitsit alkavat kiertää sosiaalisessa mediassa, kirjoittaa Le Parisien.

Ranskalainen äärioikeistoveteraanipoliitikko Jean-Marie Le Pen, 88, nimitti häntä puumaksi, jolla on ranskaksi sama merkitys kuin suomeksikin: vanhempi nainen, joka metsästää nuorempia miehiä. Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi, 80, irvaili Emmanuel Macronin liikkuvan kauniin äitinsä kanssa.

Ranskalaislehdet ryhtyivät pohtimaan ilmiötä tosissaan sen jälkeen, kun kolme päivää vaalien jälkeen satiirilehti Charlie Hebdon kannessa oli piirroskuva, jossa Brigitte Macron on raskaana ja sanoo mieheensä viitaten tämän tekevän ihmeitä.

Lukuisat Twitter-kommentoijat tuomitsivat kannen alatyylisenä.

– Todellakin, hänen ikänsä? Ettekö muuta keksineet, yksi kirjoitti.

– Jos ikäeromme olisi toisinpäin, se olisi ihmisistä vain hienoa, Emmanuel Macron kommentoi asiaa viime huhtikuussa.

Tai sitten kukaan ei olisi kiinnittänyt siihen huomiota. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei ole saanut osakseen paheksuntaa 24 vuotta nuoremmasta vaimostaan Melaniasta. Kotimaisen presidenttimme Sauli Niinistön ja hänen puolisonsa Jenni Haukion ikäero on vielä huomattavampi, 28 vuotta.

Brigitte Macronin tytär, Tiphaine Auzière, 32, sai vaalien jälkeen tarpeekseen äitinsä haukkumisesta ja puolusti tätä julkisesti.

– Emme voi suhtautua tähän välinpitämättömästi. En haluaisi antaa näille ihmisille huomiota, mutta on järjetöntä, että Ranskassa hyökätään vielä 2010-luvulla tavalla, jolla ei hyökättäisi yhdenkään politiikassa mukana olevan miehen kimppuun, hän sanoi La Parisiennen verkkovideohaastattelussa.

Macronien ikäero herättää huomiota tietysti siksi, että se poikkeaa totutusta. Ikäeronsa takia pariskunta on myös joutunut todistelemaan rakkautensa aitoutta.

Emmanuel Macron on osannut kääntää ikäeron taitavasti hyödykseen.

– Olen yksityiselämässäni osannut irrottautua normeista. En ole tavallinen presidentti, vaan muutan myös poliittisia normeja, hän on sanonut.

Kuriositeettina mainittakoon, että Brigitte Macron on saanut tukijan pop-ikoni Madonnasta, 58.

– Kukaan ei vaadi Brigitteä käyttäytymään ikänsä mukaan. Eläköön Ranska!, hän twiittasi onnittelunsa tuoreelle presidenttiparille.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Viha ja rasismi forever
Löytyihän se nykyajan trendisana 'viha' tähänkin aiheeseen. Ylin trendisana 'rasismi' jäi kuitenkin jostain syystä puuttumaan, vaikka senkin olisi helposti voinut tähän yhdistää. Ehkä on tulossa toinen kirjoitus rasismista?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Viha ja rasismi forever
Tuijota peiliin, jos se auttaa ahistuksessa. Ehkä sieltä löydät vihan ja rasistin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Viha ja rasismi forever
"Tuijota peiliin, jos se auttaa ahistuksessa. Ehkä sieltä löydät vihan ja rasistin."
Miten minusta tuntuu, että se viha löytyykin sinusta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
bibi ?
Oedipus kompleksi?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: bibi ?
Nadine muuk: "Oedipus kompleksi?"

Ei, siinähän on kohteena oma vanhempi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vai taas oikein vihaa?
Jos melkein nelikymppinen miespuolinen lukionopettaja aloittaa suhteen alaikäiseen lukiolaistyttöön, kukaan ei tule häntä puolustamaan ja huutamaan miesvihasta, kun häntä aletaan ryöpytellä sosiaalisissa piireissä tai peräti julkisuudessa. Feministit näkevät naisvihaa kaikkialla, ja miehiin ja naisiin sovelletaan eri sääntöjä. Nainen on oletusarvoisesti heikko uhri ja saa aina enemmän anteeksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Naisvihaa on edelleen
Totta on että naisten ei suoda olevan erilaisia. Minä ainakin tykkään paljon enemmän nuoremmista miehistä sillä heissä on jotain menoa vielä. Samanikäiset miehet ovat jo äijiintyneitä, ei heistä ole mihinkään. Hyvä Brigitte! Miksi ylipäätään puhua pahaa kenestäkään. Se nyt ei kuulu muille miten vanhoja pariskunnan eri osapuolet ovat.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Naisvihaa on edelleen
"Feministi". 18 vuotias joka seurustelee äitinsä ikäisen naisen kanssa, ymmärretään yleisesti reppanaksi joka ei kykene kohtaamaan omaa ikäluokkaansa. "Äitikumppanin" osalta herää epäilys että tämä pakeneekin lapsuutensa traumoja. Ei kykene seurusteluun ikäisensä tasavertaisen kumppanin kanssa. Kumppanin joka huomaa katsoa traumojen taakse menneisyyteen. Osaa kysyä naiselta mikä mättää. Se poikanen vähällä elämänkokemuksella ei vielä kysele "oikeita" asioita. Elää enemmän hetkessä. Ei huomaa kysyä olisiko kumppanin vaikean luonteen takana kuitenkin tekosyiden sijaan salattu ja käsittelemätön menneisyys. Ja siinäkö syy jatkuviin kumppanin vaihtoihin. Uuteen suhteeseen ennen kuin kiusalliseen menneeseen mennään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vihaa nähdään kaikkialla
Vai naisvihaa, ihan pelkkää matematiikkaa...kun Emmanuel Macron on 60-vuotias, niin vaimolla on ikää 85....palataan asiaan silloin!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Naisvihaa on edelleen
No juuri itse kirjotit pahaa kaiketi tarkoittaen keski-ikäistä
SUOMALAIS miestä,josta ei ole mihinkään..
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Suomalainen riippumaton lehdistö on ollut hyvin "kohtelias" verrattuna Trumpin "barbinukkeen".
Asia riippuu aina siitä, kenestä on kyse ja se näkyy selvästi suomalaisen "riippumattoman" mediankin kirjoituksista.

Jos nyt mietitään Trumpia (median ja monen muun inhokkia) niin hänen vaimostaan uutisoitiin kaikki mahdolliset nakukuvat, kasvo-operaatiot, kouluttamattomuus ym. ja herra Trumpia irvailtiin tietenkin avoimesti nuoresta vaimostaan. Yhteisestä lapsesta ei kuitenkaan kovin paljon kerrottu, sehän olisi pilannut Melanien koko "blondi-imagon".

Sen sijaan suomalainen media ei kertaakaan irvaillut Macronin isoäiti-ikäisen teinitytön koosta (lähes anorektikko), ihon kiristyksistä (kauttaaltaan sääristä otsaan) ja hiuksistaan lisukkeilla pömpättynä, peruukinomaisesti roikkuen kuin transulla. Eipä tietenkään, koska media oli myös valinnut puolensa! Le Pen oli se inhokki, joten Macron ja vaimonsa olivat koskemattomia!

On jokaisen asia kenen ja minkäikäisen kanssa elelevät. Halusin tuoda esille taas kerran sen, miten media muokkaa ja jatkojalostaa mielipiteitämme olemalla "riippumattomia".
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Suomalainen riippumaton lehdistö on ollut hyvin "kohtelias" verrattuna Trumpin "barbinukkeen".
Ranskan presidenttipari edustaa sivistystä, lukeneisuutta, älykkyyttä, korrektiutta ja hyvää makua. USA:n ei. Siinä se pointti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Suomalainen riippumaton lehdistö on ollut hyvin "kohtelias" verrattuna Trumpin "barbinukkeen".
"Isoäiti". Vaikuttaa siltä, että kuulut Macronien sisäpiiriin ja näin ehkä pikkuisen jäävi. Vai onko mielipiteesi juurikin median aivopesemä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koulutus kesken
Mahtaako kirjoittaja ymmärtää analyysin ja mielipiteen eron?