Perjantai 15.12.2017Heimo

Pariisin iskijä oli tuomittu murhan yrityksistä ja "vihasi poliisia"

Mies vapautui vankilasta 2015 eikä asianajajan mukaan osoittanut merkkejä radikalisoitumisesta.

Joel Maisalmi
Ampumavälikohtaus Champs-Elysees'llä sulki kadun torstaina.

Pariisin ampuja muistutti monella tavalla muita viime vuosina äärijärjestö Isisistä inspiroituneita iskijöitä. 39-vuotias mies oli väkivaltainen ja epävakaa rikollinen, joka ei ollut ainakaan kotikulmillaan tunnettu uskonnollisesta vakaumuksestaan.

Ampujan naapurit Pariisin ulkopuolella Chellesin lähiössä kuvailevat miestä oudoksi.

– Kaikki tunsivat hänet täällä. Hän oli menettänyt järkensä, hän oli psyykkisesti hyvin vahingoittunut, yksi nimettömänä pysyttelevä naapuruston asukas kertoi.

23-vuotias Abdel puolestaan kertoi, että ampuja vihasi poliisia ja Ranskaa ja oli saanut vaikutuksia useiden vankilakäyntiensä aikana.

Salimiksi esittäytynyt paikallinen mies kuvaili ampujaa "hulluksi" ja sanoi, ettei tätä koskaan näkynyt paikallisessa moskeijassa. Salim kertoi tunteneensa ampujan serkun.

Isku tapahtui eilen illalla Pariisin keskustassa tunnetulla Champs-Elysees-kadulla. Yksi poliisi kuoli ja kaksi haavoittui, kun hyökkääjä avasi tulen poliiseja kohti. Poliisit ampuivat miehen. Isis otti iskun nopeasti nimiinsä.

Ampuja oli turvallisuusviranomaisten tiedossa.

Vuonna 2005 mies tuomittiin kolmesta murhan yrityksestä, kertoi AFP:n lähde. Hän oli yrittänyt surmata poliiseja.

Vuonna 2001 mies ajoi aseistautuneena varastetulla autolla toista autoa päin. Hän pakeni jalan ennen kuin toista autoa ajanut mies ja matkustajan paikalla istunut poliisiharjoittelija saivat hänet kiinni.

Mies ampui kahdesti ja haavoitti molempia miehiä rintaan. Kaksi päivää myöhemmin mies haavoitti vakavasti poliisia, joka oli hakemassa häntä ulos sellistä. Mies sieppasi poliisin aseen ja ampui useita kertoja.

Mies sai 20 vuotta vankeutta, mutta tuomiota lyhennettiin ja mies vapautui vankilasta jo vuonna 2013. Kolme kuukautta myöhemmin hän teki väkivaltaisen ryöstön. Mies istui vankilassa kaksi vuotta ja vapautui toissa vuonna.

– Siihen aikaan ei ollut merkkejä, että hän olisi radikalisoitunut. Hän oli hyvin sisäänpäin kääntynyt ja erakko, miehen asianajaja Jean-Laurent Panier kertoo.

Tämän vuoden helmikuussa mies pidätettiin taas, tällä kertaa epäiltynä aikomuksesta hyökätä turvallisuusviranomaisia vastaan. Todisteiden puutteen vuoksi mies päästettiin seuraavana päivänä vapaaksi.

Terrorisminvastainen poliisi oli tutkinut miestä maaliskuusta lähtien, mutta hän ei ollut turvallisuusviranomaisten niin sanotulla ekstremistilistalla.

Listalla on noin 10 000 ääri-islamistiksi luokiteltua ihmistä, mutta turvallisuusviranomaisten mukaan resurssien puutteen vuoksi vain osaa pystytään tarkkailemaan.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

jos ei
tämmöisiäkään saada raakattua pois, niin ketä sitten
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Häntä ei voitu ennakoidusti pidättää
Ranskan laissa on varmasti määrätty, että vaikka hänet tiedettiin uhaksi ja vaaralliseksi, ei voida "ottaa taltaan". Ranskan oikeuslaitos osaa tehtävänsä.

Kyseisessä maassa lähes samanlaisia epäilyttäviä henkilöitä varmaan tuhansia. Ei heitä voi pidättää epäilyksistä tai kun ovat tuomionsa istuneet.

Se tiedetään, että joku tuhansista henkilöistä voi tehdä väkivaltaisia tekoja tai selvästi terroristitekoja. Sitä ei voi kortistaennustajakaan tai tähtiinkatsoja tietää varmasti, että "kuka heistä tekee väkivaltatekoja virkavaltaa tai siviilejä kohtaan".

Tiedätkö Sinä?

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vain 10000
Eipä noita isiksen porukoita sitten paljon Ranskassa...ja melkein aina kaikki tekijät seurannassa..miksi he silti Ranskassa...
Mitäs se koraani siellä kadulla teki jos se siellä oli...tämäkin juttu yritetään vääntää yksittäistapaukseksi..ja taas väännetään kaikki Putinin syyksi jos Pen voittaa..ja kaikki valemedian syytä sitten..kai tuokin ampumisjuttu...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Niin...
joskus sitä hiljainen sisäänrakennettu piru itsessä huutaa hurraata kun tällainen tapaus ammutaan hengiltä heti ensikähinässä poliisin kanssa. Valitettavan usein se kuitenkin lusii muutaman kuukauden ja on taas keskuudessamme!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Näitä riittää
Mies sai 20 vuotta vankeutta, mutta tuomiota lyhennettiin ja mies vapautui vankilasta jo vuonna 2013
Katsokaa peiliin!
Nyt kantasuomalaiset rikolliset tulevat myös radikalisoitumaan ja kostavat poliisille ja kaikille muillekin. Kaikkihan on toisten syy.... näitä riittää todella. Luuserit.