Perjantai 28.4.2017Ilpo, Ilppo, Tuure

Välimereen hukkunut alkuvuonna jo yli tuhat Italiaan pyrkinyttä

Stringer
Välimereen hukkunut alkuvuonna jo yli tuhat Italiaan pyrkinyttä. Kuva Libyan rannikolta, missä ihmisiä pelastettiin uppoavista veneistä.

Välimereen on hukkunut tänä vuonna jo yli tuhat Italiaan pyrkinyttä, kertoo YK:n pakolaisjärjestö.

Hukkuneiden määrä reitillä on kasvanut. Viime vuonna samaan aikaan hukkuneita oli noin 850.

Pääsiäisviikonloppuna huterista veneistä pelastettiin noin 8 000 siirtolaista. Osa kertoi, että noin 100 heidän kanssaan matkustanutta oli hukkunut matkalla.

Italia solmi helmikuussa Libyan kanssa ihmisoikeusjärjestöjen kritisoiman sopimuksen muuttoliikkeen hillitsemiseksi keskisellä Välimerellä, mutta Libyan oikeusistuin on lykännyt sopimuksen toimeenpanoa.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ja hukkuu vielä enemmän, jos
Se tässä onkin kun tietävät et huteralla veneellä voi lähteä kun noukitaan kyytiin ja tuodaan eurooppaan. Mitäs jos palautettaisiin takaisin suoraan. Ei olisi enää lähtijöitä kun tietävät et takas joutuu
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ja ihmisen ahneus
Kysymys, miksi ne rahtaajat, kuten lääkärit ilman rahoja ei osta isoja, jopa tuhansia kerrallaan kuljettavia turisti risteilijöitä.
Olisi silloin kuljetuskapasiteetti kohdillaan
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Järki käteen
Juncker & Merkel haluaa homman toimivan näin. Toinenkin vaihtoehto olisi ja hukkuneita ei juurikaan tulisi. Eli totaalikielto tuolla tyylillä Eurooppaan saapuville.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
välimeri
yksittäistapauksia

Vast: välimeri
Niin ne väitetyt kristityiksi paljastuvat matkalaiset, jotka tuupataan veteen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikä on totuus
Saattaa olla että ne sata olivat vielä laiturilla. Eivät ehtineet hypätä ajoissa veneeseen pelastettavaksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nyt järki käteen
Totaali kielto tai sitten Italia voisi hakea ja vuokrata Suomelta laivat. Sitä sopii miettiä. Kyseessä ei pakolaisia vaan siirtotyöläisiä muslimimaista, joilla eri arvot kuin Europpalla. Miettikää ja vetäkää johtopäätöksiä. Ranska ja Saksa esimerkkinä. Pelolle ei saa antaa valtaa vaan pitää pistää rajat kunnolla kiinni -siinä mun ehdotus tai sitten me lähdemme muualle Euroopasta, jossa voi elää rauhassa.