Torstai 23.3.2017Akseli

Trumpin odotettu lehdistötilaisuus oli sekava show

Venäjä-huhut veivät päähuomion, Meksikon rajalle tulee muuri

Don Emmert

Niilo Simojoki

Yhdysvaltain seuraavan presidentin Donald Trumpin lehdistötilaisuudesta sai turhaan etsiä punaista lankaa. Päähenkilön esiintyminen oli vauhdikasta tajunnanvirtaa yhdestä teemasta toiseen eivätkä huutokilpailua käyneet toimittajat saaneet läheskään kaikkiin kysymyksiinsä vastauksia – jos edes saivat kysyä.

Etukäteen pääaiheena piti olla Trumpin irrottautuminen bisneksistään, mutta suurimman huomion odotetusti veivät julkisuuteen vuotaneet tiedot Venäjän hallussa mahdollisesti olevasta arkaluontoisesta materiaalista Trumpista.

–  On häpeällistä, että tällaista tulee julkisuuteen. Kaikki ovat valeuutisia, tekaistua tavaraa. Sitä ei tapahtunut, Trump jyrisi.

Tässä yhteydessä Trump yllätti kehumalla sitä osaa mediasta, joka jätti julkaisematta tietojen sisältöä. Perinteisemmät haukut sen sijaan saivat muun muassa CNN ja BuzzFeed-uutissivusto.

Trumpin kireät suhteet Yhdysvaltain tiedustelupiireihin eivät näytä olevan paranemassa, sillä tuleva presidentti epäilee vahvasti niiden vuotaneen tiedot mediaan.

–  Se olisi valtava tahra heidän maineeseensa, Trump varoitti.

Kovimmat sanansa teemasta Trump laukoi Twitterissä jo ennen lehdistötilaisuutta.

–  Elämmekö natsi-Saksassa, hän ihmetteli.

Venäjästä ja presidentti Vladimir Putinista Trump puhui aiempaa viileämpään sävyyn. Hän arvioi Venäjän olleen presidentinvaalien aikaisen hakkeroinnin takana ja totesi sen olleen väärin. Trump ennusti Venäjän kunnioittavan Yhdysvaltoja enemmän hänen valtakaudellaan.

–  En tiedä, tulenko toimeen Putinin kanssa. Toivottavasti tulen, mutta on hyvin mahdollista, että en tule, Trump muotoili.

Trumpin mukaan Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet ovat nykyisellään kauheassa tilassa.

–  Jos Putin pitää Donald Trumpista, pidän sitä etuna – en haittana.

Meksikon osalta Trump vakuutti pitävänsä kiinni suunnitelmista rakentaa rajalle muuri niin pian kuin mahdollista. Hänen mukaansa Meksiko korvaa rakentamisesta koituvat kustannukset tavalla tai toisella.

Muutenkin päätöksiä on Trumpin mukaan luvassa pikatahtia: esimerkiksi korkeimman oikeuden tuomarinimitys julkistetaan kahden viikon kuluessa virkaanastumisesta.

Trump Towerissa pidetyn tilaisuuden rekvisiitaksi oli tuotu pinot asiakirjoja, jotka Trump kertoi allekirjoittaneensa ja siirtäneensä näin kaiken vastuun liiketoimistaan pojilleen Don Jr:lle ja Ericille eturistiriitojen välttämiseksi, vaikkei se hänen mukaansa edes olisi välttämätöntä. Trump lupasi, ettei aio edes keskustella liikeasioista poikiensa kanssa.

Trumpin esiintyminen katkesi pitkäksi toviksi, kun juristi Sheri Dillon ryhtyi selvittämään järjestelyjen sisältöä. Dillonin mukaan Trumpin yritysrypäs ei tee sopimuksia ulkomaille presidenttikauden aikana eikä tytär Ivanka osallistu liiketoimiin. Ivankan miehestä Jared Kushnerista tulee Trumpin neuvonantaja.

Trump kehui jo järjestäneensä työpaikkoja takaisin Yhdysvaltoihin muun muassa autoteollisuudessa ja odotti muiden seuraavan perässä. Sen sijaan tuotantoa ulkomaille siirtäviä amerikkalaisyrityksiä hän uhkasi raskailla veroseuraamuksilla. Haukkuja sai erityisesti lääketeollisuus, jonka yritysten kurssit putosivat heti lehdistötilaisuuden jälkeen.

–  Aion olla mahtavin työpaikkojen luoja, jonka Jumala on luonut – ja tarkoitan sitä, Trump julisti.

Lue myös: Trumpin ulkoministeriehdokas veti tiukkaa Venäjä-linjaa

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Mikä lie
Ja ilmoitti, ettei tule luovuttamaan verotustietojaan. Miksi ihmeessä, niin läpeensä rehellinen mies?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä lie
Rehellinen niin kuin Clinton?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä lie
Omistaneeko myös tiili- tai piikkilankatehtaan, jotta 'poikien firma' saa sitten duunia Meksikon rajalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä lie
Rehellinen kuin Berner ja Sipilä. Eli todennäköisesti päätyy syytteeseen vielä kautensa aikana.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hieno puhe
Tätä tarvitaan myös suomeen eli omaa maata sekä omaa kansaa rakastava johtaja. Suomessa ei päättäjiä suomalainen veronmaksaja nykyään kiinnosta muutakuin maksukoneena.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hieno puhe
Rasisti, misogyyni, valehtelija...on sulla arvot...täyshullu äijä
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hieno puhe
Trumpia ei amerikkalainen veronmaksaja kiinnosta kuin maksukoneena. Huomaavat kyllä erittäin nopeasti että millainen "pienen miehen puolustaja" tuli valittua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hieno puhe
Oletko ihan tosissasi vai onko tämä joku trolli?? Tuollainen sekava vanha hössöttäjä joka kiertää puheitaan päivästä toiseen.... nyt siis jo luottaa Venäjän hakkerointiin....Luoja meitä varjelkoon.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hieno puhe
Harhaisen narsistin pellehyppytuokio, eikä mitään muuta.

Vast: Vast: Hieno puhe
Seuraavaksi huomio kiinnittynee aikaansaannoksiin? Ei reaalimaailmaa ohjata pelkällä akateemis-viher-vasemmistolaisella knoppailevalla besserwisser-diskurssilla. Välillä täytyy esim. syödä
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä lie
niinille. Tai Bushit... Tai vaikkapa Katainen tai Sipilä ?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hoopo
Tekee työpaikkoja vaikka väkisin, aika epeli. Muurin rakentelua ja "siirtolaisten" häätöä, ajaako itsensäkin pois? Usan uus pressa hyökkää aina uransa alussa johonkin, mihin menee trumpetti?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Missä
Missähän kulkee se kuuluisa ratja vihapuheeseen,kun lukee ensimmäisiä kymmentä nimittelijää. Taitavat itse olla tosi fiksuja.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Missä
Samaa ajattelin! Näytetään vain purkavan omaa negatiivisuutta johonkin USA:n tulevaan presidenttiin mutu-pohjalta. Olisi terveellisempää vaikka juosta tunnin lenkki.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Otsikko on pielessä
"Trumpin sekava lehdistötilausuus oli odotettu show".

^Saa lainata, en vaadi palkkiota.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Otsikko on pielessä
Otsikko olisi voinut olla myös "Trumpin lehdistötilaisuus oli odotetusti sekava show".

Ei tuo meinaan itselle ainakaan yllätyksenä tullut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Taivas varjele mitä sieltä tulee
Tämä show paranee päivä päivältä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Otsikko on pielessä
"Tilausuus" tekee varkaan?