Rytmi-lehden päätoimittajalla Heta Hyttisellä oli kullanvärisellä koristeltu valkoinen leninki. Kavaljeerina Ben Varo.

Linnan kaunottarien joukossa sekä tuttuja että uusia kasvoja

Linnan juhlien kiinnostavimpien pukeutujien joukossa oli sekä entuudestaan tuttuja pukukuningattaria että tuntemattomampia kasvoja. Huomattavan monet vieraista olivat valinneet käsivarret paljastavan asun Yhdysvaltojen ensimmäisen naisen Michelle Obaman tapaan.

Yksi yllättäjistä oli Olarin voimistelijoiden Deltojen valmentaja Anneli Laine-Näätänen. Hän herätti huomiota liukuvärjätyssä turkoosi-valkoisessa iltapuvussa, jota koristi 4 000 muovijalokiveä. Keinotimantit kiinnitettiin pukuun talkoissa, joihin osallistui Laine-Näätäsen entisiä ja nykyisiä valmennettavia.

– Halusin liukuvärjätyn puvun, koska sellaista ei ole nähty Linnassa aikaisemmin, valmentaja kertoi.

Puvun oli valmistanut Laine-Näätäsen entinen valmennettava Helena Kilpi, joka tekee Olarin voimistelijoille kilpaohjelmapukuja.

Näyttävää kimallusta oli myös Rytmi-lehden päätoimittajan Heta Hyttisen valkoisessa, kullanvärisellä koristellussa leningissä. Hyttinen oli tilannut pukunsa Yhdysvalloista.

Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (kok.) kokeili uutta tyyliä valkoisessa, mustapilkullisessa flamencotanssijattaren puvussa. Puku löytyi tuttuun tapaan Leena Koukkarin Meslewi-liikkeestä.

Meppi oli aikonut uusiokäyttää jonkin vanhoista puvuistaan, mutta kun Koukkari sai hänet sovittamaan luomustaan, hän tiesi heti, että laittaisi sen Linnaan.

– Kun sovitin pukua, minua alkoi naurattaa: tämähän on aivan loistava, Korhola kertoo.

Kansanedustaja Satu Taiveaho (sd.) tunnusti puolueensa väriä leningissään, jonka helman kuvioiden hän kertoi viittaavan puolueen logoon. Taiveaho kertoi luottavansa iltapukuasioissa Eeva Turuseen, joka myy pariisilaispukuja Tampereella Pikku Pariisi -liikkeessään.

Räväkästä goottityylistään tunnettu kirjailija Sofi Oksanen oli valinnut ylleen Aurora Raskinen-Kujasen tekemän hopeanharmaan merenneitomallisen avokaulaisen silkkipuvun, jossa oli mustat keinohelmiolkaimet. Asua somisti musta höyhenviuhka.

Kirjailija verhoutui Raskinen-Kujasen luomukseen ensi kertaa. Suunnittelija oli tullut hänelle tutuksi Belle Modeste -korsettiliikkeen kautta, jonka uskollinen asiakas korseteista pitävä Oksanen on.

Suomalaissuunnittelijoiden tilaisuus

Kansanedustaja Tanja Karpela (kesk.) säväytti Sinikka Nikanderin suunnittelemassa vaalean liilassa leveähelmaisessa iltapuvussa.

Karpelalle on tärkeää käyttää Linnassa suomalaissuunnittelijan pukua.

– Linnan juhla on vuoden suurin juhla. Suomalaisille pukusuunnittelijoille se on vuoden ainoa tilaisuus, jossa he pääsevät näyttämään osaamistaan.

Karpela kertoi antavansa Nikanderille vapaat kädet suunnitella asun.

– Niin saan itsekin joka vuosi yllättyä puvusta.

Monena vuonna yhtenä Linnan pukukaunottarista loistanut Leena Harkimo (kok.) valitsi tällä kertaa asun omasta vaatekaapistaan. Hänellä oli yllään Jukka Rintalan puku, jota hän laskeskeli käyttäneensä Linnassa kymmenen vuotta sitten. Pukua oli muokattu jonkin verran nykymuodin mukaiseksi.

– Kannatan kierrätystä, eikä vaatekaappiinkaan enää meinaa mahtua uusia pukuja, Harkimo perusteli valintaansa.

Vaalirahakohussa ryvettynyt kansanedustaja Marja Tiura oli pukeutunut Ritva-Liisan Pohjalaisen varsin yksinkertaiseen mustaan luomukseen, jonka ainoa näyttävä yksityiskohta olivat huomattavan suuret valkoiset mustakoristeiset muovihelmet.

  •  Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan leningissä oli espanjalaisvaikutteita.
  • Kansanedustaja Satu Taiveahon juhlapuvun helmassa oli ruusuja.
  • Palkitulla kirjailijalla Sofi Oksasella oli helmikirjottu puku ja seurana Juha Korhonen.
  •  Keskustan kansanedustaja Tanja Karpela ja puoliso Janne Erjola kättelemässä. Karpelan puku oli kauniin vaalean liila.
  • Kansanedustaja Leena Harkimolla oli Jukka Rintalan suunnittelema asu, jota hän on käyttänyt Linnassa kerran aiemmin kymmenen vuotta sitten. Partnerina Timo Kousa.
  • Kansanedustaja Marja Tiura miehensä Olli Ainolan kanssa. Tiuran musta asun näyttävin yksityiskohta olivat suuret valkoiset muovihelmet.
  • Anneli Laine-Näätäsen pukua koristi 4 000 muovijalokiveä.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.